Uutiset

Miljardit twiitit todistavat: somekuplat ja kaikukammiot ovat todellisia

Vastakkaisia mielipiteitä ymmärtämään ja välittämään pyrkivistä käyttäjistä tulee Twitterissä epäsuosittuja.
Obamacare-terveydenhuoltouudistukseen liittyviä, puoluekannan mukaan muodostuvia kaikukammioita Twitterissä. Vaaka-akseli kuvaa kunkin käyttäjän twiittaaman sisällön ja pystyakseli kulutetun sisällön yksipuolisuutta. Demokraattista näkemystä edustavat käyttäjät on merkitty sinisellä, republikaanista punaisella. Kuva: Kiran Garimella ja Michael Mathioudakis.

Yli 2,7 miljardia vuosina 2009–2016 kirjoitettua twiittiä analysoinut tutkimus vahvistaa, että Twitter-käyttäjät altistuvat eniten omien poliittisten mielipiteidensä mukaisille näkemyksille. Tutkimuksessa tarkasteltiin sekä ”kaikukammioiden” viestien sisältöjä että verkostoja, joista kammiot muodostuvat. Twitterissä tuotettu ja kulutettu poliittinen sisältö havaittiin erittäin yhdenmukaisesti värittyneeksi. Toisin sanoen, kaikukammiot ja poliittisten kantojen ympärille muodostuvat kuplat ovat Twitterissä hyvin todellisia.

”Kaikukammio syntyy, jos Twitter-käyttäjien lukema sisältö on poliittisesti samaan suuntaan kallellaan kuin heidän itse jakamansa sisältö. Mielipide kaikuu samanlaisena takaisin: muut käyttäjät ympäröivässä sosiaalisessa verkostossa jakavat samaa mielipidettä”, kertoo professori Aristides Gionis Aalto-yliopistosta.

Tutkimuksessa on tunnistettu kolmenlaisia Twitterin käyttäjärooleja. Puolueelliset käyttäjät sekä kuluttavat että tuottavat näkökannoiltaan yksipuolista sisältöä ja nauttivat suurta suosiota. He ovat sekä keskeisiä omassa verkostossaan että twiittaavat verkostoa kiinnostavaa sisältöä.

Portinvartijoilla on tärkeä merkitys kaikukammioiden muodostumisessa, koska he kuluttavat erilaisia sisältöjä, mutta tuottavat vain yhtä poliittista näkökantaa puoltavaa sisältöä.

Puolueettomat käyttäjät taastuottavat sisältöä molemmin puolin poliittisia kuiluja ja pyrkivät yhdistämään erimielisiä kaikukammioita. Puolueettomien käyttäjien oma verkosto ei kuitenkaan arvosta heitä yhtä paljon kuin vain yhtä kantaa rummuttavien verkostot omia käyttäjiään.

Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston ja Qatar Computing Research Instituten tutkijat ovat luoneet koneoppimisalgoritmeja, joiden avulla he ovat ennustaneet käyttäjien rooleja erilaisissa datajoukoissa. He pystyivät päättelemään twiittien ja verkostojen rakenteen perusteella puolueellisen käyttäjän lähes 80 prosentin ja portinvartijan 70 prosentin tarkkuudella.

”Portinvartijat ovat pieniä käyttäjäryhmiä, jotka ovat keskimääräistä keskeisempiä omissa verkostoissaan. Portinvartijoiden seuraamat käyttäjät eivät kuitenkaan ole yhteydessä toisiinsa, vaan edustavat keskenään vastakkaisia näkemyksiä. Löytämällä ja tuomalla portinvartijoita yhteen voisi levittää tietoa poliittisten kuilujen molemmille puolille, mutta heitä on hankalampaa tunnistaa kuin vahvasti puolueellisia käyttäjiä”, kertoo tutkijatohtori Kiran Garimella, joka työskentelee tällä hetkellä École polytechnique fédérale de Lausannessa (EPFL).

Kahden vastakkaisen poliittisen näkemyksen välittämisen ja puolueettomuuden seurauksia on nyt tutkittu ensimmäistä kertaa sosiaalisissa verkostoissa koneoppimisen menetelmin. Molempia kantoja myötäilevien ja ymmärtävien mielipiteiden ilmaisemisella Twitterissä on hintansa, joka verottaa esimerkiksi käyttäjän asemaa ja arvostusta omassa verkostossaan, yhteyksien määrää muihin käyttäjiin ja twiittien saamaa kannatusta ja huomiota.

”Toisin sanoen puolueettomien käyttäjien tuottama sisältö saa vähemmän huomiota muilta käyttäjiltä, ja heidän twiittejään jaetaan vähemmän”, selittää professori Michael Mathioudakis Helsingin yliopistosta.

Tutkijat pyrkivät poistamaan analysoimistaan datajoukoista botit eli tilit, joiden takana ei ole ihmistä. Se onnistui varmistamalla, että tutkitut tilit ovat vähintään vuoden vanhoja tietojen keräämishetkellä ja esimerkiksi jättämällä huomiotta tilit, joilla on epäilyttävän paljon seuraajia.

“Halusimme ymmärtää kaikukammioiden rakentumista ja Twitter-käyttäjien eri roolien merkitystä kammioiden synnyssä ja ylläpitämisessä. Olemme käyttäneet siihen nyt ennennäkemättömän suurta aineistoa”, Garimella lisää.

”Työmme motivaationa on ymmärtää miten sosiaalisen median käyttäjät näkevät maailman Twitter-virtansa läpi. Aiomme seuraavaksi tarkastella yhä tarkemmin erilaisia käyttäjärooleja Twitterissä ja sitä, millaiset käyttäjät muovaavat poliittisia debatteja verkossa – ja miten”, Mathioudakis kertoo.

Tutkimus esiteltiin ensi kerran tämän vuoden International Web Conference WWW2018:ssa Lyonissa tiistaina 25.4.

Artikkeli: 

äپٴᲹ:

Aristides Gionis
Professori, Aalto-yliopisto
aristides.gionis@aalto.fi
puh. 050 430 1651
Twitter: @gionis

Kiran Garimella
Tutkijatohtori, EPFL Lausanne
kiran.garimella@aalto.fi
Twitter: @gvrkiran

Michael Mathioudakis
Professori, Helsingin yliopisto
michael.mathioudakis@helsinki.fi
Twitter: @mmathioudakis

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Uudet e-kirjasovellukset korvaavat Adobe Digital Editions -ohjelman 20.5. alkaen

DRM (Digital Rights Management) -suojattujen e-kirjojen lataaminen muuttuu palveluissa Ebook Central, EBSCO eBooks ja VLeBooks. Adobe Digital Editions korvataan uusilla, saavutettavuutta paremmin tukevilla sovelluksilla.
Kulmikas sinivihreä rakennus harmaan taivaan alla, teksti: Aalto University Centre for radical creativity
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista

Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.
Saija Simola
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Laaja selvitys OmaKannasta kertoo: Potilastiedot voivat loukata – etenkin mielenterveyteen hoitoa saaneet herkkiä sanavalinnoille

Virheet, epäkunnioittava kieli ja tarpeettomaksi koettu tieto voivat loukata sähköisissä potilastiedoissa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu julkaistaan 18.5.

Tohtoriopiskelijoiden henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemiseen ja käsittelyyn uusi työkalu tohtoriopiskelijoille ja vastuuprofessoreille