Tutkinto ja kieli avittivat Mariana Salgadon suomalaiseen työelämään
Ammatillinen verkosto on ollut tärkeä tuki Salgadolle hänen luodessaan uraa palvelumuotoilijana
Muotoilun suunnannäyttäjä -palkinto myönnettiin palvelumuotoilija Mariana Salgadolle, joka tuo muotoilua osaksi ilmastotutkimusta ja rakentaa ihmisten osallisuutta kestävyyssiirtymässä. Palkinto on 2 500 euroa. Ornamo Award ’26 -palkinnot jaettiin 4. syyskuuta.
Palkintojury nosti tänä vuonna esiin muotoilun kyvykkyyttä vahvistaa ihmisten osallisuutta ja aktiivista toimijuutta. Palkintojuryn puheenjohtaja Katja Soinin mukaan tätä tarvitaan juuri nyt. &Բ;
”Muotoilu on ennen kaikkea käytännön väline yhteiskunnan muuttamiseen. Tämän vuoden palkitut osoittavat, että muotoilu voi vahvistaa ihmisten mahdollisuuksia ymmärtää, osallistua ja toimia. Ihmisten aktiivisuus ja sitoutuneisuus on tärkeää sekä yhdenvertaisen yhteiskunnan että kestävyyssiirtymän kannalta”, sanoo Soini. &Բ;
Salgado työskentelee eurooppalaisessa ICOS-tutkimusinfrastruktuurissa (Integrated Carbon Observation System), joka mittaa kasvihuonekaasuja ja tuottaa avointa dataa. Salgado tuo muotoilun osaksi tutkimusinfrastruktuurin kehittämistä ja auttaa tekemään monimutkaisesta tutkimustiedosta ymmärrettävää ja hyödynnettävää ilmastotoimissa ja päätöksenteossa. &Բ;
Salgadolle muotoilu on ennen kaikkea ajattelua. Hän kehittää tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden kanssa palveluita, jotka tekevät tutkimustiedosta käytännön työkaluja. Muotoilulla voidaan myös madaltaa kynnystä osallistua muutokseen ja auttaa ihmisiä omaksumaan uusia, kestävämpiä toimintatapoja. &Բ;
”Työni on varmistaa, että tutkijoiden tuottama tieto on muiden käytettävissä. Palvelut tuottavat aitoa lisäarvoa, kun ne auttavat ihmisiä ymmärtämään ympäristöongelmia tai mahdollistavat uusia tutkimusavauksia”, Salgado sanoo. &Բ;
Lisäksi hänen kansainvälinen vaikuttamistyönsä ja پñ y Dáǰ -podcastinsa levittävät muotoiluosaamista yli toimialarajojen ja vahvistavat muotoilun roolia yhteiskunnallisessa muutoksessa. &Բ;
Juryn perustelut: Բ Aɲ Ę26 ܳܲԲԲԲäٳää &Բ;
”PܴܳdzٴǾᲹ Mariana Salgado saa tunnustuksen poikkeuksellisen vaikuttavasta ja laaja-alaisesta työstään yhteiskunnallisen ja ekologisen kestävyyden edistämiseksi. Hän työskentelee tutkimusinfrastruktuuri ICOSissa, joka mittaa kasvihuonekaasuja ja tuottaa avointa dataa päätöksenteon tueksi. Salgado muotoilee palveluita, jotka tekevät tutkimustiedosta ymmärrettävää ja osallistavaa. Erityisen ansiokasta on Salgadon työ ihmisten osallisuuden ja sitoutumisen edistämiseksi kestävyyssiirtymässä: kestävät toimintatavat syntyvät, kun ihmiset voivat osallistua muutokseen ja kokevat sen omakseen. Lisäksi jury arvosti Salgadon kansainvälistä vaikuttamistyötä ja پñ y Dáǰ -podcastia, jotka vahvistavat muotoilun roolia yhteiskunnallisen muutoksen välineenä.”
Ammatillinen verkosto on ollut tärkeä tuki Salgadolle hänen luodessaan uraa palvelumuotoilijana
Palvelumuotoilun asiantuntija korostaa muotoilijoiden roolia yhteisen politiikan luomisessa ja osallistumisen vahvistamisessa.