Nuoret arvostavat Aalto-yliopistoa opiskelupaikkana
Nuorten suomalaisten mielestä Aalto-yliopistolla on viime vuoden tapaan Suomen yliopistoista paras maine opiskelupaikkana ja se on myös yliopistoista tunnetuin. Tulos ilmenee Taloustutkimuksen selvityksestä Korkeakoulujen imago 2018, johon vastasi 2 000 alle 30-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksessa nuoria pyydettiin antamaan yliopistoille yleisarvosana, ja Aalto-yliopistolla se nousi viimevuotisesta ja oli nyt Suomen korkein, 8,45 / 10.
Yliopisto tarjoaa kansainvälisiä mahdollisuuksia
Imagoa selvitettiin myös kahdeksan väittämän avulla, joiden sopivuutta yliopistoon vastaajat arvioivat. Aalto-yliopisto oli ensimmäisellä sijalla viidessä väittämässä: ”maine opiskelupaikkana on hyvä”, ”tutkintoa arvostetaan työmarkkinoilla”, ”opetus on tasokasta”, ”tarjoaa kansainvälisiä mahdollisuuksia” ja ”näkyy myönteisesti mediassa ja sosiaalisessa mediassa”. Aalto oli toisella sijalla, kun väittämänä oli ”erottuu edukseen muista korkeakouluista”.
Lue lisää uutisia
Kasvua tarvitaan – mutta mitä oikein kasvatamme?
Siitä puhutaan nyt kaikkialla: hallitus tavoittelee sitä, yritykset lupaavat sitä ja yliopistoilta odotetaan ratkaisuja sen saavuttamiseksi. Kasvun uskotaan ratkaisevan velkaantumisen, kilpailukyvyn ja lopulta koko hyvinvointivaltion tulevaisuuden. Mutta mitä kasvulla tarkoitetaan – ja millaista kasvua tavoitellaan?
Laaja-alaiset tekniikan opinnot antavat opiskelija Tonya Yastrebovalle mahdollisuuden löytää oma ala
Tonya Yastrebovalle laaja-alaisen tutkinnon valitseminen tarkoitti, että ovet pysyivät avoinna erilaisille mahdollisuuksille samalla, kun hän pääsi syventymään matematiikkaan, ohjelmointiin ja mallintamiseen. Aallossa opintojen vapaasti räätälöitävä rakenne on auttanut häntä löytämään uusia kiinnostuksenkohteita, kartuttamaan teknistä osaamistaan ja rakentamaan omaa polkuaan kohti tulevaisuutta.
Ota tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu käyttöön – tukiklinikat apunasi syyskuussa
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu tohtoriopiskelijoiden henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemiseen ja käsittelyyn on saatavilla kaikille tohtoriopiskelijoille MyStudies-työpöydällä.