Uutiset

Musiikkiin perustuva navigointi jättää kädet vapaaksi

Tutkimuksen mukaan useimmat ihmiset pystyvät helposti navigoimaan äänivihjeiden avulla sekä kävellessä että pyöräillessä.
Koekäyttäjien pyöräilyreittejä kahden pisteen välillä majakkanavigoinnilla. Suunta vaihteli koehenkilöiden välillä.

Aalto-yliopiston ja Nokian yhteisessä tutkimuksessa testattiin sekä reitti- että majakkanavigoinnin mahdollisuuksia. Reittiohjauksessa käyttäjää ohjataan tilaäänen, tässä tapauksessa tietystä suunnasta kuuluvan musiikin, avulla etenemään valikoitua reittiä pitkin. Majakkaohjauksessa taas käyttäjälle osoitetaan majakan tavoin suunta suoraan kohteeseen musiikin avulla. Käyttäjän valinta reitti- tai majakkanavigoinnin välillä vaikuttaa olevan enemmän sidoksissa ympäristöön kuin itse ohjausmenetelmään.

Majakkanavigointi toimii hyvin tutuissa ympäristöissä sekä kaupungeissa, joissa on usein mahdollisuuksia korjata suuntaa.

– Majakkanavigointi toimii hyvin tutuissa ympäristöissä sekä kaupungeissa, joissa on usein mahdollisuuksia korjata suuntaa. Sen sijaan esikaupunkialueella majakkanavigointi saatetaan kokea epämiellyttäväksi, koska käyttäjällä ei välttämättä ole tietoa etäisyydestä seuraavaan mahdolliseen käännökseen, kertoo Robert Albrecht Aalto-yliopiston tietotekniikan laitokselta.

Suurin osa koekäyttäjistä oli tyytyväisiä tutkittuun navigointimenetelmään, ja he käyttäisivät sitä mielellään jatkossakin. Kaikki pääsivät perille kohteeseen, mutta osalla käyttäjistä oli hienoisia vaikeuksia hahmottaa äänivihjeen suuntaa.

– Reittinavigoinnissa vihjeet tulee suuremmasta nopeudesta johtuen antaa pyöräilijälle aikaisemmin kuin kävelijälle. Yhden käyttäjän kohdalla vauhti oli niin kova, että ääniohjaus ei pysynyt mukana. Osa käyttäjistä koki myös tarvitsevansa väliaikatietoja kesken navigoinnin, kertoo Albrecht tutkimuksen haasteista.

Akustisesti läpinäkyvät kuulokkeet

Tutkimuksessa hyödynnettiin akustisesti läpinäkyviä kuulokkeita. Niiden avulla ympäristön äänet kuuluvat selkeästi musiikin lisäksi.

– Turvallisuusnäkökulma oli myös yksi tutkittavista seikoista. Valtaosa koekäyttäjistä oli sitä mieltä, että liikenteen ja ympäristön huomiointi musiikkinavigoinnin aikana oli kohtuullisen helppoa. He myös kertoivat tunteneensa olonsa turvalliseksi käyttäjäkokeen aikana, kertoo Albrecht.

Tutkimuksessa musiikin havaittua tulosuuntaa muokattiin HRTF-funktioiden (head-related transfer function) avulla. HRTF-funktioilla voidaan kuulokekuuntelussa luoda äänelle tulosuunta, koska kyseiset funktiot sisältävät hienovaraisia suuntavihjeitä, kuten äänen voimakkuus- ja aikaeroja korvien välillä.

– On tärkeää tietää pään kompassisuunta, eli missä asennossa pää on, jotta tilaääni ei liiku pään liikkeiden mukana. Tutkimuksessa tämä toteutettiin erityisellä laitteella, joka oli kävelijöillä kiinnitettynä kuulokkeisiin ja pyöräilijöillä kypärään, kertoo Albrecht.

Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksen tutkijan Robert Albrechtin ja professorin Tapio Lokin sekä Nokian Riitta Väänäsen työ on jatkoa Nokian aikaisemmalle navigointitutkimukselle, jossa navigointivihjeenä käytettiin hevosen kavion kopsetta.

On tärkeää, että käyttäjät voisivat valita ohjaavan äänen kulloisenkin tilanteen, mielentilan ja ympäristön mukaan.

– Pääajatuksena kopseen valintaan oli, että se ei kuulu tyypilliseen kaupunkiympäristöön, jolloin se on helposti erotettavissa muusta äänimaisemasta.  Käyttäjät kokivat, että tuota ääntä oli helppo seurata ikään kuin taustalla olevana tehtävänä, vaikka he huomioivat samalla liikennettä tai juttelivat muiden kanssa. Onkin tärkeää, että käyttäjät voisivat valita ohjaavan äänen kulloisenkin tilanteen, mielentilan ja ympäristön mukaan, Väänänen korostaa.

– Äänen avulla navigointi vapauttaa käyttäjän kädet ja silmät muihin tehtäviin. Erityisesti tilaäänen käyttö on todettu intuitiiviseksi tavaksi välittää suuntatietoa. Tutkimustuloksista voi olla hyötyä tulevaisuuden navigointisovelluksia kehitettäessä, Albrecht lisää.

Äänen tarkkaa tulosuunnan esittämistä hyödynnettiin tässä tutkimuksessa ensimmäistä kertaa – aikaisemmissa tutkimuksissa on hyödynnetty vain musiikin voimakkuuseroa korvien välillä navigoinnin apuna.

Linkki tutkimusartikkeliin

äپdz:

Robert Albrecht
Puh. 040 514 8757
robert.albrecht@aalto.fi

Tapio Lokki
Puh. 040 578 2486
tapio.lokki@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pelkkä pöytälamppu, pyöreä polttimo kahden beigen levyn välissä, edessä kuivattua heinää
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Metex-palkinto 2026 Hana Rehorčíkoválle

Metex-palkinto myönnetään erinomaiselle maisterityölle, joka on tehty yhteistyössä teknologiayrityksen kanssa tai joka edistää muotoilun ja taiteen merkitystä ja käyttöä suomalaisessa teollisuudessa.
Hymyilevä silmälasipäinen nainen kuviollisessa mekossa ja panta päässä sisätiloissa
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ornamon Muotoilun suunnannäyttäjä 2026 -palkinnon sai palvelumuotoilija Mariana Salgado

Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä.
Moderni keittiö, kokki, roikkuvat paistinpannut ja puhelin, jossa suklaabrownien arvostelu
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Kata Fodor tutkii kestävämpiä ruokavalioita ihmiselle ja planeetalle

Kata Fodor selvitti väitöstutkimuksessaan, miten edistää kestävämpiä ruokavalioita ympäristöjen, tilojen, infrastruktuurien ja kaupunkien suunnittelun avulla. 
Lähikuva piikiekosta metallisella mittausasemalla, jota ympäröi useita ohuita kultaisia mittaneuloja
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää fotoniikasta

Valtaosa käyttämistäsi digitaalisista laitteista hyödyntää fotoniikkaa. Tekoälyn kasvun myötä fotoniikasta löytyy apua myös energiatehokkaampiin datakeskuksiin, kertoo Aalto-yliopiston sähkötekniikan apulaisprofessori Paul Verrinder.