Maaria Nordman nimitetty geoinformatiikan apulaisprofessoriksi
FT Maaria Nordman (s.1981) on nimitetty Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitokselle apulaisprofessoriksi ajalle 1.10.2019-30.9.2022. Professuurin alana on geoinformatiikka.
Professori Nordmanin erikoisalaa ovat geodynamiikka ja geodesia. Hän on tutkinut muun muassa maankuoren liikkumista jääkauden jälkeen, Itämeren vesimassan muutoksien aiheuttamia maankuoren liikkeitä, maankuoren liikkeiden vaikutusta geodeettisiin mittauksiin ja satelliittipaikannuksen tarkkuutta.
Nordman on työskennellyt ennen Aaltoa erikoistutkijana sekä aiemmin myös muissa tutkimustehtävissä Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksessa. Hän on tehnyt geodesian väitöstyönsä ”Improving GPS time series for geodynamics studies” Paikkatietokeskuksen kanssa ja väitellyt tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 2010.
Paikkatietokeskuksella työskentelyn lisäksi Nordman on toiminut tutkijatohtorina Tukholman yliopistossa sekä Ottawan yliopistossa, Kanadassa. Professori Nordman on alun perin kotoisin Kuopiosta ja hän on suorittanut akateemiset opintonsa Helsingin yliopistossa.
Yhteystiedot:
Maaria Nordman, apulaisprofessori (Assistant Professor)
Puh. +358 50 3533 852
Email: maaria.nordman@aalto.fi
Lue lisää uutisia
”Koko urani meribiologista kestävyystieteilijäksi on ollut erittäin mielenkiintoinen”
Työelämäprofessori Eeva Furman on tehnyt suurimman osan työurastaan monitieteistä tutkimusta kestävyystieteissä.
Nikolai Ponomarev, Hossein Baniasadi ja Jorge Velasco aloittivat data-agentteina Kemian tekniikan korkeakoulussa
Data-agentit tukevat koulunsa ja laitostensa tutkijoita tutkimusdatanhallintaan liittyvissä kysymyksissä.Työelämäprofessori Timo Löyttyniemi odottaa kohtaamisia energisten ja aktiivisten opiskelijoiden kanssa
Löyttyniemi on aloittanut rahoituksen työelämäprofessorina Kauppakorkeakoulussa.