������

”Kun suoritin taloustieteen ja valtio-opin tohtorintutkintoa Tukholman yliopistossa, olin kiinnostunut erityisesti kehitystaloustieteestä. Väitöstyössä käsittelin kehittyvissä maissa otettavia mikrolainoja ja osallistuin tutkimushankkeeseen, joka tehtiin yhteistyössä Ugandassa toimivan kansalaisjärjestön kanssa.

Vuonna 2012 käynnistyneessä tutkimuksessa arvioitiin kansalaisjärjestön säästöohjelmaa, johon osallistui nuorten naisten ryhmiä. Järjestöllä oli yhdeksän pientä toimistoa, joista kussakin työskenteli yksi ohjelma-avustaja. Kaikkiaan 1 500 henkilöä oli jaettu sataan säästäjien ryhmään.

Kunkin ryhmän oli määrä kirjata säästöihin ja lainoihin liittyvät tiedot kansalaisjärjestön päiväkirjoihin. Koska emme itse pystyneet matkustamaan paikalle alueen konfliktien takia, annoimme paikallisille ohjeet, joiden avulla he toteuttivat hankkeen. He myös valitsivat paikallisille toimistoille johtajat.

Tutkimuksessani päätin tarkastella päätöksentekomenetelmiä sekä sitä, ketkä olivat saaneet lainoja, kuinka paljon ryhmä oli säästänyt ja ketkä pysyivät ryhmän jäseninä. Paikallisilta toimistoilta saamani tiedot olivat kuitenkin hajanaisia ja sisälsivät minulle tuntemattomia nimiä.

Vuonna 2015 päätin vierailla Ugandassa tehdäkseni seurantatutkimuksen paikallisesti ja kerätäkseni hallinnollisia tietoja. Tekeillä oleva artikkeli oli tärkeä opintojeni loppuun saattamisessa.

Olin suunnitellut vierailevani paikallisissa toimistoissa valokuvaamassa päiväkirjat. Kun aloin keskustella toimistojen työntekijöiden kanssa, havaitsin, ettei heillä ollutkaan tarvittavia tietoja. Minun oli siis itse vierailtava jokaisessa sadassa pikkupaikassa tutustumassa päiväkirjoihin.

Ryhmien päiväkirjoja säilytettiin usein savimajassa. Tiedot olivat puutteellisia. Ryhmillä ei ollut saattanut olla käytössään edes kynää tai päiväkirjan sivuja oli saatettu repiä ja käyttää muihin tarkoituksiin. Osa kirjoista oli vahingoittunut sateiden tai hyönteisten vuoksi.

Minulle valkeni, että hankkeessa ei ollut mahdollisesti tehty mitään alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Tilanne tuntui toivottomalta. En voisi kirjoittaa artikkelia hankkeesta enkä ehkä saisi tohtorintutkintoani valmiiksi ajoissa.

Palattuani kansalaisjärjestön toimistoon isompaan kaupunkiin löysin onnekseni joitain kelvollisia asiakirjoja. Niistä selvisi, millaisia ohjeita hankkeessa oli alun perin annettu ja ketkä ryhmiä olivat johtaneet. Tämän ansiosta pystyin vaihtamaan tutkimuksen näkökulmaa ja keräämään riittävästi yhtenäisiä tietoja seurantatutkimustani varten.”

Teksti: Saana Kallioinen.
Henkilökuva: Kalle Kataila. Kuvitus: Noora Typpö.

Artikkeli on julkaistu , toukokuussa 2021 (näköislehti issuu.com-sivustolla),