Uutiset

Maisteriohjelmat houkuttelivat ennätysmäärän hakemuksia

Aalto-yliopistoon saatiin yli 12 000 hakemusta 117 eri maasta.
Two women reading in the library
Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio.

Hakuaika Aalto-yliopiston maisteriohjelmiin päättyi 2.1.2023. Aaltoon tuli yhteensä 12 197 hakemusta 7 965 hakijalta. Hakemuksista 8 446 oli tekniikan alalle, 2 247 taiteiden alalle ja 1 504 kauppatieteiden alalle. Hakemusten kokonaismäärä kasvoi 44 % viime vuoteen verrattuna. 

“On hienoa nähdä näin suurta kiinnostusta Aalto-yliopistoa kohtaan. Lämmin kiitos kaikille hakijoille! Vaikuttaa siltä, että Suomessa tehty työ kansainvälisten osaajien houkuttelemiseksi sekä Aalto-yliopiston panostus laadukkaan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseksi kantaa hedelmää”, sanoo Aalto-yliopiston vararehtori Petri Suomala. 

Tekniikan alalla kaksi eniten hakemuksia saanutta hakukohdetta olivat computer science ja machine learning, data science and artificial intelligence. Taiteiden alalla suosituimpia hakukohteita olivat collaborative and industrial design ja creative sustainability. Kauppatieteiden alalla suurimpia hakijamääriä keräsivät business analytics ja yritysjuridiikka. Hakemusten määrä kasvoi eniten biomass refining -hakukohteessa, johon tuli 114 % enemmän hakemuksia kuin viime vuonna. 

Tänä vuonna Aalto-yliopistoon tuli hakemuksia 117 eri maasta. Eniten kansainvälisiä hakemuksia tuli Pakistanista ja Kiinasta. 79 % hakijoista oli kansainvälisiä hakijoita, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tai sitä vastaavan tutkinnon Suomen ulkopuolella. Viime vuonna vastaava kansainvälisten hakijoiden osuus oli 73 %. 

2.1. päättynyt haku koski Aalto-yliopiston kaksivuotisia maisteriohjelmia, joiden opinnot alkavat syksyllä 2023. Haussa oli kaiken kaikkiaan 71 maisteriohjelmaa. Tässä artikkelissa raportoidut hakemusmäärät eivät sisällä opiskelijoita, jotka siirtyvät Aalto-yliopiston omista kandidaattiohjelmista maisteritasolle. Maisterihaun tulokset julkaistaan aikaisintaan 29.3.2023. 

Hakuaika englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin on 4.–18.1.2023 ja hakuaika suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattiohjelmiin on 15.–30.3.2023.

Lue lisää: 

Hakeminen kandidaattikoulutuksiin Tapahtumat hakijoilleOpiskelijoiden ja alumnien kokemuksia Aalto-yliopistosta

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jacek Pawlak, jolla on teekkarilakki ja violetti reppu, seisoo kampuksen nurmikolla puiden ja rakennuksen edessä
Opinnot Julkaistu:

Jacek Pawlak haaveilee vihreästä vetyteollisuudesta

Puolalainen Jacek Pawlak innostui Suomen vetystrategiasta ja hakeutui opiskelemaan Hydrogen and Electric Systems -ohjelmaa.
Kesko-projektin ryhmä, kevät 2026
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

K-ryhmä kehitti nuorten työelämätaitojen verkkokoulutuksen Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa tehdyn yhteistyön pohjalta

Nuoret odottavat työelämältä merkityksellisyyttä, kehittymismahdollisuuksia sekä hyvinvointia tukevaa työympäristöä.
Hymyilevä, vaaleakiharainen Arttu Jääskeläinen mustassa paidassa tumman puuseinän ja valkoisten ympyröiden edessä.
Opinnot Julkaistu:

Alanvaihtaja Arttu Jääskeläinen laajentaa energiamarkkinoiden osaamistaan

Energy Systems and Markets -pääaineessa Arttu Jääskeläinen haluaa keskittyä energiamarkkinoiden strategisen tason osaamiseen.
Henkilö oranssissa takissa ja isossa huivissa poseeraa järvipolulla kaislikon ja lehdettömien puiden keskellä
Opinnot Julkaistu:

Laaja-alaiset tekniikan opinnot antavat opiskelija Tonya Yastrebovalle mahdollisuuden löytää oma ala

Tonya Yastrebovalle laaja-alaisen tutkinnon valitseminen tarkoitti, että ovet pysyivät avoinna erilaisille mahdollisuuksille samalla, kun hän pääsi syventymään matematiikkaan, ohjelmointiin ja mallintamiseen. Aallossa opintojen vapaasti räätälöitävä rakenne on auttanut häntä löytämään uusia kiinnostuksenkohteita, kartuttamaan teknistä osaamistaan ja rakentamaan omaa polkuaan kohti tulevaisuutta.