Uutiset

Mustan aukon kuvaajille miljoonapalkinto – Tuomas Savolainen yksi palkituista

Seuraavaksi tutkijat haluavat saada videokuvaa mustaan aukkoon syöksyvästä kaasusta.
Tuomas Savolainen
EHT-yhteistyöhankkeen ainoa suomalaisjäsen Tuomas Savolainen Aalto-yliopiston Metsähovin radiotutkimusasemalta.

Tieteen Oscareiksi kutsuttu Breakthrough Prize in Fundamental Physics jaetaan tänä vuonna 347 tutkijalle, jotka onnistuivat ensimmäistä kertaa historiassa kuvaamaan supermassiivisen mustan aukon ja sen varjon. Palkinnon arvo on 3 miljoonaa dollaria, ja se jaetaan tasan tutkijoiden kesken.

”On upeaa, että palkinto antaa tunnustuksen koko Event Horizon Telescope -yhteistyöhankkeelle. Saavutus ei olisi ollut mahdollinen ilman satojen lahjakkaiden ja omistautuneiden ihmisten yhteistyötä. Palkinto kannustaa meitä jatkamaan uusien läpimurtojen tavoittelua”, kertoo EHT:n ainoa suomalaisjäsen Tuomas Savolainen Aalto-yliopiston Metsähovin radiotutkimusasemalta. Savolainen oli mukana analysoimassa valtavaa datamäärää, jonka avulla kuva saatiin aikaiseksi. 

Maapallon kokoinen teleskooppi

Event Horizon Telescopen eli EHT:n tutkijat paljastivat 10. huhtikuuta 2019, että he olivat ensimmäistä kertaa onnistuneet kuvaamaan Messier 87 -galaksin ytimessä olevan supermassiivisen mustan aukon. Tieteellisen läpimurron mahdollisti tekniikka, jonka avulla eri puolilla maapalloa sijaitsevat radioteleskoopit yhdistettiin koko maapallon kokoiseksi virtuaaliseksi teleskoopiksi, jolla on ennätyksellinen erotuskyky.

Ensimmäinen kuva mustasta aukosta oli vasta alku uudelle tavalle tutkia painovoimaa äärimmäisissä olosuhteissa.

”Seuraavaksi suunnitelmissamme on tehdä ensimmäinen video, jossa näkyisi kaasun liike mustan aukon ympärillä. Tavoitteena on myös lisätä verkostoon uusia teleskooppeja ja parantaa kuvien laatua, mikä mahdollistaisi tarkemmat yleisen suhteellisuusteorian testit. Pohdimme myös teleskooppien sijoittamista avaruuteen”, Tuomas Savolainen toteaa.

”Haluamme lisäksi ymmärtää, miten mustat aukot laukaisevat vaikuttavat plasmasuihkunsa, joissa materiaa virtaa ulos galaksista lähes valonnopeudella. Tulevaisuudessa on mahdollista tutkia tarkemmin esimerkiksi suihkun magneettikentän rakennetta”, Savolainen jatkaa.

Palkinnon myöntää Breakthrough Prize -säätiö, jonka on perustanut venäläinen fyysikko ja yrittäjä Yuri Milner. Säätiön hallituksessa on mukana muun muassa Mark Zuckerberg.

äپٴᲹ:

Tuomas Savolainen
dosentti,  senior scientist
EHT-yhteistyöhankkeen jäsen
Aalto-yliopisto
elektroniikan ja nanotekniikan laitos, Metsähovin radiotutkimusasema
puh. 050 308 3696
tuomas.k.savolainen@aalto.fi

Kuva mustasta aukosta
Kuvassa musta aukko näkyy vasten sen tapahtumahorisontin ympärillä pyörivää kuumaa kaasua, jonka säteilemää valoa voimakas painovoimakenttä taivuttaa.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä
Yleisö modernissa luentosalissa kuuntelee edessä istuvaa paneelia ja katsoo suurta näyttöä.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Vastuullista yrittäjyyttä käytännössä: INNOVA Europe Summit toi 11 startup-tiimiä Aalto-yliopistoon

Neljäs vuotuinen Summit-tapahtuma toi INNOVA Europe -partneriyliopistot, opiskelijoiden startup-tiimit ja yrittäjyysekosysteemien asiantuntijat Aalto-yliopistoon edistämään vastuullista yrittäjyyttä kaikkialla Euroopassa.
primo.aalto.fi etusivu
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-Primo uudistui

Aalto-Primo on päivitetty uuteen versioon.
Ilmakuva modernista punatiili- ja lasikampuksesta, kaarevista teistä, ratikkakiskoista sekä taustan järvestä ja metsästä
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

EU:n kilpailtu miljoonarahoitus kolmelle Aalto-yliopiston tutkijalle

Tutkimukset pureutuvat atomintarkkaan materiaalitekniikkaan, ledeihin perustuvaan lämpöhallintaan ja kvanttimenetelmiin hajautetuissa verkoissa.