Uutiset

Pohjoismaisen järjestelmän ytimessä

Pohjoismainen ilmainen koulutusjärjestelmä takaa sen, että opiskelijoiden opintoja ohjaavat henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet, eivät pelkästään ”turvalliset” ammatilliset valinnat. Tämä on luovuuden kannalta erityisen hyvä asia, sanoo Henri Weijo.
Henri Weijo Aalto
Henri Weijo

Opetan luovuutta markkinoinnin opiskelijoille, ja myös oma tutkimukseni keskittyy luovuuteen. Pohdin työssäni päivittäin sitä, mitä luovuus on ja miten se voisi hyödyttää sekä yksilöitä että yhteiskuntaa kokonaisuutena.

Se, että Aalto-yliopisto sijaitsee yhdessä tasa-arvoisista Pohjoismaista, antaa luovuudelle jo tietyt sen tarvitsemat edellytykset. Yhdenvertaisuus, toisin kuin hierarkkinen järjestys, luo hedelmällisen pohjan luovalle yhteistyölle.

Luovuuden opettaminen on ollut uskomattoman palkitsevaa – luultavasti palkitsevampaa kuin mikään muu kauppakorkeassa opettamani aihe."

Henri Weijo, apulaisprofessori

Monialaisessa yliopistossa, jossa kaikki tieteenalat toimivat (viimeinkin!) rinnakkain, luoville kohtaamisille on arjessa monia mahdollisuuksia. Pohjoismainen ilmainen koulutusjärjestelmä takaa myös sen, että opiskelijoiden opintoja ohjaavat henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet, eivät pelkästään ”turvalliset” ammatilliset valinnat. Tämä on luovuuden kannalta erityisen hyvä asia.

Meidän on kuitenkin pystyttävä hallitsemaan myös pohjoismaisen yhdenvertaisuuden kääntöpuolta, pyrkimystä yhdenmukaisuuteen. Radikaali luovuus keikuttaa venettä, mikä voi johtaa siihen, että luovuutta halutaan kahlita yksimielisyyden säilyttämisen turvaamiseksi.

Henri Weijo
Apulaisprofessori
Kauppakorkeakoulu 

Unfolded

Unfolded -lehti esittelee luovuuteen ja vastuullisiin muutoksiin liittyviä monialaisia hankkeita, kokeiluja ja ajattelumalleja.

Read more
Unfolded_logo

Radikaali luovuus

Mahdollistamme kokeilevaa toimintaa, joka haastaa vallitsevaa tilaa.​

Lue lisää
Radical creativity illustration: Anna Muchenikova
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näytöllä 3D-aivokuva, jossa värikkäät hermoradat läpinäkyvässä pään mallissa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä

Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.
Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki

Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.
Ulkoilmassa puiset leposohvat, joita ympäröivät harsot verhot ja korkeat kasvit rapistuvassa pihassa.
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan

Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä