Uutiset

Professori Max Finne on nimitetty Kauppakorkeakoulun MBA-koulutuksen varadekaaniksi

Varadekaanin tehtävänä on kehittää edelleen kansainvälisesti akkreditoituja MBA-, EMBA- ja DBA-ohjelmia sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.
Apulaisprofessori Max Finne. Kuva: Jaakko Kahilaniemi / Aalto-yliopisto
Professori Max Finne. Kuva: Aalto-yliopisto / Jaakko Kahilaniemi

Tieto- ja palvelujohtamisen professori Max Finne on nimitetty Kauppakorkeakoulun MBA-koulutuksen varadekaaniksi (Associate Dean). Professori Finnellä on laaja kokemus johtajakoulutuksesta ja hän tulee antamaan tärkeän panoksensa MBA-ohjelmien uudistamiseen.

Varadekaanin tehtävä on Kauppakorkeakoulussa uusi ja sen perustamisen tavoitteena on kehittää edelleen kansainvälisesti akkreditoituja MBA-, EMBA- ja DBA-ohjelmia sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Lisäksi varadekaanin tehtävänä on luoda vahva alusta monialaiselle johtajakoulutukselle, mikä tukee Kauppakorkeakoulun strategisia tavoitteita.

”Uskon, että professori Finne edistää merkittävästi näiden tavoitteiden saavuttamista. Hänellä on paljon osaamista, mikä tulee näkymään ohjelmien korkeassa laadussa ja jatkuvana kasvuna”, dekaani Timo Korkeamäki sanoo. 

Varadekaanin tehtävä vie noin 50 % työajasta. Hän raportoi dekaanille ja on koulun johtoryhmän jäsen. Varadekaani tekee tiivistä yhteistyötä Aalto EE:n kanssa johtajakoulutuksen strategisen aseman ja vaikuttavuuden edistämiseksi. Kolmivuotinen toimikausi alkaa tammikuussa 2026.

Kauppakorkeakoulu

Teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta.

Lue lisää
Four students descending stairs in the School of Economics building. Photo taken by Unto Rautio.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Iina Vaajamo
Nimitykset Julkaistu:

Iina Vaajamo on nimitetty viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle

TkT Iina Vaajamo on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään 1.9.2026 alkaen. Professuurin ala on pyrometallurgia.
Tummaan pukuun pukeutunut henkilö nojaa kaiteeseen valoisassa tilassa, kasvot sumeina
Nimitykset Julkaistu:
Kolme uutta professoria Insinööritieteiden korkeakoulussa, kuvitus
Nimitykset Julkaistu:

Insinööritieteiden korkeakouluun nimitettiin kolme uutta professoria keväällä 2026

Uudet asiantuntijat vahvistavat korkeakoulun osaamista energian, konetekniikan ja betonitekniikan aloilla.
Ira Matilainen
Yliopisto Julkaistu:

Ira Matilainen uskoo, että erilaisille tarinoille altistuminen luo perustan merkityksellisille kohtaamisille

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun viestintäpäällikkö kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.