Uutiset

Lue uusin Aalto University Magazine ja vastaa lukijakyselyyn – voit voittaa!

Tuorein lehti tarkastelee rakennettua ympäristöä ja muita elämisen tiloja erityisesti kaupunkiympäristön näkökulmasta.
Neljä kappaletta Magazinen uusinta numeroa kuvattuna syksyisellä nurmikolla keltaisten koivunlehtien päällä.
Kuva: Mikko Raskinen

Avauksia-palstalla dekaani Gary Marquis toteaa, että rakentaminen on aina myös sijoitus: ”Koska rakennettu ympäristö kiinteistöineen muodostaa suuren osan valtion vauraudesta, on tilojen vaaliminen taloudellisesti järkevää, mutta se toimii myös yhteiskunnan ja hyvinvoinnin tärkeänä tukena.”

Lehden pääartikkelissa kerrotaan, miten kaupunkisuunnittelua voidaan parantaa tutkimustiedon avulla. Esimerkkeinä ovat Aallon yhteistyöprojektit Espoon ja Helsingin kaupungin kanssa.

Kuka-palstan alumnihaastattelussa Ramboll Suomen toimitusjohtaja, diplomi-insinööri Maija Jokela kertoo urastaan rakennusalalla, joka on mainettaan monipuolisempi.

Reportaasijuttu Mukana matkassa esittelee Alustan, Helsingin keskustaan savesta rakennetun paviljongin, joka toimii niin ihmisten kuin muunlajistenkin eliöiden, kuten lintujen ja hyönteisten, levähdyspaikkana.

Kumppanuus-palstalla tapaamme taiteen tuntijan Rafaela Seppälän, joka on tehnyt Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun koulutukseen huomattavan lahjoituksen.

Aalto University Magazinen kannessa on kesäinen kuva Alusta-paviljongista, joka on rakennettu savitiilistä. Ympärillä on runsaasti kasvillisuutta, muun muassa kukkia
Kansikuvan Alusta-paviljongista on ottanut Anne Kinnunen.

Aalto University Magazine 31 on ilmestynyt sekä suomeksi että englanniksi.

Lehdestä tehdään lukijatutkimus, jonka toteuttaa Taloustutkimus. Tutkimuksen tiedonkeruu on päättynyt 5. joulukuuta, kiitos kaikille vastanneille! Vastanneiden kesken arvotaan kaksi 50 euron arvoista lahjakorttia Aalto University Shopiin.

Lehti postitetaan kaikille sen tilanneille alumneille. Irtonumeroita on saatavilla yliopiston kampuksella.

Näköislehdet ovat luettavissa:

Artikkeleita on julkaistu myös osoitteessa:

aalto.fi/magazine

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ilmakuva vihreästä kattopuutarhasta parkkipaikan ja ympäröivien rakennusten vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hae rahoitusta pääkaupunkiseutua koskevaan vaikuttavuustutkimukseen

Kaupunkivaikutus-hankkeen rahoitushaku on auki 11.10.2026 asti.
Yleisö istuu keltaisilla säkkituoleilla ja portailla nykyaikaisessa salissa kuuntelemassa esitystä.
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kvanttiosaajista yrittäjiä: Aalto Inventors auttaa tutkijoita bisnespolulle

Aalto Inventors -ohjelma kasvattaa suunnannäyttäjiä teknologia-alalle.
Piirretty vihreävalkoinen hahmo ruutupuvussa pitelee suurennuslasia kelluvien molekyylikaavioiden keskellä
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Voiko huoneenlämmössä toimiva suprajohde löytyä? Tutkijat etsivät materiaalia, jota ei vielä ole olemassa

SuperC-konsortio aikoo löytää huoneenlämmössä toimivan suprajohteen, joka toisi valtavat energiansäästöt. Millaista on etsiä materiaalia, jota ei vielä nykytiedolla ole olemassa?
Sarjakuvassa kävelijät kasvavat ja tallovat vihreitä hahmoja ja kukkia alleen
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvua tarvitaan – mutta mitä oikein kasvatamme?

Siitä puhutaan nyt kaikkialla: hallitus tavoittelee sitä, yritykset lupaavat sitä ja yliopistoilta odotetaan ratkaisuja sen saavuttamiseksi. Kasvun uskotaan ratkaisevan velkaantumisen, kilpailukyvyn ja lopulta koko hyvinvointivaltion tulevaisuuden. Mutta mitä kasvulla tarkoitetaan – ja millaista kasvua tavoitellaan?