ºÚÁÏÍø

Uutiset

Mikko Kosonen Aalto-yliopiston hallitukseen

Puheenjohtaja Matti Alahuhta jättää hallituksen. Uusi puheenjohtaja valitaan tammikuun kokouksessa.

Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea on nimittänyt Sitran yliasiamiehen, KTT Mikko Kososen (s. 1957) Aalto-yliopiston hallituksen jäseneksi 1. tammikuuta 2016 alkaen. Erovuorossa oli kolme hallituksen jäsentä. Matti Alahuhta ilmoitti, ettei ole enää käytettävissä Aalto-yliopiston hallitukseen. Kaksi muuta erovuoroista jäsentä, Anne Brunila ja Liqiu Meng, valittiin jatkamaan tehtävässään.

Mikko Kosonen on toiminut Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran yliasiamiehenä vuodesta 2008. Sitä ennen hän toimi Nokiassa eri tehtävissä, muun muassa yrityssuunnittelujohtajana sekä johdon neuvonantajana. Hän on valmistunut kauppatieteiden tohtoriksi Helsingin kauppakorkeakoulusta ja kirjoittanut muun muassa useita strategia-aiheisia kirjoja.

– Odotan innolla työskentelyä Aalto-yliopiston hallituksessa. Aallolla on kaikki mahdollisuudet menestyä niin kotimaassa kuin kansainvälisillä kentillä. Toivon, että oma osaamiseni ja taustani auttavat viemään yliopistoa kohti tavoitteitaan, sanoo Mikko Kosonen.

Matti Alahuhta on toiminut Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtajana lähes seitsemän ja puoli vuotta Aalto-korkeakoulusäätiön perustamisesta lähtien vuodesta 2008.

– Aalto-yliopisto on käynyt tänä aikana läpi merkittävän kehityksen kansainvälisesti kiinnostavaksi yliopistoksi. Matti Alahuhta on toiminut ratkaisevan tärkeässä roolissa tässä rakennustyössä. Haluamme akateemisten asiain komitean ja koko Aalto-yhteisön puolesta kiittää häntä lämpimästi tinkimättömästä työstä yliopiston hyväksi, toteaa Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitean puheenjohtaja, provosti Ilkka Niemelä.

– Haluan omasta puolestani kiittää Matti Alahuhtaa saumattomasta yhteistyöstä. Hallituksen lisäarvo yliopiston kehittämisessä on ollut hänen aikanaan mittava, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

– Olen erittäin iloinen, että saamme Mikko Kososen hallitukseen. Hän on näkemyksellinen ja laajasti verkottunut johtaja, jolla on vankka kokemus yliopistojakin haastavasta digitaalisesta murroksesta, Teeri jatkaa.

Aalto-yliopiston hallituksen muodostavat 1.1.2016 alkaen professori Anne Brunila, professori Bengt Holmström, yliasiamies Mikko Kosonen, professori Saku Mantere, professori Liqiu Meng, johtaja Susanna Pettersson sekä professori Colin Whitehouse. Hallitus valitsee keskuudestaan uuden puheenjohtajan ensimmäisessä kokouksessaan tammikuussa 2016. Hallituksen jäsenten toimikausi on kolmen vuoden pituinen.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Ilkka Niemelä
Provosti, akateemisten asiain komitean puheenjohtaja
puh. 050 511 3013
ilkka.niemela@aalto.fi

Kuva: Sitra, kuvaaja: Sami Kulju

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki

Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.
Ulkoilmassa puiset leposohvat, joita ympäröivät harsot verhot ja korkeat kasvit rapistuvassa pihassa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan

Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä
Yleisö modernissa luentosalissa kuuntelee edessä istuvaa paneelia ja katsoo suurta näyttöä.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Vastuullista yrittäjyyttä käytännössä: INNOVA Europe Summit toi 11 startup-tiimiä Aalto-yliopistoon

Neljäs vuotuinen Summit-tapahtuma toi INNOVA Europe -partneriyliopistot, opiskelijoiden startup-tiimit ja yrittäjyysekosysteemien asiantuntijat Aalto-yliopistoon edistämään vastuullista yrittäjyyttä kaikkialla Euroopassa.