Uutiset

Paul Rintamäki saa tämän vuoden Björn Savén -apurahan

Apuraha mahdollistaa Rintamäelle jatko-opinnot amerikkalaisessa tohtorinkoulutusohjelmassa.
Paul Rintamäki. Kuva: Aalto-yliopisto / Lasse Lecklin
Paul Rintamäki. Kuva: Aalto-yliopisto / Lasse Lecklin

Aalto-yliopistosta kauppatieteen maisteriksi valmistunut Paul Rintamäki saa tänä vuonna Björn Savén Finnish American Scholarhip -apurahan jatko-opintoihin amerikkalaisessa yliopistossa. Apurahalla tuetaan Rintamäen tohtoriopintojen vierailua Columbia Business Schoolissa New Yorkissa. Apurahan suuruus on 35 000 euroa.

Helsingistä kotoisin oleva 28-vuotias Rintamäki on kutsuttu vierailijaksi Columbian kauppakorkeakoulun tohtorinkoulutusohjelmaan lukuvuodeksi 2022–23. ”Vuosi huippuluokan post graduate -ohjelmassa ja verkostoituminen Amerikan tiedeyhteisössä antavat hyvää pohjaa finanssi- ja makrotalouspainotteiselle väitöskirjatyölleni, jossa käsittelen sekä kotitalouksien että ammattisijoittajien rahoituskysymyksiä. Columbiassa keskityn ohjaajaprofessorini kanssa erityisesti rahoituksen kitkatekijöihin. Columbian yliopisto on erinomainen paikka saada neuvoja ja kommentteja tutkimuksieni syventämiseen”, sanoo Yhdysvaltoihin näinä päivinä matkustava Rintamäki.

Ruotsalainen Björn Savén perusti apurahan vuonna 2001 tukemaan nimenomaan suomalaisten lahjakkaiden jatko-opiskelijoiden opintoja Yhdysvaltain parhaissa yliopistoissa. Björn Savénin mukaan jatko-opinnot Amerikan huippuyliopistoissa avartavat suomalaisten tieteellisiä ja uramahdollisuuksia. Savén on Aalto-yliopiston pitkäaikainen tukija, hän on tukenut yliopistoa sen perustamisesta lähtien. Viime vuonna hän rahoitti Aallon vetytutkimusta uusiutuvan energian varastoimiseksi.

Björn Savénin Amerikka-apurahaa hallinnoi Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto SAM.

äپdz:
Paul Rintamäki paul.rintamaki@aalto.fi
SAM toiminnanjohtaja Lena Grenat lena.grenat@samsuomi.fi 040 668 99 98

Rahoituksen laitos

Aalto-yliopiston rahoituksen laitos on Euroopan johtavia rahoituksen laitoksia.

Lue lisää
Architectural picture of the inside of the School of Business. Many people sitting on different coloured chairs.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Yleisö istuu keltaisilla säkkituoleilla ja portailla nykyaikaisessa salissa kuuntelemassa esitystä.
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kvanttiosaajista yrittäjiä: Aalto Inventors auttaa tutkijoita bisnespolulle

Aalto Inventors -ohjelma kasvattaa suunnannäyttäjiä teknologia-alalle.
Product Development Path Makers 2026 logo ja edellisen vuoden voittajien ryhmäkuva palkintogaalasta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Ilmianna vaikuttava tuotekehitysteko – Tuotekehityksen Tiennäyttäjät -palkinto jaetaan joulukuussa

Aalto Design Factoryn ja yhteistyökumppaneiden myöntämä palkinto nostaa esiin vaikuttavia ja inspiroivia tuotekehitysprojekteja ja -aloitteita. Kilpailuehdotusten jättäminen on mahdollista 21.10. saakka.
Musta-asuinen nainen nojaa valkoiseen kaiteeseen sisällä, taustalla syksyinen kaupunkimaisema ikkunoista
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Metallien kiertotalouden pioneeri Mari Lundström sai kansainvälisesti arvostetun Faradayn mitalin

Professori Lundström on ensimmäinen sähkökemian Faradayn mitalilla palkittu suomalaistutkija.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Osallistu tutkijanuria koskevaan kyselyyn

OECD ja EU ovat lanseeranneet kansainvälisen kyselyn tutkimus- ja kehitystehtävissä (T&K) työskenteleville. Kyselyyn vastaaminen vie noin 10 minuuttia. Tavoitteena on tuottaa päätöksentekijöiden tueksi tietoa siitä, miten T&K-työ ja tutkimusurat kehittyvät.