Uutiset

Miten elokuva- ja av-alan menestystä johdetaan? Uusi tutkimushanke tukee alan kasvua ja kilpailukykyä

Aalto-yliopiston elokuvataiteen laitoksella käynnistyy Business Finlandin Co-Innovation-rahoituksella toteutettava 1,6 miljoonan euron SmartSuccessAV-tutkimushanke. Tavoitteena on tuottaa uutta tutkimustietoa siitä, miten menestystä elokuva- ja AV-alalla johdetaan ja miten päätöksenteko rakentuu tuotanto-, rahoitus- ja jakelurakenteiden muuttuessa.
Johanna Wartio, Susanna Helke ja Ilkka Matila Aalto-yliopisto.
Kuvassa vasemmalta Menestys-tutkimusryhmän tohtorikoulutettava Johanna Wartio, tutkimushankkeen johtaja professori Susanna Helke ja Menestys-tutkimusryhmän tohtorikoulutettava Ilkka Matila. Kuva: Matti Ahlgren

Elokuva- ja AV-alan toimintaympäristö on muuttunut nopeasti. Rahoituslogiikat, jakelualustat ja kilpailuasetelmat ovat monimutkaistuneet, ja päätöksenteko tapahtuu vaikeammin ennakoitavissa olosuhteissa. Pienillä kielialueilla toimivien tuotantoekosysteemien globaali kilpailukyky nojaa yhä vahvemmin strategiseen johtamiseen ja päätöksentekoon. 

Kolmivuotinen SmartSuccessAV -tutkimushanke (2026-2029) yhdistää tutkimusasiantuntemuksen ja yritysten halun uudistua, kasvaa ja parantaa kilpailuasemaansa. Se tarkastelee elokuva- ja AV-alan menestystä rakenteiden, arvoketjujen ja strategisen toimijuuden kysymyksenä. Tutkimus analysoi, millaisissa institutionaalisissa ja markkinaehtoisissa kehyksissä päätöksiä tehdään, millaiset johtamislogiikat ohjaavat valintoja ja miten nämä kytkeytyvät toimialan muutokseen pienillä kielialueilla. 

SmartSuccessAV on yliopistotutkimuksen ja tuotannontutkimuksen näkökulmasta tärkeä hanke, koska se mahdollistaa pitkäjänteisen, kriittisen ja itsenäisen analyyttisen tarkastelun elokuva- ja AV-alan rakenteista sekä päätöksenteon ehdoista. Tutkimuksessa voidaan syventyä siihen, millaisissa kehyksissä keskeisiä linjauksia tehdään ja miten menestys eri toimintaympäristöissä ymmärretään ja määritellään.

Johanna Wartio, tohtorikoulutettava, Menestys-tutkimusryhmä

Tutkimushanketta johtaa professori Susanna Helke ja tutkimuksen toteuttaa elokuvatuotannontutkimuksen tohtorikoulutettavien Menestys-tutkimusryhmä: Johanna Wartio, Heidi Rintala ja Ilkka Matila sekä postdoc-tutkija Eliisa Vainikka.

Vaikuttava tutkimus koko arvoketjun voimin 

Tutkimushankkeessa elokuva- ja AV-alan tuotannontutkimusryhmä ja yritykset tekevät tiivistä, koko arvoketjun kattavaa tutkimusyhteistyötä. Yritykset avaavat tutkijoille pääsyn tuotantotiloihin, prosesseihin ja strategiseen päätöksentekoonsa, ja osallistuvat aktiivisesti uuden tiedon tuottamiseen. Näin yritykset eivät vain vastaanota tuloksia, vaan ovat mukana rakentamassa uutta osaamista ja tutkimustietoa yhdessä tutkimusryhmän kanssa. 

Co-Innovation rahoituksella vahvistetaan Aalto-yliopiston tuotannontutkimusta ja yritysten tutkimusosaamista sekä vauhditetaan tutkimustiedon hyödyntämistä yritysten T&K-toiminnassa ja laajasti alan uusien vientituotteiden kehittämistä. 

Making Movies Oy ja Post Control Helsinki Oy, sekä Bio Rex Cinemas Oy ovat mukana toteuttaen omat tutkimusprojektinsa osana konsortiota. Business Finlandin rahoitus mahdollistaa näin yrityksille keskittymisen tutkimusprosessiin, vahvistaen samanaikaisesti yritysten tutkimus- ja kehitysintensiteettiä. ”Alan murrosten ja muutosten ei pitäisi ainoastaan haastaa, vaan myös luoda mahdollisuuksia. Näemme paljon potentiaalia perinteiset toimialarajat ylittävässä yhteistyössä”, sanoo Pauliina Piipponen Making Moviesin tuottaja.

Hankkeen ohjausryhmässä ovat Making Movies, Post-Control Helsinki, Bio Rex Cinemas, Nordisk Film, Elisa Viihde, Reinvent Yellow, Fireframe, Good Hand Film and TV, Cyon Media, YLE sekä Suomen elokuvasäätiön tutkimusyksikkö (SES). 

Pohjoismaiset tuotantoympäristöt toimivat yhä tiiviimmin osana kansainvälistä järjestelmää. Tutkimus, joka analysoi audiovisuaalisen rakenteita pienillä kielialueilla, tuottaa tutkittua tietoa, jolla on laajempaa eurooppalaista merkitystä.

Katarina Nyman, Director of Film Distribution, Nordisk Film

Kilpailukyky määrittyy globaalissa toimintaympäristössä ja tästä syystä hankkeessa hyödynnetään myös kansainvälistä akateemista asiantuntemusta Kööpenhaminan ja Warwickin yliopistojen kanssa. 

Tutkimuksen painopiste vastaa Business Finlandin strategisia tavoitteita sekä valtioneuvoston Luovan talouden kasvustrategiaa, joissa korostetaan luovien alojen pitkäjänteistä kasvua ja kansainvälistä kilpailukykyä.

Smart Management and Decision-Making for Success in the Film and AV Industry: Advancing the Global Competitiveness and Strategic Leadership SmartSuccessAV Co-Innovation -tutkimushankkeen rahoittaa Business Finland.

äپٴᲹ

 Susanna Helke

Susanna Helke

Professori
PI, tutkimushankkeen johtaja

Menestys-tutkimusryhmä / SmartSuccessAV

ճٰܳ쾱ܲä

 Johanna Wartio

Johanna Wartio

Tohtorikoulutettava
 Ilkka Matila

Ilkka Matila

Tohtorikoulutettava
 Heidi Rintala

Heidi Rintala

Tohtorikoulutettava
 Eliisa Vainikka

Eliisa Vainikka

Postdoc-tutkija
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.
Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026