Otaniemen 쾱äٲܲ palkittiin esimerkillisestä kestävän kehityksen edistämisestä
Aalto-yliopistokiinteistöt ja Aalto-yliopiston kestävän kehityksen-tiimi myönsi ”Kestävän kehityksen mestari” -tunnustuksen Otaniemen kierrätyskeskukselle merkittävästä kampuksen kiertotalouden edistämisestä. Kunniakirjan vastaanottivat 26.11.2018 kierrätyskeskuksen vapaaehtoistyöntekijät Annika Rantala ja Johan Strandman.
”Kierrätyskeskuksen toiminta on esimerkillisen aloitteellisesta ja innovatiivista. Otaniemen kierrätyskeskuksen toiminta edistää kampuksen kestävän kehityksen tavoitteita ja edistää Aallon opiskelijoiden vastuullisen aloitekyvyn kasvattamista”, sanoo Meri Löyttyniemi, Aalto-yliopiston tutkimus- ja innovaatiopalvelujen kestävän kehityksen erityisasiantuntija.
Otaniemen 쾱äٲܲ aloitti toimintansa noin kymmenen vuotta sitten ja on toiminut monen yhdistyksen yhteisvoimin. Tällä hetkellä 쾱äٲܲ toimii Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan tiloissa vapaaehtoisten voimin. Toiminta perustuu siihen, että hyväkuntoista tavaraa voi tuoda ja ottaa maksutta. Jaossa on esimerkiksi ”Survival Kit”-paketteja, jossa muun muassa pannuja, kattiloita, kuppeja ja ruokailuvälineitä opiskelijoille ja vaihto-oppilaille jotka suunnittelevat muuttoa omaan asuntoon.
Lisätietoja Otaniemen kierrätyskeskuksesta:
Aalto-yliopisto, kestävä kehitys: aalto.fi/sustainability
Lue lisää uutisia
Lämmönjakelussa katko 26. maaliskuuta
Torstaina 26.3.2026 lämmönjakelun katko: Kemistintie 1, Vuorimiehentie 1, Vuorimiehentie 2 (Bionova), Vuorimiehentie Metallimiehenkuja 2, Metallimiehenkuja 4 ja Otaniementie 9 (Harald Herlin -oppimiskeskus).
Vuoden 2026 Demo Day rikkoo ennätyksiä: Tältä näyttää Otaniemen nopeiten kasvavassa startup-tapahtumassa
Aalto Startup Centerin ja A Gridin järjestämä Demo Day toi yhteen lähes 800 kävijää, 90 startup-ständiä ja yli 75 sijoittajaa. Vuonna 2018 käynnistetty ruohonjuuritason tapahtuma on kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista startup-tapahtumista.Kampus saa kolmannen Learning Loungen
Learning Lounge tekee uuden aluevaltauksen Ravintola Aalto Kvarkkiin 16.3.