Uutiset

“Oli inspiroivaa kuulla alumnien vinkkejä sekä kokemuksia työstä ja opiskelusta”

Jo perinteeksi muodostunut Kauppakorkeakoulun Welcome Evening -tapahtuma keräsi jälleen yli 150 uutta maisteriopiskelijaa sekä koulumme alumneja yhteen verkostoitumaan ja keskustelemaan urapoluista, opinnoista sekä työelämästä.
Opiskelijoita Kauppakorkeakoululla. Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta
Kauppakorkeakoulun opiskelijoita. Kuva: Roope Kiviranta.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa etänä Zoom-alustalla järjestetty tilaisuus toteutettiin myös tänä vuonna samassa muodossa. Tilaisuudessa Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden päällikkö Jonna Söderholm toivotti uudet maisteriopiskelijat tervetulleiksi Kauppakorkeakoulun yhteisöön, ja kertoi koulumme monipuolisesta urapalvelutarjonnasta sekä alumnitoiminnasta.

Koulumme partneriyrityksen Konecranesin edustaja Milla Saari puolestaan valotti esityksessään tulevaisuuden työelämässä vaadittavia taitoja, joita ovat erityisesti kriittinen ajattelu, luovuus, kompleksinen ongelmanratkaisu, emotionaalinen älykkyys sekä palvelusuuntautuneisuus. Oman urapolun suunnittelemisessa ja löytämisessä Saari painotti etenkin luovaa ajattelua, verkostoitumista ja sosiaalisia taitoja sekä elämänlaajuista oppimista.

Keskustelujen rentous ja maanläheisyys vakuuttivat opiskelijat

Alun esitysten jälkeen opiskelijat jaettiin maisteriopintojensa pääaineen mukaan omiin keskusteluryhmiin, joissa samaa pääainetta opiskelleet alumnit vetivät keskusteluja opiskeluun, uraan ja työelämään liittyen. Alumnien läsnäolo sekä rohkaisevat vinkit ja kokemukset saivat paljon kiitosta opiskelijoilta.

”Tilaisuus oli hieno mahdollisuus kuulla erilaisista työmahdollisuuksista ja urapoluista maisteriopintojen aikana ja niiden jälkeen. Se oli todella inspiroivaa.”, kertoi eräs opiskelija palautteessaan. “Oli erittäin arvokasta saada käytännön tietoja henkilöiltä, jotka ovat käyneet läpi samanlaisia ​​kokemuksia kuin me.”, toinen opiskelija kertoo.

Etenkin keskustelujen rentous alumnien kanssa nousi monen opiskelijan palautteesta positiivisesti esille. ”Oli hämmästyttävää, kuinka maanläheinen tapahtuma oli.”, eräs opiskelija hehkuttaa. ”Oli mukavaa päästä keskustelemaan alumnien kanssa näin rennossa ilmapiirissä”.

Jokainen luo oman urapolkunsa, ja tämä vaatii kärsivällisyyttä ja rohkeutta saavuttaa omat unelmansa.

Kauppakorkeakoulun maisteriopiskelija

Alumnit jakoivat oppejaan työelämästä sekä vinkkejä työkokemuksen kerryttämiseen

Kauppakorkeakoulun johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan alumni Mia Arola kertoo, että johtamisen pääaineryhmässä keskustelunaiheiksi nousivat erityisesti työharjoittelupaikkojen löytäminen, tärkeimmät opit opinnoista sekä työelämätaidot. ”Erityisesti opiskelijoita kiinnosti tietää, minkälaisten kokemuksien kautta me alumnit olimme päätyneet nykyisiin työtehtäviimme ja minkälaisissa yrityksissä uran alkuvaiheen kokemuksia kannattaisi kerryttää.”, Nordealla liiketoiminnan kehittämisen ja tuotekehityksen parissa työskentelevä Arola kertoo.

Uravalintojen suhteen Arola kannusti toisen johtamisen alumnin kanssa opiskelijoita seuraamaan omia mielenkiinnonkohteita ja uteliaisuuttaan: ”Mielekäs työpaikka on aina kahden kauppa, joka on kiinni työnantajan ja työntekijän välisestä yhteensopivuudesta.”

Opinto- ja urakokemusten jakamisen lisäksi ryhmäkeskustelussa rikottiin myyttejä perinteisestä verkostoitumisesta. ”Alumniparini antoi hyvän neuvon vain olla ’hyvä tyyppi’ kaikille kohtaamilleen ihmisille. Minä puolestani kannustin olemaan läsnä ja utelias jokaisessa keskustelussa – sitä ei koskaan tiedä, mitä ovia juuri jokin tietty keskustelu luentosalin ovella saattaakaan avata tulevaisuudessa!” Arola kannustaa.  

Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalveluiden erityisasiantuntija Tanja Makkonen iloitsee opiskelijoiden antamasta erinomaisesta palautteesta tilaisuuteen liittyen. ”Aiomme ehdottomasti järjestää tulevinakin vuosina tämän tilaisuuden, sillä sille on selvästi kysyntää opiskelijoiden keskuudessa. Verkostoituminen koulumme alumnien kanssa on arvokasta jo opintojen alusta lähtien, ja keskustelujen kautta opiskelijoille voi muodostua uudenlaisia urahaaveita”.

Uratapahtumia ja kestävää työn muotoilua

Järjestämme Kauppakorkeakoulussa vuosittain monia uratapahtumia, kuten ryhmämentorointitilaisuuksia. Kaikki uratapahtumat löytyvät Events -osiosta (vain aalto-tunnuksilla). Lisäksi Aalto-yliopiston uusi Career Design Lab auttaa sekä opiskelijoita että alumneja muotoilemaan mielekästä ja kestävää työuraa tasa-arvon, kestävyyden ja hyvinvoinnin arvojen pohjalta. Alumneille suunnattuja työpajoja voi löytää  (vaatii kirjautumisen).

äپٴDz:

Tanja Makkonen
Senior Manager, ura- ja rekrytointipalvelut
tanja.makkonen@aalto.fi

Fiona Jokivuolle
Koordinaattori, alumnisuhteet
fiona.jokivuolle@aalto.fi

Kauppakorkeakoulusta valmistuneet työelämässä

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta valmistuneet työllistyvät hyvin koulutustaan vastaaviin hyväpalkkaisiin tehtäviin. Tältä sivulta löydät tietoa valmistuneidemme työllistymisestä sekä urakehityksestä.

Opiskelijoita käytävällä. Kuva: Aalto-yliopisto / Aino Huovio

Career Design Lab: ura- ja rekrytointipalvelut

Ura- ja rekrytointipalvelut opiskelijoille.

CDL

Kauppakorkeakoulun alumneille

Kauppakorkeakoulun alumniyhteisö tarjoaa mahdollisuuksia elämänlaajuiseen oppimiseen, verkostoitumiseen sekä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan rakentamiseen. Pysytään yhteydessä!

Jaakko Honko -tilaisuus 21.8.2025 Aalto-yliopisto Töölön Juhlasalissa. Kuvassa yleisöä istumassa sekä dekaani Timo Korkeamäki lavalla pitämässä omaa puheenvuoroaan.

Jaa kokemuksiasi opiskelijoiden kanssa

Kauppakorkeakoulun alumnina sinulla on mahdollisuus tukea nykyisiä opiskelijoitamme heidän opinnoissaan ja siirtymisessään työelämään esimerkiksi mentoroinnin sekä ura- ja työelämätapahtumien kautta.

Three students of the School of Business studying together. Photo by Unto Rautio.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä seisoo portaikon yläpäässä keskittyneenä katsomaan jotain toisen henkilön matkapuhelimesta.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston pitkäaikainen FITech ICT -hanke päättyy kesällä 2026 – verkoston yhteistyö jatkuu muiden hankkeiden parissa

FITech-verkostoyliopiston ICT-hanke päättyy kesällä, minkä myötä FITechin kurssivalikoimaan tulee muutoksia.
Neljä henkilöä istuu sohvalla olohuoneessa, pöydällä heidän edessään on palapelejä. Taustalla kaksi kehyksiä ja kasvi.
Opinnot Julkaistu:

TET-harjoittelija Dorotea Bjelicic: "Haluan isona kehittää jotain uutta ja omaperäistä"

Teknillisen fysiikan laitoksella TET-harjoittelijat pääsevät selvittämään millaista on työskennellä tutkijana laboratoriossa.
Henkilö valkoisessa takissa ja vaaleissa housuissa seisoo joenranta-aidan edessä, taustalla kaupunkinäkymä ja silta.
Opinnot Julkaistu:

Alumni Kati Vilhelmsson: “Yksi tärkeimmistä asioista, jonka sain Aallosta, oli aidosti globaali ajattelutapa”

Kauppakorkeakoulun International Business -ohjelman alumni Kati Vilhelmsson kannustaa nykyisiä opiskelijoita etsimään aktiivisesti kansainvälisiä mahdollisuuksia ja luottamaan verkostojensa voimaan.
Kuvassa on kuparikatodin röpelöistä pintaa.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Metallinjalostus tarvitsee tohtoreita – Aalto-yliopisto ja Boliden kouluttavat huippuosaajia sulattojen ytimessä

Energiamurros ja kaupungistuminen kiihdyttävät metallien kysyntää, ja jalostusprosessien jatkuva kehitys lisää huippuosaajien tarvetta.