Uutiset

Nykyinen asuntotuotanto ei ole riittävän kestävää

TkL, arkkitehti Karin Krokfors luo tuoreessa väitöskirjassaan vaihtoehdon nykyisen kaltaiselle asuntotuotannolle, jonka pitkän tähtäimen kestävyydessä on lukuisia epävarmuuksia.

Arkkitehti ja tekniikan lisensiaatti Karin Krokfors väittelee 2.6.2017 Aalto-yliopistossa asuntosuunnittelun ja -tuotannon kehittämisestä. Väitöstilaisuus klo 12 Otaniemessä, päärakennuksen D-salissa, Otakaari 1.

Krokfors esittelee typologisen joustavuuden käsitteen, jonka avulla rakennusten tilaratkaisut ja kestävä kehitys linkittyvät niin teoreettisesti kuin käytännössäkin.  Typologisen joustavuuden avulla määritellään, miten rakennukset kykenevät parhaalla mahdollisella tavalla sopeutumaan ennakoimattomiin muutoksiin ja palvelemaan koko elinkaarensa ajan ihmisten yksilöllisiä tarpeita sekä yhteiskunnan myönteistä kehitystä.

”Typologinen joustavuus korostaa asukaslähtöisyyttä, ei vain asuntojen vaan koko rakennuksen elimellisenä ominaisuutena, jolla on myös vaikutusta kaupunkirakenteen kehitykseen. Rakennukset tulisi suunnitella sopeutumaan ennakoimattomiin tarpeisiin mutta myös mahdollistamaan ihmisten aktiivinen toimeliaisuus ja lähipalvelujen spontaani kehitys”, sanoo Karin Krokfors.

Typologinen joustavuus pohjaa tilayksikköajatteluun rakennusten tilojen organisoinnissa, toisin kuin nykyinen asuntotuotanto, joka perustuu muuntumattomaan ja tiukkaan asuntojaotteluun. Tilayksikköajattelu edistää rakennusten ja tilojen itse-organisoituvuutta. Rakennuksia tarkastellaan jatkuvasti kehittyvinä fyysisinä ja kokemuksellisina prosesseina, joissa myös käyttötarkoitukset voivat vaihdella.

Tutkimus korostaa tarvetta strategiseen suunnittelu-ulottuvuuteen, joka parhaimmillaan pidentää rakennusten ikää. Uudenlainen suunnittelun lähestymistapa edistää asukaslähtöisten monimuotoisten sosiaalis-tilallisten innovaatioiden, uudenlaisen taloudellisen toimeliaisuuden sekä hyvinvoinnin syntyä. Rakennusten tilallisten olosuhteiden, joiden avulla asukkaat voivat itse luovasti vaikuttaa omiin elinolosuhteisiinsa, tulisi olla elintärkeä osa kestävän kehityksen kriteerejä.

äپٴᲹ ark@karinkrokfors.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Drawing of two doctoral students each holding a paper, with doctor's hats shining on their heads.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Esitarkastus- ja valmistumisaikataulut kesällä 2026

Tietoa väitöskirjan esitarkastuksesta, julkisesta väitöstilaisuudesta ja valmistumisesta tohtoriksi kesällä 2026
Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Opinnot Julkaistu:

Kesämuistio tohtoriopiskelijoille 2026

Vinkkejä ja muistutuksia tohtoriopiskelijoille kesäkuukausille 2026
Metakidepaneeli ohjaa langatonta verkkoa sisäkatossa olevasta reitittimestä kulman takana olevan käyttäjän tarpeeseen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse

Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.