Uutiset

Opas kosteusvaurioituneen rakennuksen korjaamiseen julkaistu

۳äöԾٱön suosittu Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen korjausopas on uusittu. Aalto-yliopiston rakennustekniikan laitoksen asiantuntijat ovat olleet mukana oppaan kirjoittamisessa.
Korjausopas

Yksiin kansiin on koottu ajantasaiset, nykypäivän tarpeisiin vastaavat ohjeet ja tuorein tutkimustieto.

Opas kattaa koko korjaushankkeen kaaren sen suunnittelusta erilaisiin korjaus- ja laadunvarmistusmenetelmiin ja niiden valintaan sekä korjauksen onnistumisen seurantaan. Lukijalle tutuksi tulevat myös teeman kannalta keskeinen lainsäädäntö sekä se, miten rakennuksen energiatehokkuutta voi parantaa ja ilmastonmuutoksen ottaa huomioon korjaushankkeen yhteydessä.

Käytännönläheisistä ohjeista ja tiedoista on hyötyä erityisesti kosteus- ja mikrobivaurioituneiden rakennusten korjausten suunnittelijoille ja tilaajille. Lisäksi opas soveltuu hyvin oppikirjaksi tulevien ammattilaisten kouluttamisessa.

Opas on laadittu silmällä pitäen 1940-luvun jälkeen rakennettuja julkisia palvelurakennuksia ja niiden tavanomaisia rakenteita, mutta korjausperiaatteet sopivat sovellettaviksi muuhunkin rakennuskantaan.

Oppaan ovat kirjoittaneet alan johtavat asiantuntijat Ramboll Finland Oy:stä, Aalto-yliopistosta ja Tampereen yliopistosta. Kirjoitustyötä johti korjausrakentamisen toimialapäällikkö Inari Weijo Rambollilta.

Aalto-yliopistosta oppaan kirjoittamisessa ovat olleet mukana yliopistonlehtori Esko Sistonen ja tohtorikoulutettava Camilla Vornanen-Winqvist rakennustekniikan laitokselta.

”Meidän asiantuntemuksemme näkyy erityisesti luvuissa, jotka käsittelevät käytössä olevia korjausmenetelmiä ja korjausmenetelmien valintaa,” kertoo yliopistonlehtori Esko Sistonen.

Sistonen ja Vornanen-Winqvist ovat kirjoittaneet myös työmaaolosuhteiden hallintaa, laadunvarmistusmenetelmiä ja korjausten onnistumisen seurantaa käsittelevät luvut.

”Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen korjausoppaaseen annettiin lausuntokierroksella useita kommentteja ja ehdotuksia, joita ei aiheen rajauksen vuoksi voitu ottaa huomioon tässä painoksessa. Niitä tulisikin käsitellä muissa tulevaisuudessa tehtävissä oppaissa”, Sistonen muistuttaa.

Ruotsinkielinen opas ilmestyy joulukuussa 2019.

Oppaan voi ladata ilmaiseksi valtioneuvoston julkaisuarkistosta.

  •  (julkaisuarkisto Valto)

Painetun oppaan voi ostaa Rakennustiedon verkkokaupasta.

  •  (rakennustieto.fi)

äپٴᲹ:

Korjausrakentamisen toimialapäällikkö Inari Weijo,
Ramboll Finland Oy
Puh. 050 3607230, inari.weijo@ramboll.fi

Rakennusneuvos Teppo Lehtinen
۳äöԾٱö
Puh. 0295 250 157, teppo.lehtinen@ym.fi

Aalto-yliopiston asiantuntijat:

Yliopistonlehtori Esko Sistonen
Rakennustekniikan laitos
Puh. 050 4355 680, esko.sistonen@aalto.fi

Tohtorikoulutettava Camilla Vornanen-Winqvist
Rakennustekniikan laitos
Puh. 050 3472 755
camilla.vornanen@aalto.fi

Alkuperäinen tiedote:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Vasemmalla: henkilö mustassa takissa ja helmikaulakorussa. Oikealla: molekyylirakenteen kuva avaruustaustalla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Koneoppiminen purkaa avaruuden kemian arvoituksia

Tähtitieteilijät voivat havaita tähtipölyssä monimutkaisia kemiallisia “sormenjälkiä” – mutta monia niistä ei ole vielä tunnistettu. SpaceML-hanke yhdistelee koneoppimisen simulaatioita ja laskennallista kemiaa, jotta tutkijat voivat selvittää miten molekyylit muodostuvat ja kehittyvät avaruudessa.
Useita pieniä, suorakulmaisia hiukkasia, joissa on pyöristetyt reunat, harmaana tummalla taustalla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katalyysi uudessa valossa: mikrotason vuorovaikutukset voivat tehostaa puhtaan energian teknologioita

Uusi tutkimus avaa tarkemman näkymän siihen, miten katalyytit toimivat kemiallisten reaktioiden aikana. Löydös voi auttaa kehittämään tehokkaampia materiaaleja esimerkiksi vihreän vedyn tuotantoon ja kestävämpään kemianteollisuuteen.
Puhuja esiintyy suurelle yleisölle pimeässä auditorioissa. Suuren näytön takana on eläväinen kuva tekstillä 'Welcome'.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuosikatselmus loi katsauksen menneeseen vuoteen

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun vuosikatselmuksessa tehtiin kattava katsaus kuluneeseen vuoteen ja palkittiin ansioituneita yhteisön jäseniä.
Tummaan takkiin pukeutunut henkilö seisoo ulkona monikerroksisen rakennuksen edessä, jossa on paljon ikkunoita.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuoden alumni Anna Brotkin: ”Tarvitsemme moderneja tarinoita tästä ajasta”

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Vuoden alumniksi 2026 valittu käsikirjoittaja Anna Brotkin uskoo paikallisuuden voimaan ja toivon merkitykseen kriisiaikoina.