ºÚÁÏÍø

Uutiset

Pohjoismaisten yliopistojen kestävän kehityksen verkoston puheenjohtajuus siirtyy Aalto-yliopistolta KTH:lle

Aalto-yliopisto on johtanut Nordic Sustainable Campus Network verkoston toimintaa sen perustamisesta vuonna 2011 lähtien. Verkosto tuo yhteen yli 45 korkeakoulua kestävän kehityksen edistämiseksi.
Swedish flags flying on KTH campus gates, building behind is of red brick
KTH:n kampuksella. Kuva: Meri Löyttyniemi / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto luovuttaa Nordic Sustainable Campus Network (NSCN) verkoston puheenjohtajuuden Tukholman Kuninkaalliselle teknilliselle korkeakoululle (KTH). NSCN:n tavoitteena on kehittää pohjoismaisten korkeakoulujen kestävää kehitystä monipuolisesti painottaen erityisesti kestävää kampusta ja opetustoimintaa sekä vahvistaa niiden yhteiskunnallista vaikuttavuutta. 

"Perustettuamme NSCN-verkoston ja johdettuamme sitä vuodesta 2011 alkaen olemme iloisia voidessamme luovuttaa puheenjohtajuuden nyt KTH:lle", sanoo Aalto-yliopiston erityisasiantuntija Meri Löyttyniemi, joka on johtanut verkostoa alusta lähtien.

"Osallistumme jatkossakin aktiivisesti NSCN:n toimintaan, sillä kestävän tulevaisuuden edistäminen on keskeisessä asemassa Aalto-yliopiston uudessa strategiassa. Lisäksi jatkamme kestävän kehityksen edistämistä laajemman Nordic Association of University Administrators NUAS-järjestön merkeissä, johon myös NSCN kuuluu, kuten myös muiden kansainvälisten kestävän kehityksen verkostojen puitteissa."

NSCN-verkosto edistää yli 45 jäsenorganisaation avulla kestävää kehitystä jakamalla parhaita käytäntöjä ja kehittämällä yhteisiä aloitteita. Meri Löyttyniemen mukaan tärkeä saavutus on esimerkiksi kestävien kaupunkien kurssin kehittäminen, jolla vuosittain 25–30 eri tieteenalojen opiskelijaa pyrkii ratkaisemaan kaupunkisuunnitteluun liittyviä kestävän kehityksen kysymyksiä. 

"NSCN on erinomainen verkosto pohjoismaisten yliopistojen väliselle tiedonvaihdolle ja synergiavaikutuksille, kun meillä on hyvin samanlaiset kestävän kehityksen lähtökohdat ja tavoitteet. Tavoitteenamme on nostaa ilmastokysymys asialistan kärkipäähän ja keskittyä siihen, miten voimme pyrkiä saavuttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteet", sanoo KTH:n kestävän kehityksen päällikkö ja NSCN:n uusi puheenjohtaja Kristina von Oelreich.

"Mielestämme vaikuttaminen laajemmassa NUAS-verkostossa edistää kestävän kehityksen kysymysten huomioonottamista. Toinen kysymys on, miten Covid-19 vaikuttaa yliopistojen kestävän kehityksen työhön."

Lue lisää

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´Ç²¹
Meri Löyttyniemi, erityisasiantuntija, puh. 050 313 7549, meri.loyttyniemi@aalto.fi    
Kristina Von Oelreich, kestävän kehityksen johtaja, puh. +468 790 88 31, krvo@kth.se 

Sustainability Science Days

Kestävän kehityksen verkostoja

Aalto-yliopisto toimii aktiivisesti kansainvälisissä ja kansallisissa kestävän kehityksen verkostoissa. Tutustu tarkemmin verkostoihimme.

Kestävä kehitys
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Kyltti lukee 'Made in Aalto University' ja alla iso 'A'. Läpinäkyvät kuplatuolit etualalla.
Yliopisto Julkaistu:

Matti Lehden nimikkorahaston apurahat vuodelle 2026 on myönnetty

Matti Lehden rahastosta myönnetään apurahoja digitaalisen tietoyhteiskunnan kehittämiseen.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.