Mikkelin kampuksen alumnit juhlistivat International Business -ohjelman 35-vuotista olemassaoloa
Perjantaina 12. huhtikuuta 2024 juhlistettiin Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksella tarjottavan International Business -kandidaattiohjelman 35-vuotissyntymäpäiviä. Yli 200 alumnia kerääntyi silloin erinomaisissa Mikkeli Spirit -tunnelmissa iltajuhlaan Kauppikselle Otaniemeen.
Juhlan aluksi oli mahdollisuus osallistua opastetulle kierrokselle Kauppiksen hienoissa tiloissa. Sen jälkeen saatiin kuulla dekaani Timo Korkeamäen, International Business -ohjelman johtajan Joan Lofgrenin ja Kauppiksen ulkoisten suhteiden päällikön Jonna Söderholmin terveiset alumneille. Myös Mikkelin kampuksen henkilökunnalla oli nostalgisia terveisiä jaettavana iloiselle juhlakansalle!
Onnittelumaljojen ja puheiden jälkeen alumnit saivat nauttia herkullisen illallisen, jatkaa juttua vanhojen tuttujen ja uusien ”heimolaistensa” kanssa, ja tanssia DJ Michael Hammin soittamien levyjen tahdissa.
Hieno ilta huikeissa Mikkeli Spirit -tunnelmissa ei jättänyt ketään kylmäksi. Alumnien yhteinen näkemys tuntui olevan, että opinnot Mikkelissä antoivat paljon ja niiltä ajoilta on monelle jäänyt useita hyviä ystäviä – Ystäviä isolla Y:llä!
Kuvat: Mika Levälampi
Mikkelin kampuksen International Business -kandidaattiohjelma täyttää tänä vuonna 30 vuotta
BBA-ohjelma oli Kauppakorkeakoulun ensimmäinen täysin englanninkielinen kandidaattiohjelma.
Lue lisää uutisia
Projektikurssilla teoriasta käytäntöön: opiskelijat paransivat saavutettavaa magneettikuvauslaitetta
Teemu Rauha ja Elias Viitanen kehittivät saavutettavaan magneettikuvauslaitteeseen uudet suodattimet, joiden tavoitteena on muun muassa parantaa laitteella otettavia kuvia. Tutkimusprojektina kehitetty teknologia voi tulevaisuudessa nopeuttaa esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikkaa.
Zoom huolto 13.6. ja 20.6. klo 00.00 - 07.00
Huollon aikana uusien kokousten avaus ja niihin liittyminen ei välttämättä onnistu
Vaara ohi: Terveydelle vaarallista savua Espoossa 3.6.2026
Viranomaisen vaaratiedote Espooseen 3.6.2026.