Uutiset

Pitkää uraa finanssialalla tehnyt Ilari Niemi nimitettiin Aalto EE:n uudeksi talousjohtajaksi

Mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin saivat Ilari Niemen kiinnostumaan Aalto-yhteisöstä työnantajana.
A man in a suit standing in front of the Aalto Töölö building.
Kuva: Johnny Jussila / Aalto EE

Valtiotieteiden maisteri Ilari Niemi on nimitetty Aalto University Executive Education and Professional Developmentin (Aalto EE) uudeksi talousjohtajaksi 18. syyskuuta alkaen. Hän vastaa uudessa roolissaan paitsi Aalto EE:n taloudesta myös Aalto-yliopiston elämänlaajuisen oppimisen tarjonnan talousasioista osana Aalto-yliopiston talousjohtoa.

Niemi on työskennellyt pitkään muun muassa finanssialalla esihenkilö- ja johtotehtävissä. Aalto EE:hen hän siirtyi OP:lta, missä hän johti viimeisimpänä vähittäispankin toimialueen talous- ja suunnittelutiimiä.

Kiinnostus yhteiskunnallisesti merkittäviin asioihin saivat Niemen innostumaan Aalto EE:stä ja sen omistajasta Aalto-yliopistosta työnantajana.

”Työelämä muuttuu. Meidän pitää kouluttaa korkeasti yhä isompi osa suomalaisista ja toisaalta houkutella osaajia ulkomailta opiskelemaan ja tekemään täällä töitä. Aalto on paras mahdollinen paikka olla tukemassa tätä työtä”, Niemi sanoo.

Koulutus, elämänlaajuinen oppiminen ja osaamisen kehittäminen ovat lähellä Niemen sydäntä. ”Olen itsekin opiskellut monenlaista: kansantaloustiedettä, rahoitusta, laskentatoimea, matematiikkaa, tilastotiedettä, tietotekniikkaa ja tuotantotaloutta.”

Aalto EE:n toimitusjohtajan, Aalto-yliopiston elämänlaajuisesta oppimisesta vastaavan johtajan Tom Lindholmin mukaan tehtävä kiinnosti useita erittäin kovatasoisia kandidaatteja.

”Ilari erottui joukosta paristakin syystä. Hänellä on vahva tausta ja kokemus useammasta palveluorganisaatiosta. Sitä kautta hän tuo yritykseemme uudenlaista ajattelua ja tekemisen tapaa. Olen myös vaikuttunut siitä aidonuteliaasta asenteesta, jota hän on osoittanut nopeasti muuttuvaa liikkeenjohdon koulutuksen ja jatkuvan oppimisen toimialaamme kohtaan”, sanoo Lindholm.

”Tykkään tehdä enemmän töitä ihmisten kuin lukujen parissa”

Esihenkilönä Niemi haluaa olla aito, ihmisläheinen ja helposti lähestyttävä.

”Vaikka olen talousihminen, tykkään tehdä enemmän töitä ihmisten kuin lukujen parissa. Esihenkilönä haluan mahdollistaa tiimiläisten mahdollisimman hyvän menestyksen. Annan paljon vastuuta ja olen lähellä sparraamassa, kun tiimiläiset tarvitsevat apua.”

Niemi raportoi tehtävässään Lindholmille ja Aalto-yliopiston talousjohtaja Marianna Bomille.

Aalto EE:n pitkäaikainen talousjohtaja Elina Kaivola siirtyy eläkkeelle syksyn 2023 aikana.

”Elina on yksi pitkäaikaisimmista työntekijöistämme, joka on luotsannut Aalto EE:n taloutta ja johtanut taloustiimiämme läpi monien muutostilanteiden. Haluan koko työyhteisömme puolesta lämpimästi kiittää Elinaa hänen erinomaisesta työstään ja työtoveruudestaan vuosikymmenten ajalta”, Lindholm sanoo.


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Anu Haapala
վپԳäääö
Aalto University Executive Education and Professional Development
Puh. 050 447 1264
anu.haapala@aaltoee.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Erdal Aydin
Nimitykset Julkaistu:

Erdal Aydin on nimitetty määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle

PhD Erdal Aydin on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään 1.9.2026 alkaen. Professuurin ala on Kemiallisten prosessien säätö ja automaatio.
Raitapaitainen henkilö nojautuu valkoiseen pyöreään pylvääseen vihreää seinää vasten, kädet yhdessä
Nimitykset Julkaistu:

Emrecan Gulay aloitti data-agenttina Kauppakorkeakoulussa

Data-agentit tukevat koulunsa ja laitostensa tutkijoita tutkimusdatanhallintaan liittyvissä kysymyksissä.
Henkilö, jolla lyhyet tummat hiukset ja musta paita, kasvot sumennettu, vaalea harmaa tausta
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hironori Yoshida: “Koneiden tulee mukautua materiaaleihin, ei päinvastoin"

Muotoilun professori uskoo, että muotoilun tulevaisuus on epäsäännöllisyyden hyväksymisessä, ei sen poistamisessa. Hänen tutkimuksensa yhdistää muotoilun, tekoälyn ja robotiikan.
Professor Charles Cai
Nimitykset Julkaistu:

Charles Cai on nimitetty Associate Professorin tehtävään Biotuotteiden ja biotekniikan laitokselle

PhD Charles Cai on nimitetty Aalto-yliopiston Biotuotteiden ja biotekniikan laitokselle tenure track -urapolulle vakituiseen Associate Professorin tehtävään 1.8.2026 alkaen. Professuurin ala on Kestävät biotuotteet ja prosessit.