Uutiset

Professori Yaolin Xu’n akkumateriaalien tutkimukselle arvostettu energiapalkinto

Energy Storage Materials -lehden Young Scientist Award myönnetään vuosittain kolmelle energia-alan ansioituneelle tutkijalle.
Photo of prof. Yaolin Xu by Mikko Raskinen/Aalto University.
Kuva: Mikko Raskinen/Aalto-yliopisto.

Apulaisprofessori Yaolin Xu Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitokselta on saanut merkittävän energia-alan tunnustuksen. Arvostettu Energy Storage Materials -lehti myönsi Xu’lle , jonka voi saada 10 vuoden sisällä tohtorintutkinnon suorittamisesta. Palkinto annetaan vuosittain kolmelle lupaavalle tutkijalle, jotka ovat myös jo saavuttaneet merkittäviä tuloksia energian varastoinnin tutkimuksessa.

“Olen ylpeä palkinnosta, ja erittäin iloinen, että tutkimukseni energiavarastoinnin materiaalien parissa tunnistetaan kansainvälisesti. Palkinto rohkaisee ja motivoi minua jatkamaan työtä uusien läpimurtojen eteen”, Xu sanoo.

Xu on maisteriopinnoistaan lähtien tutkinut tapoja tehdä energiavarastoinnin välineistä kuten akuista tehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä. Ensin hän suoritti tohtoriopintonsa Alankomaissa 2018 ja tuli Aaltoon loppuvuonna 2024. Sittemmin uudehko professori on hankkinut uusia jäseniä Energy Materials & Interfaces -tutkimusryhmäänsä ja rakentanut laboratoriotaan.

“Tällä hetkellä työstän elektrokemikaalisten materiaalien parempaa mekanistista ymmärrystä kehittyneillä in-situ karakterisointitekniikoilla. Tavoitteena on kehittää parempia elektrokemiallisia energian varastointi- ja konversiotekniikoita. Niistä voisi olla hyötyä esimerkiksi uudelleenladattavissa akuissa ja elektrokemiallisessa ammoniakin syntetisoinnissa, mikä on tapa tehdä kaikkialla käytettävää ammoniakkia entistä päästöttömämmin.”

Parempia labratyöprosesseja

Xu’n tutkimuksessa olennaista on karakterisointitekniikoiden yhdisteleminen. Aallossa hän hyödyntää etenkin Suomen kansalliseen nano-, mikro- ja kvanttiteknologian tutkimusinfrastruktuuri kuuluvan Nanomikroskopiakeskuksen huippulaitteistoja.

“Tutkimuksessani käytän erittäin pitkälle kehittyneitä karakterisointitekniikoita kuten kryoelektronimikroskopiaa, in-situ TEM-mikroskopiaa sekä synkrotroniröntgeniin ja neutriinoihin perustuvaa spektroskopiaa ja mikroskopiaa. Näiden tuloksellinen yhdisteleminen on tällä hetkellä haastavaa.”

Xu’n tavoitteena on saada aikaan tieteellisiä läpimurtoja kehittämällä karakterisoinnin ja analyysin työprosesseja laboratorion sisällä.

“Toiveeni on kehittää lähitulevaisuudessa tehokas työprosessi korrellatiivisten materiaalien karakterisointiin ja analyysiin”, Xu sanoo. “Uskon, että valmistuttuaan se helpottaa elektrokemiallista tutkimustyötä energian varastoinnin ja konversion parissa. Pitkällä tähtäimellä se voi auttaa tiedonsiirtoa uusille tutkijoille.”

ENSM Young Scientist Award -palkinto myönnetään 24. syyskuuta Shenyangissa Kiinassa pidettävässä gaalassa, joka on osa vuosittaista International Conference on Energy Storage Materials -konferenssia.

EEI

Energy Materials & Interfaces (EMI)

Energy Materials & Interfaces (EMI) is a multidisciplinary research group focusing on mechanistic understanding of electrochemical energy materials & technologies, advanced characterization techniques, and degradation & failure mechanisms.

Teknillisen fysiikan laitos
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Sarjakuvassa kävelijät kasvavat ja tallovat vihreitä hahmoja ja kukkia alleen
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvua tarvitaan – mutta mitä oikein kasvatamme?

Siitä puhutaan nyt kaikkialla: hallitus tavoittelee sitä, yritykset lupaavat sitä ja yliopistoilta odotetaan ratkaisuja sen saavuttamiseksi. Kasvun uskotaan ratkaisevan velkaantumisen, kilpailukyvyn ja lopulta koko hyvinvointivaltion tulevaisuuden. Mutta mitä kasvulla tarkoitetaan – ja millaista kasvua tavoitellaan?
Product Development Path Makers 2026 logo ja edellisen vuoden voittajien ryhmäkuva palkintogaalasta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Ilmianna vaikuttava tuotekehitysteko – Tuotekehityksen Tiennäyttäjät -palkinto jaetaan joulukuussa

Aalto Design Factoryn ja yhteistyökumppaneiden myöntämä palkinto nostaa esiin vaikuttavia ja inspiroivia tuotekehitysprojekteja ja -aloitteita. Kilpailuehdotusten jättäminen on mahdollista 21.10. saakka.
Musta-asuinen nainen nojaa valkoiseen kaiteeseen sisällä, taustalla syksyinen kaupunkimaisema ikkunoista
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Metallien kiertotalouden pioneeri Mari Lundström sai kansainvälisesti arvostetun Faradayn mitalin

Professori Lundström on ensimmäinen sähkökemian Faradayn mitalilla palkittu suomalaistutkija.
Kasvot peitetty henkilö raidallisessa paidassa lasi-ikkunan ja punatiiliseinän edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot Julkaistu:

Prototyyppi- ja validointiapuraha: VeinOptima

Aallon opiskelijan kehitteillä oleva tuote auttaa hoitajia löytämään verisuonet nopeammin.