Neljä Aallon tutkimusalaa maailman 50 parhaan joukossa
Aalto-yliopisto pärjäsi loistavasti maailman tunnetuimman yliopistovertailun Shanghai-rankingin alakohtaisessa vertailussa. 50 parhaan joukkoon kohosi neljä Aallon tärkeää tutkimusalaa: tietoliikennetekniikka sijalle 31, meritekniikka sijalle 39, kaivos- ja mineraalitekniikka sijalle 46 ja johtaminen sijalle 49.
Liiketaloudessa ja tietotekniikassa Aalto oli sijoilla 51–75, ja sähkötekniikassa sekä liikenne-tutkimuksessa ja tekniikassa sijoilla 76–100. Aivan kärkijoukon tuntumassa, sijoilla 101–150, olivat kemian tekniikka, materiaalitiede- ja tekniikka, nanotiede- ja tekniikka sekä lääketieteellinen teknologia.
Maailmassa on noin 20 000 yliopistoa, joten tällaiset sijoitukset ovat huikeita suorituksia yhteisöltämme!
”Ranking-tulosten paraneminen tutkimuksemme painopistealoilla on meille suuri ilonlähde mutta myös vahva viesti: kun olemme investoineet voimavarojamme fokusoituihin kohteisiin, myös tulokset ovat parantuneet erittäin nopealla aikataululla. Maailmassa on noin 20 000 yliopistoa, joten tällaiset sijoitukset ovat huikeita suorituksia yhteisöltämme!” iloitsee Aalto-yliopiston tutkimuksesta ja innovaatioista vastaava vararehtori Tuija Pulkkinen.
Alakohtaiset rankingit ovat nousseet viime vuosina vahvasti perinteisten, vanhoja monialayliopistoja suosivien rankingien rinnalle. ShanghaiRankingin alakohtaiset vertailut perustuvat yliopistojen tieteellisten julkaisujen ja niiden keräämien viittausten alakohtaiseen analyysiin sekä yliopiston henkilöstölle myönnettyihin kansainvälisiin palkintoihin. Vertailussa oli mukana kaikkiaan 52 alaa, joista 22 tekniikan aloja ja 4 talous- ja kauppatieteitä. Aallolle tärkeät design- ja taidealat eivät olleet mukana vertailussa.
Tutustu vertailuun tarkemmin
Lue lisää uutisia
Kolme nousevaa Aalto-yliopiston tutkijaa sai EU:n kilpaillun rahoituksen
Dominik Baumann, Tero Mäkinen ja Owies Wani kehittävät tutkimushankkeissaan tekoälyagenttien kouluttamista vahvistusoppimisessa, materiaalivaurioiden fysiikan malleja ja elektrolyyttirakennetta energian varastointiin.
Damyn Tulevaisuus-palkintofinalisteina Aallosta hiljattain valmistuneita nuoria suunnittelijoita
Arkkitehtuuri- ja designmuseon ystäväyhdistys Damy jakaa vuosittain Tulevaisuus-palkinnon valmistumisvaiheessa oleville suunnittelijoille.
Hae rahoitusta pääkaupunkiseutua koskevaan vaikuttavuustutkimukseen
Kaupunkivaikutus-hankkeen rahoitushaku on auki 11.10.2026 asti.