Uutiset

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä miljoonarahoitus Aalto-vetoisille yrittäjyyden ja oppimisen hankkeille

Rahoitukset myönnettiin opiskelijayrittäjyyden edistämiseen sekä avoimien oppimateriaalien luomiseen matematiikassa, fysiikassa ja tietotekniikassa.
Kuva: Unto Rautio

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 2,5 miljoonaa euroa Aalto-yliopiston johdolla toteutettavaan hankkeeseen, jossa kehitetään uusia opiskelijayrittäjyyden ja startup-harjoittelun toimintatapoja korkeakouluihin yhdessä opiskelijavetoisten yrittäjyyshautomoiden kanssa. Tavoitteena on kasvattaa opiskelijoiden yrittäjämäistä toimintaa, parantaa opiskelijavetoisen kasvuyrittäjyystoiminnan laatua sekä edistää opiskelijoiden yrittäjyystoimintaa valtakunnallisesti. Hankkeessa on mukana yhdeksän yliopistoa ja kahdeksan ammattikorkeakoulua.

”Aalto-yliopiston opiskelijayhteisöstä käynnistynyt yrittäjyyden vallankumous on muuttanut niin asenteita kuin yhteiskuntaammekin merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana”, sanoo Aalto-yliopiston opetuksesta vastaava vararehtori Eero Eloranta. ”Olemme erittäin iloisia voidessamme jatkaa työtä yrittäjyyden edistämiseksi yhdessä opiskelijoiden kanssa valtakunnallisesti.”

”Harva asia saa niin hyvälle mielelle kuin se, että nuorten asenteet yrittäjyyttä kohtaan ovat ennätysmyönteiset. Se lupaa hyvää Suomelle. Hallitus haluaa vauhdittaa kehitystä, joka on syntynyt Slushin ja startup-kulttuurin myötä. Se elää korkeakoulumaailmassa vahvana”, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo. ”Kun tulevaisuuden työ on yhä yrittäjämäisempää, yrittäjyystaitojen vahvistamisesta on hyötyä kaikille, aikoi yrittäjäksi tai ei.”

Yhteisiä, avoimia oppimateriaaleja matematiikkaan, fysiikkaan ja tietotekniikkaan kehittävä hanke sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä 1,7 miljoonan euron rahoituksen. Aalto-yliopiston koordinoimassa yhteishankkeessa on mukana kymmenen yliopistoa ja kolme ammattikorkeakoulua. Tavoitteena on tuoda älykkäät oppimisympäristöt ja niihin perustuva vuorovaikutteinen digitaalinen kandidaattitason oppimateriaali koko korkeakoulukentän saataville.

”Keskeisenä tavoitteenamme on yhteistyön tukeminen matematiikan, luonnontieteiden ja tietotekniikan peruskursseilla yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kesken. Älykkäiden oppimisympäristöjen käyttöönotto laajasti koko korkeakoulukentällä parantaa oppimistuloksia ja nopeuttaa opiskelua. Kurssien opiskelu eri yksiköiden välillä helpottuu ja opettajien päällekkäistä työtä voidaan vähentää, ja siten suunnata resursseja opetuksen laadun parantamiseen muilla tavoilla”, vararehtori Eloranta kertoo.

äپٴᲹ:

Eero Eloranta
Vararehtori, Aalto-yliopisto
eero.eloranta@aalto.fi
+358 50 432 3411

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lavalla KY:n hallituksen puheenjohtaja Vilma Paavola ja alumnivastaava Tatu Lehtisyrjä, yleisössä vuosikurssilaisia istumassa pöytäriveissä.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa pilotoitiin usean vuosikurssin yhteistä vuosikurssijuhlaa

Tasan 30, 20 ja 10 vuotta sitten aloittaneet vuosikurssit kokoontuivat juhlatunnelmissa vanhalle Kauppikselle Töölöön.
Alumni Maija Kirveennummi
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Kiinnostus globaaleista toimitusketjuista vei alumnimme Maija Lehnerin ulkomaille

Maija Lehner suoritti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ensin kandiopinnot Business Technology -pääaineessa ja sitten kaksoistutkinnon CEMS Global Managementin ja strategian maisteriohjelmissa.
Hymyilevä, vaaleakiharainen Arttu Jääskeläinen mustassa paidassa tumman puuseinän ja valkoisten ympyröiden edessä.
Opinnot Julkaistu:

Alanvaihtaja Arttu Jääskeläinen laajentaa energiamarkkinoiden osaamistaan

Energy Systems and Markets -pääaineessa Arttu Jääskeläinen haluaa keskittyä energiamarkkinoiden strategisen tason osaamiseen.
Kaksi pientä vihreää tainta mullassa, vieressä sana ”unite!” vihreällä taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026 - Aaltolaisia mukana 8 hankkeessa

Vuoden 2026 Seed Fund -haussa 22 ehdotusta valittiin rahoitettaviksi. Aalto on mukana 8 projektissa ja koordinoi yhtä niistä.