������

Teksti: Marjo-Riitta Diehl

Verkostoituminen on keskeinen rakennuspalikka menestyksekkäälle uralle. Se helpottaa pääsyä erilaisen tiedon äärelle, mahdollistaa kontaktit päätöksentekijöihin ja lisää omaa näkyvyyttä. Naisille on kuitenkin usein haaste, että heille relevantit verkostot ovat epämuodollisia ja miesvaltaisia. Nämä niin sanotut old boys -verkostot voivat jarruttaa naisten urapolkuja ja vahvistaa olemassa olevia eriarvoisuuksia.

Tässä tilanteessa naisten keskinäisten verkostojen ja tapaamisten merkitys kasvaa ja ne ovatkin yleistyneet nopeasti. Yhä useammat yritykset, järjestöt, julkinen hallinto ja myös korkeakoulut perustavat verkostoja, jotka on suunnattu yksinomaan naisille. Niiden on tarkoitus edistää naisten urakehitystä, mahdollistaa vastavuoroinen yhteistyö ja vauhdittaa tasa-arvoa. Mutta milloin ja miten tällaiset verkostotapaamiset todella tuottavat vaikutuksia osallistujille?

Apulaisprofessori Patricia Heinin (Ivey Business School, Kanada), professori Marjo-Riitta Diehlin (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu) ja professori Karin Kreutzerin (EBS-yliopisto, Saksa) , jossa seurattiin kolme vuotta naisverkostoja, tarkastelee juuri tätä kysymystä. Tutkijat seurasivat 40 naisten verkostotapaamista Saksassa ja Isossa-Britanniassa, haastattelivat 75 osallistujaa ja järjestäjää sekä analysoivat laajasti sekundaariaineistoa. Tutkimuksen keskiössä oli, millaisia merkityksiä naiset itse liittävät tällaisiin verkostotapaamisiin ja millaiseksi he kokivat naisverkostojen hyödyt ja haasteet.

Naisten verkostot eivät ole itsessään tehokkaita eivätkä tehottomia

Naisten verkostoitumisen taustalla on ajatus siitä, että sukupuoleen perustuva homofilia eli taipumus solmia suhteita ensisijaisesti samaa sukupuolta olevien kanssa, on hyödyllistä. Homofilian – samankaltaisuuden – pitäisikin luoda luottamusta, avoimuutta ja solidaarisuutta niin kuin miesten verkostoissa. Tutkimuksemme kuitenkin osoittaa, että naisten verkostot eivät automaattisesti synnytä yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta eivät ne toisaalta ole väistämättä tehottomia. Niiden vaikutus riippuu pitkälti siitä, miten tapaamiset on rakennettu ja millaisen merkityksen osallistujat niille antavat. Usein ratkaisevaa on myös naisten uravaihe.

Eri uravaiheissa on eri odotukset

Johtavissa tehtävissä ja urapolullaan jo pidemmällä olevat naiset liittävät usein naisten keskinäiseen verkostoitumiseen ennen kaikkea statusorientoituneita tavoitteita. He hyödyntävät tilaisuuksia keskustellakseen liiketoiminnasta, ylläpitääkseen kontakteja muihin (nais)johtajiin ja vahvistaakseen asemaansa miesvaltaisissa organisaatioissa. He vertaavat itseään tietoisesti miehiin ja omaksuvat miesten verkostoitumisen käytäntöjä. Samalla he jakavat neuvoja nuoremmille kollegoille. Tässä vaiheessa verkostot toimivat ennen kaikkea positioinnin ja vaikutusvallan välineinä.

Keskivaiheen uralla olevat naiset näkevät naisten verkostot ennen kaikkea välineellisenä työkaluna. Tavoitteena on pääsy seniorinaisten ja muiden päätöksentekijöiden pariin oman uran edistämiseksi. Motivaatio on pragmaattinen: yhteydet johtajiin, näkyvyyden lisääminen ja etenemismahdollisuuksien parantaminen. Tässä vaiheessa monet kertovat myös suuresta kuormituksesta kotona esimerkiksi hoivavastuun vuoksi. Verkostoituminen ymmärretään siksi usein strategiseksi välttämättömyydeksi kiireen keskellä, ei niinkään solidaariseksi yhteenkuuluvuudeksi muiden naisten kanssa.

Uran alku- ja varhaisvaiheessa olevat naiset käyttävät naisten verkostotapaamisia ensisijaisesti solmiakseen sosiaalisia kontakteja, jakaakseen kokemuksia ja saadakseen emotionaalista tukea – ja myös pitääkseen hauskaa! Monet uransa alkuvaiheessa olevat naiset eivät ole kokeneet suoraa syrjintää, mutta useat heistä odottavat vähintääkin rakenteellisia esteitä uran edetessä. Verkostoituminen tarkoittaa tässä keskinäistä tukea samassa uravaiheessa olevien naisten kesken, ja sitä kuvataan usein spontaaniksi ja rennoksi, myös hauskaksi.

Naisten verkostot voivat myös uusintaa eriarvoisuutta

Yllä esitellyt eri uravaiheeseen liittyvät käsitykset eivät ole vähäpätöisiä. Ne vaikuttavat siihen, kuinka intensiivisesti naiset osallistuvat verkostoihin, mitä kontakteja he aktivoivat ja millaisia pitkän aikavälin vaikutuksia syntyy erityisesti hierarkiarajat ylittävässä verkostoitumisessa. Olennaista on, ettei naisten verkostojen vaikutus synny pelkästään siitä, että osallistujat ovat naisia. Pikemminkin se riippuu siitä, miten homofilia kietoutuu hierarkkiseen asemaan, statukseen ja itse verkostojen merkityksellistämiseen. Erityisen tärkeää on, miten tapaamiset on suunniteltu.

Organisointitavan osalta naisten verkostot voivat paradoksaalisesti myös uusintaa olemassa olevia eriarvoisuuksia. Näin käy silloin, kun naisia ensisijaisesti ohjataan sopeutumaan vallitseviin urakäytäntöihin sen sijaan, että niitä kyseenalaistettaisiin tai muutettaisiin. Tutkimuksessa tätä ilmiötä kuvataan termillä benevolent sexism, eli vapaasti käännettynä “hyvää tarkoittavana seksisminä”. Eli näennäisen hyväntahtoiset tapahtumat  kehystävät naiset tuen kohteiksi, mutta välittää heille samalla implisiittisesti käyttäytymisohjeet. Esimerkiksi verkosto voisi tarjota työpajoja, joissa naisia opetetaan mukauttamaan esiintymistään, jopa pukeutumistaan, esimiestensä miesvaltaisiin odotuksiin – sen sijaan, että kysyttäisiin, miksi tällaiset odotukset ylipäätään ovat olemassa. Vaikka tarkoitus olisi hyvä, viesti on, että ongelma on naisissa itsessään eikä rakenteellisessa epäoikeudenmukaisuudessa.

Tutkimuksessa havaittiin myös, että jos seniorinaiset asetettiin esimerkiksi ainoastaan puhujan rooliin lavalle muiden jäädessä kuulijoiksi, aito vuorovaikutus jäi toteutumatta. Verkostot, jotka tuottavat vain symbolista näkyvyyttä ilman vuorovaikutusta, vahvistavat hierarkioita ennemmin kuin purkavat niitä. Myös pakollinen osallistuminen osana tasa-arvo-ohjelmia voi olla haitallista, jos osallistujien odotukset ja tavoitteet poikkeavat voimakkaasti toisistaan.

Naisten verkostot voivat päästä oikeuksiinsa

Tutkimus tuo kuitenkin esiin myös naisten verkostojen myönteisen potentiaalin. Naisten verkostot ovat vaikuttavia erityisesti silloin, kun ne suuntautuvat konkreettisiin tavoitteisiin, purkavat hierarkioita ja antavat naisille aitoa vaikutusmahdollisuutta.

Kun naisilla on mahdollisuus tietoisesti liittoutua esimerkiksi tekemään nimitysprosesseista läpinäkyvämpiä, edistämään yhteisiä liikeideoita tai käynnistämään perheystävällisiä henkilöstökäytäntöjä organisaatiossa, sukupuoleen perustuva samankaltaisuus pääsee oikeuksiina ja synnyttää solidaarisuutta. Tällöin keskiössä ei ole symbolinen yhteisöllisyys vaan yhteinen tekeminen. Yhteiset projektit ylittävät uravaihe-eroja, koska niitä yhdistää jaettu päämäärä.

Käytännön vinkkejä

Käytännössä niin tieteessä kuin liike-elämässäkään naisten verkostoja ei tulisi pitää väärin ymmärrettyjen naisten tukemisen jäänteenä. Ratkaisevaa on, tarjoavatko verkostot naisille aitoa osallisuutta ja mahdollisuuden vaikuttaa. Verkostotapaamiset ovat muutosvoimaisia silloin, kun niitä ei suunnitella naisille, vaan naiset itse suunnittelevat ja toteuttavat ne. Oikein rakennettuina ja iteratiivisesti kehitettyinä niistä voi tulla rakenteellisen muutoksen katalyyttejä: ne kokoavat vaikutusvaltaa, jakavat tietoa ja kannustavat naisia jopa uusille urille. 

Naisten verkostot eivät ole ihmelääke eivätkä pelkkää symbolista arvoa tuottavaa politiikkaa. Verkostojen potentiaali piilee niiden tarkoituksenmukaisessa käytössä.