Uutiset

Lehtorien urajärjestelmä uudistui

Urapolku ja etenemiskriteerit ovat nyt yhtenäiset kaikissa Aalto-yliopiston korkeakouluissa ja ne tarjoavat kaikille lehtoreille yhtäläisen etenemispolun.
People sitting at A Grid

Lehtorien urajärjestelmän uudistaminen on saatu päätökseen. Vuonna 2017 aloitettu työ on ollut suuri yhteinen ponnistus, sillä uudistusta on tehty dialogissa paitsi lehtoreiden myös laajasti koko Aalto-yhteisön kanssa. Nyt käyttöön otettu lopullinen malli syntyi lukuisten keskustelukierrosten ja vuorovaikutteisten tilaisuuksien myötä.

Uramalliin on lisätty uusi taso, johtava yliopistonlehtori. Uusi urataso tarjoaa lisää etenemismahdollisuuksia lehtoreille, jotka haluavat kehittyä ja edetä opetuspainotteisissa tehtävissä. Uramallin uudistuksen yhteydessä harmonisoitiin myös lehtoreiden rekrytoinneissa ja etenemisissä käytettävät arviointikriteerit, mikä lisää lehtoreiden urapolun yhdenmukaista soveltamista kouluissa.

”Meidän lehtorikuntamme tekee erittäin arvokasta työtä opiskelijoiden ja koko yhteisömme hyväksi. Uskon, että tällä mallilla pystymme lisäämään läpinäkyvyyttä ja tarjoamaan etenemismahdollisuuksia erityyppisissä tehtävissä toimiville lehtoreillemme”, sanoo provosti Kristiina Mäkelä.

Lisää kehittämistoimia tulossa

Kehittämisprojektin aikana tunnistettiin myös muita kehittämistarpeita, jotka liittyvät opetustyön arvostuksen lisäämiseen, lehtorien työn ja uran johtamiseen, sekä lehtorien urajärjestelmän jatkuvan kehittämisen varmistamiseen.

Opetus on yksi kolmesta yliopiston perustehtävästä ja sen arvostuksen tulee näkyä myös opettavan henkilöstön arjessa. Yksi toimenpide opetuksellisten ansioiden esiin nostamiseksi on vuonna 2018 ensimmäisen kerran jaettu Aalto Education Impact Award. Palkinto jaetaan vuosittain lukuvuoden avajaisissa. Muita yhteisöllisiä toimenpiteitä ovat muun muassa juuri käynnistynyt Teachers' Dialogue -tapahtumasarja sekä kaikkien Aallon lehtoreiden vuosittainen Get Together -tilaisuus, jossa uudet lehtorit pääsevät esittäytymään ja tekemään omaa työtään näkyväksi. Lehtorit tulevat olemaan jatkossa myös paremmin esillä aalto.fi -sivustolla.

Lehtorien urajärjestelmä on osa Aalto-yliopiston laatujärjestelmää, ja sen toimivuutta tarkastellaan systemaattisesti ja säännöllisesti osana vuosisykliä.

Lisätietoja lehtorien urajärjestelmästä äää.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Attendees networking at Demo Day
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Vuoden 2026 Demo Day rikkoo ennätyksiä: Tältä näyttää Otaniemen nopeiten kasvavassa startup-tapahtumassa

Aalto Startup Centerin ja A Gridin järjestämä Demo Day toi yhteen lähes 800 kävijää, 90 startup-ständiä ja yli 75 sijoittajaa. Vuonna 2018 käynnistetty ruohonjuuritason tapahtuma on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista startup-tapahtumista.
Ihmisten siluetit kävelemässä ja vuorovaikuttamassa, harmaalla taustalla oransseja maalitäpliä.
Yliopisto Julkaistu:

Tilaa luovuudelle yhdenvertaisuusrahoituksen avulla

Tim Moesgen halusi käynnistää kehollisuuteen liittyvät työpajat Aalto-yliopistossa, sillä hän tiesi liikkeen ruokkivan luovuutta.
Kaksi ihmistä kantavat kylttiä, jossa lukee 'IT Services' ja  jossa on lisäksi suurennuslasin kuva.
Yliopisto Julkaistu:

Mobiilitulostuksen tulostusportaali myPrint avattu aalto open- ja eduroam-verkkoihin

Portaalin kautta voit muokata mobiilitulostuksen asetuksia
Ryhmä ihmisiä pitelee todistuksia sisätiloissa valkotaulun edessä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Opiskelijat vahvistivat viestintä ​​ja yhteistyötaitoja kansainvälisissä työpajoissa

Aallon opiskelijat osallistuivat yhdessä viiden muun eurooppalaisen yliopiston opiskelijoiden kanssa työpajoihin ja keskusteluihin yhteistyöstä, viestinnästä ja vastuusta.