Pirjo Putila palkittiin vuoden 2015 LUMA-toimijana
Palkinnon perusteluissa kiiteltiin projektipäällikkö Pirjo Putilan aktiivisuutta LUMA-keskus Aallon toiminnassa heti sen perustamisesta alkaen ja aktiivisesta yhteistyöstä opettajien kanssa. Hän on osallistunut merkittävällä panoksella Lumarts-luokan perustamiseen ja keskuksen infran kehittämiseen.
Lumarts-luokan kävijämäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja kävijämäärä tulee rikkoutumaan tänä vuonna. Kevään tuhannes oppilas vieraili Lumartsissa toukokuussa ja määrän arvioidaan nousevan kevään osalta 1200 opintokäyntiin. Kevään opintokäyntejä on jo nyt enemmän, mitä viime vuonna yhteensä.
– Tunnustus kuuluu koko Aallon LUMA-työlle. On hienoa, että tekemäämme työtä arvostetaan, Putila iloitsee.
Putilan keskeisiin työtehtäviin kuuluvat yhteydenpito opettajiin, eri koululaisryhmiin ja muihin yhteistyötahoihin. Hän on omaehtoisesti ja aktiivisesti osallistunut opetusalan tapahtumiin sekä toiminut teknologiatapahtumien ja -kilpailujen järjestäjänä. LUMA-keskus Suomessa Putila toimii muun muassa Aalto-yliopiston tiedotuksesta vastaavana ja koordinaattorien ryhmän jäsenenä.
LUMA-toimintaa Otaniemessä
LUMA-toiminta käynnistyi Aalto-yliopistossa vuonna 2011 ja oppilaslaboratorio Lumarts otettiin käyttöön vuonna 2013. Toiminnalla innostetaan lapsia ja nuoria matematiikan, luonnontieteiden, tietotekniikan ja teknologian opiskeluun ja harrastuneisuuteen. Opiskelijat voivat vierailla Lumarts-laboratoriossa, jossa käynnit painottuvat käytännön läheisiin tehtäviin.
LUMA-keskus Aallon Lumarts-laboratorio sijaitsee Otaniemen kampuksella. Laboratoriota käytetään luonnontieteiden ja biotaiteiden opetukseen: .
Lue lisää uutisia
Aallon VCD-opiskelijat suunnittelivat uuden nuorten keskuksen HALOn visuaalisen ilmeen ja nimen
Me-säätiön uusi nuorten katukulttuurin keskus HALO avataan myöhemmin tänä vuonna Vantaalla. Nuoret ovat osallistuneet sen suunnitteluun alusta alkaen.
Mikko Möttönen arvostetun European Inventor Award 2026 -kilpailun finaaliin: ratkaisu mahdollistaa kvanttijärjestelmien seuraavan kehitysvaiheen
Möttönen on kehittänyt erittäin herkän kryogeenisen mikroaaltosensorin kvanttitietokoneiden häiriöiden diagnosointiin ja valittu finalistiksi European Inventor Award 2026 -kilpailun “Tutkimus”-kategoriassa. Voittajat julkistetaan palkintoseremoniassa 2. heinäkuuta 2026.
Mari Lundström kutsuttu Suomalaisen Tiedeakatemian uudeksi jäseneksi
Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi kutsuttu metallurgian professori Mari Lundström.