Uutiset

Minna-Maria Salonen muotoilijana hackathon kilpailuissa

Salosen ryhmät ovat voittaneet lokakuussa kaksi erillistä kehityskilpailua.

Muotoilun kolmanne vuosikurssin opiskelija Minna-Maria Salonen on ollut muotoilijana voittoisissa tiimeissä, joissa hänen ryhmänsä ovat voittaneet lokakuussa kaksi erillistä kehityskilpailua, joista ensimmäinen on Vantaan Aviapolis alueen kehityskilpailu ja toinen Fazer Brainfood hackathon.

Tyypillisimmin hackathoneissa useampi pieni tiimi kokoontuu ratkomaan ennalta määriteltyjä haasteita. Usein aikaa on käytössä rajallisesti ja menestyksen kannalta merkittäväksi muodostuu kyky hahmottaa annettua ongelmakenttää ja innovoida rohkeasti uutta.

Aviapolis City Bootcampin tarkoituksena oli kehittää palveluita Aviapoliksen alueelle ja
löytää uutta liiketoimintaa ja ratkaisuja kokeiltavaksi ensi jo ensi vuoden aikana.

Pääpalkinnon voittaneessa ehdotuksessa ratkaisuksi tuotiin urbaaniin ympäristöön sopiva ja ekologinen idea motocrossin sisäradasta, jossa ajetaan vain täysin sähköisellä kalustolla. Tarkoituksena on taata monen ikäisten ja tasoisten pääsy lajin pariin yksin ja yhdessä ilman erillisiä hankintoja tai valmistautumista.

Voittajajoukkueeseen kuuluvat Jyri Leinonen, Laura Peuhkuri ja Minna-Maria Salonen.

- Muotoilijan rooli tällaisissa kilpailuissa on usein käytettävyyden ja käyttäjän näkökulman mukaan tuominen. Samalla uusien ja aluksi jopa rohkean kokeilevilta kuulostavien ideoiden esiintuominen suunnitteluvaiheessa auttaa tiimejä pääsemään kohti innovatiivisia ratkaisuja, kertoo Minna-Maria Salonen.

- Muotoilijan tehtävä on välillä myös pitää huolta muodostuvan konseptin yhteensopivuudesta jo olemassa oleviin toimintoihin, rutiineihin ja kokonaisuuksiin sekä muuhun ympäristöön, Salonen vielä lisää vielä.

Toisessa hackathonissa Fazer haastoi osallistujat kehittämään uusia ideoita aivojen ravitsemiseksi.

Fazer Brainfood (”aivoruoka”) on tutkimus- ja liiketoiminnan kehitysohjelma, joka tutkii ruuan ja kognitiivisen suorituskyvyn välistä suhdetta. Kilpailussa keskityttiin kehittämään erilaisia tapoja vastata kognitiivisen suorituskyvyn kasvavaan kysyntään ihmisten arjessa.

Hackatonin voitto tuli poikkitieteellisen tiimin kehittämällä kokonaisuudella, jossa yhdistyy palvelumuotoilu ja uusien teknologioiden käyttö. Uudenlaisen ravintolakokemuksen aikana kävijää voidaan mm. ohjata valitsemaan hänen terveyttään paremmin tukevia ja kognitiivista suoriutumista parantavia ruokia. Kilpailun tuomaristo kiitti kekseliästä konkreettista ratkaisua, joka voi muuttaa ihmisten ruokailutottumuksia.

Voittajajoukkueeseen kuuluvat Jukka Song, Minna-Maria Salonen ja Sini Liu.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö valkoisessa takissa ja vaaleissa housuissa seisoo joenranta-aidan edessä, taustalla kaupunkinäkymä ja silta.
Opinnot Julkaistu:

Alumni Kati Vilhelmsson: “Yksi tärkeimmistä asioista, jonka sain Aallosta, oli aidosti globaali ajattelutapa”

Kauppakorkeakoulun International Business -ohjelman alumni Kati Vilhelmsson kannustaa nykyisiä opiskelijoita etsimään aktiivisesti kansainvälisiä mahdollisuuksia ja luottamaan verkostojensa voimaan.
yrittäjyyden lehtori Antti Lähtevänoja
Opinnot Julkaistu:
Vasemmalla: henkilö mustassa takissa ja helmikaulakorussa. Oikealla: molekyylirakenteen kuva avaruustaustalla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Koneoppiminen purkaa avaruuden kemian arvoituksia

Tähtitieteilijät voivat havaita tähtipölyssä monimutkaisia kemiallisia “sormenjälkiä” – mutta monia niistä ei ole vielä tunnistettu. SpaceML-hanke yhdistelee koneoppimisen simulaatioita ja laskennallista kemiaa, jotta tutkijat voivat selvittää miten molekyylit muodostuvat ja kehittyvät avaruudessa.
Seitsemän ihmistä pitelee suuria shekkejä PORT_2026 Innovation Challenge -tapahtumassa. Shekit joukkueille NEXOS ja KOWI.
Mediatiedotteet Julkaistu:

PORT_2026 kokosi Aalto-yliopiston opiskelijat ratkaisemaan kulttuurin, median ja ilmaston haasteita

Lähes 60 Aalto-yliopiston opiskelijaa osallistui PORT_2026-innovaatiokilpailuun, jossa he kehittivät ja esittelivät ratkaisuja kulttuuriin, mediaan ja ilmastoon liittyviin haasteisiin.