ºÚÁÏÍø

Uutiset

Muotoiluajattelu tukee oppimista monella tavalla

LEAD-projektissa syntyi muun muassa prototyyppejä itsenäisyyteen ja osallistumiseen rohkaisevista digityökaluista.

Tutkijat ja muotoilijat Aalto-yliopiston oppimisympäristöjen tutkimusryhmästä (LeGroup) ovat selvittäneet, miten muotoiluajattelusta ja ICT:stä voisi olla hyötyä niin oppimiskäytäntöjen suunnittelussa kuin oppimisen teknologiaratkaisujen kehittämisessä. Kaksivuotisen LEAD-tutkimusprojektin (Learning Design – Designing for Learning) tavoitteena oli myös tuoda näkyväksi ryhmässä oppimisen ilmiöitä ja helpottaa osallistumista massatapahtumissa.

Muotoiluajattelu tarkoittaa muotoilusta tuttujen menetelmien hyödyntämistä ongelmanratkaisussa.

– Meillä on Suomessa vahva perinne tietopohjaisesta päätöksenteosta opetuksessa. Monet oppimiseen liittyvät päätökset ovat kuitenkin niin monimutkaisia, että pelkkä data ei riitä. Tässä tutkimusprojektissa tavoitteenamme oli nostaa esiin ihmislähtöisiä, yhteistyöhön perustuvia ja kokeellisia lähestymistapoja tulevaisuuden ajattelu- ja suunnitteluprosessin oppimiseen, kertoo projektin johtaja, professori Teemu Leinonen.

Viisi prototyyppiä

Tutkimusprojektin aikana syntyi myös viisi digityökalujen prototyyppiä. Opekan ja Speldin avulla opettajat ja koulut voivat mitata ja analysoida ICT:n hyödyntämistä opetuksessa. Opeka yrittää antaa realistisen kuvan siitä, miten ICT:tä hyödynnetään opetuksessa tällä hetkellä. Speld puolestaan auttaa ymmärtämään, miten tilannetta voidaan muuttaa opettajan kehittymistä tukevien sosiaalisten käytäntöjen avulla. Tutkimustulokset osoittavat, että vahva yhteisö koulussa on tärkeä tekijä, kun motivoidaan opettajia käyttämään ICT-välineitä ja -palveluita opetuksessa.

Presemo on väline, joka on suunniteltu helpottamaan osallistumista massatapahtumiin. Se yhdistää yleisön ja esiintyjät reaaliaikaisella keskustelukanavalla, äänestyksillä ja näiden visualisoinneilla. Square1 ja Feeler ovat prototyyppejä työvälineistä, joilla pyritään lisäämään oppijoiden itsenäisyyttä ja tietoisuutta heidän omista tavoistaan toimia oppimistilanteissa. Square1 mahdollistaa mobiililaitteiden yhdistämisen yhteiseksi oppimisympäristöksi, ja Feeler analysoi ja visualisoi oppimiseen vaikuttavia fyysisiä seikkoja, kuten unen ja liikunnan määrää.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Professori Teemu Leinonen
Aalto-yliopisto
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
teemu.leinonen@aalto.fi

LEAD-projektikonsortioon kuuluu Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun oppimisympäristöjen tutkimusryhmä, tutkijoita Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITistä ja Tampereen yliopiston Tampere Research Center for Information and Media. Tekes on rahoittanut projektia.

Oppimisympäristöjen tutkimusryhmä (LeGroup) kuuluu Media Labiin, joka on kansainvälinen monitieteinen akateeminen ja artistiyhteisö, johon kuuluu noin 120 henkeä. Media Labissä työskentelee tällä hetkellä neljä professoria, viisi lehtoria ja lukuisia vierailevia ja osa-aikaisia opettajia.

LEAD project blog

Oppimisympäristöjen tutkimusryhmä (LeGroup)

Tampere Research Center for Information and Media

Tietotekniikan tutkimuslaitos (HIIT)

Opeka

Presemo

Square1

Feeler

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Aalto logo
Opinnot Julkaistu:

Avoimen yliopiston syksyn 2026 kurssit on nyt julkaistu

Syksyn kurssien ilmoittautuminen alkaa aikaisintaan elokuussa.
Kolme opiskelijaa juttelee bussipysäkillä reittikartan edessä aurinkoisena päivänä
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa 2 126 opiskelijaa

Uusia opiskelijoita valittiin myös muun muassa avoimen väylän ja siirtohaun kautta.
Kolmen kuvan kuvakollaasi henkilöstä työpajassa päällään musta Aalto University -huppari.
Opinnot Julkaistu:

Koko Aalto yhdessä ohjelmassa: uusi Bachelor’s Programme in Technology, Business and Design alkaa vuonna 2027

Ohjelma sopii uteliaille opiskelijoille, joilla on monta kiinnostuksen kohdetta. Ensimmäisen vuoden yhteisten opintojen jälkeen opiskelijat erikoistuvat tekniikkaan, liiketaloustieteeseen tai muotoiluun.
Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä