Uutiset

Opiskelijat kartoittivat tekoälyn hyödyntämismahdollisuuksia Onnisen myyntityössä

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun opiskelijat toteuttivat Keskon toimeksiannosta tutkimusprojektin, jossa selvitettiin, miten Onnisen myyjät voisivat hyödyntää tekoälyä.
Onniselle tehdyn opiskelijaprojektin ryhmä
Projektiryhmä. Kuva: Aalto-yliopisto / Annemari Rautio

K-ryhmään kuuluva Onninen on teknisen tukkukaupan markkinajohtaja Suomessa. Sen asiakaskunta koostuu urakoitsijoista, teollisuudesta, infra-alan toimijoista ja jälleenmyyntiasiakkaista. Onninen palvelee asiakkaitaan sekä verkossa että Onninen Express -myymälöissä ympäri maan. 

Onnisella haluttiin tarkastella sen myyntiprosessien kehittämistä tekoälyn avulla, jotta yritys pystyisi vastaamaan kovenevaan kilpailuun ja asiakkaiden kasvaviin odotuksiin. Tätä varten Business Analytics -maisteriohjelman opiskelija Joonas Maisala ja markkinoinnin pääaineopiskelija Juho Tornberg toteuttivat aiheesta tutkimusprojektin. Työn ohjasi markkinoinnin professori Johanna Frösén.

Opiskelijat kartoittivat, minkälaisia ratkaisuja tekoäly tarjoaa myyjien ajankäytön optimoimiseksi, hinnoittelun yhdenmukaistamiseksi ja myyntiprosessien automatisoimiseksi. Työ toteutettiin tiiviissä yhteistyössä Onnisen myyntiorganisaation kanssa, haastatteluja ja työskentelyn havainnointia hyödyntäen.

Myyntityön arjen ymmärtäminen on avain onnistuneeseen kehitysprojektiin

Tutkimusprojektin pohja luotiin haastattelemalla Onnisen myyjiä sekä havainnoimalla heidän työskentelyään eri toimipisteissä, mikä auttoi tiimiä yksilöimään myyntityön arjen aitoja kehityskohteita. 

Näitä havaintoja tiimi hyödynsi projektin toisessa vaiheessa, jossa tunnistettiin ja arvioitiin tällä hetkellä hyödynnettävissä olevia tekoälyratkaisuja. Lopputuloksena syntyi kuusikohtainen raportti, joka sisältää konkreettiset kehitysehdotukset sekä arvioinnin niiden vaikutuksista ja toteutettavuudesta.

Vaikka Kauppakorkeakoulun ja Keskon yhteistyö on jatkunut jo pitkään, oli tämä tutkimusprojekti ensimmäinen laatuaan, joka toteutettiin Onnisen kanssa. 

Projekti täytti tavoitteensa tarjoten Onniselle konkreettisen suunnan tekoälyn integroimiseksi myyntiprosesseihinsa. Kehitysehdotukset lupaavat merkittäviä säästöjä manuaalisessa työssä ja mahdollistavat aiempaa tehokkaamman ajankäytön, mikä tukee myynnin tavoitteita. 

“Tekoäly tarjoaa Onniselle välineet siirtyä proaktiivisempaan myyntimalliin, jossa teknologia tukee jokaista asiakaskohtaamista, eikä rajoita sitä”, Joonas Maisala ja Juho Tornberg sanovat.

“Opiskelijoiden näkökulma toi tuoreita ideoita myyntityömme kehittämiseen. Raportti täytti odotuksemme ja antaa meille vankan pohjan jatkaa tekoälystrategiamme rakentamista”, Onnisen kehitysjohtaja Hanna Jussila پää.

Tämä yhteistyöprojekti Aallon opiskelijoiden ja Keskon välillä osoitti, kuinka yritykset voivat hyötyä akateemisen maailman asiantuntemuksesta. Tällöin uudet teknologiat eivät rajoitu kaukaiseen tulevaisuuteen, vaan ne voivat jo tänään toimia avaimena kilpailuedun saavuttamiseen ja asiakaskokemuksen parantamiseen.

Lisää aiheesta

Opiskelijoita Kauppakorkeakoululla. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio

Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit / Customized Student Business Projects

Kauppakorkeakoulun Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit -konsepti on suunniteltu yrityksille tehtäviä tutkimus- ja selvitysprojekteja varten ja sen lähtökohtana ovat yrityksen tarpeet.

Kauppakorkeakoulu
Four people standing infront of orange-colored walls with texts and K group logo. A bowl of candy.

Premium Partner - K-ryhmä

Kauppakorkeakoulun partneri vuodesta 2018.

Kauppakorkeakoulu
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hands-on work in the research tunnel underneath Otaniemi
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Kesäkurssi Italiassa: maanalaisen liikenneinfrastruktuurin turvallisuus

Hae mukaan kansainväliseen kesäkouluun viimeistään 30.5.
Opiskelijaorkesteri esiintyy portailla, kun joukko opiskelijoita värikkäissä haalareissa ja valkoisissa lakissa katsoo.
Kampus, Opinnot Julkaistu:
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Take a Break! -virkistävät taukohetket kampuksella vielä toukokuun ajan!

Hyödynnä Take a Break! kampuksella vielä toukokuun ajan!
Abstrakti lähikuva kiiltävästä meripihkanruskeasta nesteestä, joka kiemurtelee ja tippuu mustalla taustalla
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

EU:n Horisontti-rahoituksen saanut VOPUS-hanke tutkii virtuaalisen kulttuurin tulevaisuutta

Hanke tutkii virtuaalisen Operaland-alustan kautta kulttuuriin kohdistuvia pitkäaikaisia vaikutuksia, kun aikaa vietetään enemmän virtuaalisissa ympäristöissä.