Uutiset

Otaniemen kampukselle uusi lahopuutaideteos

Kaksi vanhaa ja huonokuntoista lehmusta saivat uuden elämän kampuksella. Puiden rungoista luotiin lahopuutaideteos Korkeakouluaukiolle. Teos täydentyy vielä uusilla lehmuksen taimilla sekä monipuolisilla istutuksilla.
Three decaying linden trees as campus outdoor art placed next to light rail tracks in front of the Undergraduate Centre.
Kuva: Aalto-yliopistokiinteistöt / Milla Uusitalo

Kauppakeskus A Blocin (Otaniementie 12) ja Kandidaattikeskuksen (Otakaari 1) välissä olleet kaksi heikkokuntoista lehmusta korvataan lokakuussa uusilla suurikokoisilla lehmusten taimilla. Vanhat puut olivat erittäin huonokuntoisia ja vaijerein tuettuja, jotta ne eivät kaatuisi. Puille oli jo aiemmin tehty kaikki säilyttämistä puoltavat toimenpiteet, kuten useita hoitoleikkauksia, mutta kuntotutkimukset osoittivat ne hyvin lahoiksi, kärsiviksi sekä ympäristölle ja ihmisille turvallisuusriskiksi. 

Vanhojen puiden tilalle istutetaan uusia taimia ja vanhojen puiden rungoista tehtiin Otaniemen kampuksen viimeisin lahopuutaideteos. Teoksen ja Korkeakouluaukion istutukset suunnittelivat Malin Blomqvist, Rosaliina Luminiitty ja Elina Kataja, MASU Planning Oy.

“Teos havainnollistaa vanhan lehmuksen elämänkaaren loppumista, ei vain lahopuuna vaan muistumana historiallisesta kerrostumasta ja kunnianosoituksena uuden ja vanhan kampusalueen arvokkaalle, keskeiselle puustolle. Puunrungot muodostavat symbolin Aalto-yliopiston kampusalueesta, joka perustuu tasapainoiluun kunnioittavan menneisyyden ja muuttuvan tulevaisuuden välillä", sanoo maisema-arkkitehti Malin Blomqvist.

Kahdelle vanhalle lehmukselle uusi elämä

Korkeakouluaukion istutukset valmistuvat syksyllä 2022. Suurin osa vanhoista rungoista on jo asennettu uusille paikoilleen lahopuutaideteokseksi, ja yksi rungoista sijoitetaan Harald Herlin –oppimiskeskuksen eteen maanvaraisesti lisäämään alueen monimuotoisuutta lahopuun muodossa. Lahopuu toimii levähdyspaikkana pieneliöille. Puunrungot valaistaan pimeän aikaan erikoisvalaistuksella.

”Lahopuutaideteos ei toki ole vielä valmis, sillä sen alle ja ympärille istutetaan monilajista kasvillisuutta, josta osa kasvaa korkeaksi ja ulottuu rungoille asti, muodostaen yhteyden elävien ja lahoavien osien välille. Lisäksi vanhoista puista päädyttiin jättämään lopulta yksi rungoista pökkelöksi kasvamaan eli kosketuksiin maaperän kanssa myös juuriston osalta. Näin muodostuu monipuolista ympäristöä erilaisille lahottajille”, kertoo maisema-arkkitehti Elina Kataja.

Viihtyvyyttä ja monimuotoisuutta maisemahankkeilla

Ulkoalueiden kehittäminen on yksi yliopistokampuksen keskeisistä painopisteistä. Jalankulkuyhteyksien lisäksi parannetaan esimerkiksi monikäyttöisyyttä, esteettömyyttä, viihtyisyyttä ja valaistusta sekä kestävän kehityksen mukaisia suunnitteluratkaisuja. 

Ulkoalueiden kehittämistä on toivottu muun muassa Leesman-kampuskyselyn kautta saadussa palautteessa. Hankkeiden valmistuttua kampuksen ulkoalueet tukevat myös entistä paremmin tapahtumien, kokeilevan opiskelijatoiminnan ja ympäristötaiteen edellytyksiä.

Otaniemen rantaraitilla sijaitseva lahopuutarha toteutettiin vuonna 2014. Opiskelijakilpailuna toteutettu lahopuutarha oli Suomen Luonnonsuojeluliiton ja Helsingin yliopiston kanssa järjestetty yhteisprojekti.

äپٴᲹ
Pauliina Skyttä, kampusarkkitehti, pauliina.skytta@aalto.fi
Aapo Pihkala, projektipäällikkö, kestävä kehitys ja maisema, aapo.pihkala@aalto.fi

Lue lisää

Early autumn outdoor picture of the pathways leading to the Undergraduate Centre. The sun is shining and paths are dry.

Otakaari 1:n maisemahanke viimeistelyä vaille valmis

Amfiteatterinaukion alueen kunnostustyöt valmistuvat syksyllä 2022.

Uutiset
Dipoli ilmakuva

Ulkoalueita ja jalankulkureittejä parannetaan Otakaari 1:n ja Dipolin ympäristössä

Jalankulkuyhteyttä metrolta Dipoliin sekä Amfiteatterinaukion aluetta parannetaan syksyn 2021 aikana. Tarkoituksena on luoda viihtyisiä, monikäyttöisiä, turvallisia ja esteettömiä ulkoalueita kunnioittaen alkuperäisiä suunnitteluratkaisuja ja toteutuksia. Työmaat käynnistyvät jo elokuussa.

Uutiset
Marsio

Kampuksen työmaat ja poikkeusjärjestelyt

Tältä sivulta löydät koosteen Otaniemen kampuksen rakennustyömaista sekä liikenteen poikkeusjärjestelyistä.

Kampus
An autumnal aerial view of Aalto University campus from Laajalahti, autumn colours, yellow and orange, are prominent in the trees

Kampuksen luonto on pääomaa

Luonto lisää alueen taloudellista arvoa ja edistää ihmisten hyvinvointia.

Uutiset

ACRE-päivä 13.10.2022

Tervetuloa tutustumaan ACREn toimintaan, kuulemaan kampuksen kehittymisestä, tulevaisuuden visioista ja kestävästä kehityksestä sekä nauttimaan hyvistä virvokkeista.

Osallistu ACRE-päivään
ACRE Day
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kulmikas sinivihreä rakennus harmaan taivaan alla, teksti: Aalto University Centre for radical creativity
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto perustaa Radikaalin luovuuden keskuksen – tavoitteena tukea yhteiskunnan ja yritysten uudistumista

Keskus vastaa yritysten ja yhteiskunnallisten toimijoiden kiinnostukseen ja uudistumisen tarpeeseen ja kutsuu kumppaneita mukaan.
Isabel Salmi
Yliopisto Julkaistu:

Isabel Salmi luo tilaa myös ryhmän hiljaisten jäsenten mielipiteille

100 sanaa -sarjassa informaatioteknologian opiskelija kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta Aalto-yhteisössä.
Aalto-yliopiston alumni puolisonsa kanssa kertomassa, miksi he tukevat lahjoituksella Aalto-yliopisto Juniorin toimintaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Yli 60 vuotta yhdessä: "Haluamme, että mahdollisimman moni nuori saa onnistumisen eväitä"

Salli ja Keijo Suilan tarina: miksi he lahjoittavat Aalto-yliopistolle ja haluavat tukea nuoria uskomaan itseensä.
Punainen virheilmoitusikkuna, otsikkona 'IT Services'
Poikkeustilanteet, Yliopisto Julkaistu:

Ptrace-järjestelmäkutsun käyttö on estetty

Tämä estää mm. gdb:n ja muiden debuggereiden käytön.