Miten voimme säilyttää veden luonnollisen kiertokulun kaupungeissa?
Aalto-yliopiston muotoilun opiskelijat ja vesitutkijat visualisoivat vesitutkimuksen kestäviä ratkaisuja Fragile Water -näyttelyssä, joka on esillä Helsinki-Vantaan lentokentällä vuonna 2019.
"Maailman tulevaisuus on kaupungeissa. Jo nyt yli puolet maailman väestöstä – ja 80 prosenttia suomalaisista – asuu urbaaneilla alueilla. Osuus kasvaa jatkuvasti.
Kaupungistumisen myötä yhä suurempia alueita päällystetään läpäisemättömillä materiaaleilla kuten asfaltilla. Tämä muuttaa perusteellisesti veden luonnollista kiertokulkua. Kun sade- ja sulamisvedet eivät pääse imeytymään maaperään, ne synnyttävät pintavaluntaa. Veden luonnolliset kulkureitit muutetaan keinotekoisiksi viemärijärjestelmiksi.
Veden kiertokulun häiriintymisellä on monia seurauksia niin kaupungissa kuin luonnossa. Kaupunkien tulvat yleistyvät, kun viemäriverkostot ja kaupunkipurot eivät pysty ottamaan vastaan lisääntyneitä valumavesiä. Pohjaveden uusiutuminen hidastuu, kun vettä ei pääse imeytymään riittävästi maaperään. Kaupunkien lämpötila nousee, kun maaperästä tapahtuvan haihdunnan viilentävä vaikutus pienenee.
Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä, kuten rankkasateita ja hellejaksoja. Nämä voimistavat entisestään kaupungistumisen tuomia haasteita.
Voimme kuitenkin sopeutua näihin haasteisiin ja jopa palauttaa veden luonnollista kiertoa luontopohjaisiin ratkaisuihin pohjautuvan kaupunkisuunnittelun avulla.
Luontopohjaiset ratkaisut jäljittelevät luonnon omia prosesseja kaupunkiympäristössä. Esimerkiksi viherkatot, vettä läpäisevät pintamateriaalit ja sadepuutarhat edistävät veden imeytymistä, haihtumista ja luontaista puhdistumista. Ne miellyttävät myös silmää tuomalla vihreyttä asfalttiviidakoiden keskelle.”
Tohtorikoulutettava Ambika Khadka
Vesi- ja ympäristötekniikka
Vesi- ja ympäristötekniikan tutkimus Aalto-yliopistossa pyrkii kokonaisvaltaiseen ympäristön resurssien säästämiseen. Tutkimus on jakautunut kahteen strategisen painopistealueeseen, globaaleihin...
Näyttely esittelee vesitutkimusta kokeellisen designin keinoin
Elintärkeät makean veden varannot ovat rajallisia ja haavoittuvia monissa paikoissa maailmassa. Muotoilun opiskelijat ja vesitutkijat yhdistivät voimansa visualisoimalla vesitutkimuksen kestäviä...
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä
Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.