Tutustu startuppiimme: SisuSemi puhdistaa puolijohteet atomitasolla
Äärimmäisen pienet epäpuhtaudet ja poikkeamat puolijohdepinnoilla kasvattavat vuotovirtoja ja energiankulutusta, lyhentävät käyttöikää ja johtavat ennenaikaisiin laitevikoihin.
SisuSemin teknologia puhdistaa pinnat atomitason tarkkuudella, korjaa väärissä paikoissa olevat atomit ja suojaa pinnan ohuella piidioksidikalvolla.
Puolijohteet ovat elektronisten laitteiden perusta puhelimista satelliitteihin. Komponenttien suorituskyvyn kasvaessa valmistuksen vaatimukset kiristyvät äärimmilleen.
”Puolijohdeteollisuuden on väistämättä löydettävä ratkaisu pintojen atomitason puhdistukseen. Me tarjoamme siihen teknologian ja laitteiston”, sanoo SisuSemin toimitusjohtaja Erkki Seppäläinen.
Tutkimuksesta teolliseen mittakaavaan
Maailmanlaajuisella patenttisalkulla suojattu teknologia perustuu Turun yliopistossa tehtyyn pintafysiikan tutkimukseen.
”Ytimessä on oivallus siitä, että erittäin korkea tyhjiö mahdollistaa pinnan puhdistamisen ja kiderakenteen korjaamisen aivan uudella tavalla. Samalla prosessi voidaan toteuttaa aiempaa selvästi matalammissa lämpötiloissa”, operatiivinen johtaja Pasi Pietilä kertoo.
Yrityksen teknologiajohtaja Zahra Jahanshah Rad kehitti väitöstutkimuksessaan laitteiston, jolla ALP (Atomic Level Purification) -prosessin avulla voidaan käsitellä sadan millimetrin piikiekkoja. Nyt teknologiaa on viety teolliseen mittakaavaan siemenrahoituksen ja Business Finlandin tuotekehityslainan turvin.
”Olemme rakentaneet laitteiston, joka pystyy käsittelemään teollisia puolijohdekiekkoja aina 300 millimetriin asti. Merkittävä läpimurto on myös laserin käyttöönotto kiekkojen lämmityksessä”, Seppäläinen kertoo.
Yrityksellä on tilat Turun yliopiston puhdastiloissa, jonka analyysilaitteistoja se hyödyntää kehitystyössään.
Tavoitteena maailmanmarkkinat
Kasvun seuraava vaihe vaatii merkittävää riskipääomaa, jonka turvin yritys rakentaa teollisuustuotantoon soveltuvan kaupallisen laitekokonaisuuden. SisuSemin tavoitteena on päästä osaksi maailman suurimpien puolijohdevalmistajien tuotantoa.
”Teknologiamme parantaa tuotteiden laatua ja valmistuksen saantoa, mikä lyhentää tuotantolinjoihin tarvittavien investointien takaisinmaksuaikaa. Autamme asiakkaitamme myös valmistamaan vähemmän sähköä kuluttavia ja pitkäikäisempiä puolijohdesiruja”, sanoo Seppäläinen.
Hän vertaa SisuSemin teknologiaa atomikerroskasvatukseen (ALD), jonka suomalaisfyysikko Tuomo Suntolakehitti 1970-luvulla. Vaikka teollisuus suhtautui ALD-menetelmään aluksi epäluuloisesti, siitä tuli myöhemmin elektroniikkateollisuudessa maailmanlaajuisesti käytettävä mahdollistava teknologia.
”Ilman atomitason puhtautta sirurakenteita ei voida enää jatkuvasti pienentää. Kun ala tarvitsee asiaan ratkaisun, puhutaan miljardiluokan liiketoiminnasta”, Seppäläinen toteaa.
SisuSemin läpimurto olisi samalla merkittävä vahvistus eurooppalaiselle puolijohdesektorille.
Tukea startup-toimintaan
Vuonna 2024 perustetun SisuSemin taustalla on yhdeksän hengen tiimi, jonka jäsenistä viisi tulee Turun yliopistosta ja neljä teollisuudesta sekä liike-elämästä. Kuusi perustajista työskentelee yrityksessä ja kolme toimii tieteellisinä neuvonantajina.
Yritys on mukana Aalto Startup Centerin -ohjelmassa, josta se hakee tukea kasvun vauhdittamiseen.
”Verkostoituminen on startupille erittäin tärkeää. Aalto Startup Center on tarjonnut meille arvokkaita kontakteja sekä laajaa osaamista ja käytännön tukea startup-ystävällisellä hinnoittelulla”, Seppäläinen toteaa.
Maaliskuussa yritys esitteli osaamistaan Aalto Startup Centerin ja A Gridin Demo Day -tapahtumassa ja vei voiton FiBANin pitchauskilpailussa.
”Olemme saaneet Aalto Startup Centeristä pitchiimme erittäin arvokasta ja konkreettista palautetta. Ulkopuolinen näkökulma on auttanut meitä ymmärtämään, miten muut näkevät viestimme ja nopeuttanut sen kehittämisestä”, Pietilä sanoo.
Startup-yrittäjyys ei ollut Microsoftillakin työuraa tehneelle Pietilällä itsestäänselvyys, mutta tässä yrityksessä hän haluaa ehdottomasti olla mukana:
”Markkinoilla on todellinen ongelma, joka on pakko ratkaista. Meillä on siihen avain. Lisäksi meillä on poikkeuksellisen vahva ja monipuolinen tiimi, mikä antaa hyvät mahdollisuudet onnistua.”
Join our community!
Turn your high-tech innovation into a thriving business with Aalto Startup Center. From hands-on workshops to tailored mentoring, we provide long-term support to help you grow. Join our award-winning community of visionary entrepreneurs, investors, and coaching talents.
Not sure? Join us for our Open House event on August 5th at our premises to learn firsthand about the benefits of being part of the community.
Apply before August 7th .
Lue lisää uutisia
Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan
Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää
Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä
Aalto-Primo uudistui
Aalto-Primo on päivitetty uuteen versioon.