Rakastettu maalauksen opettaja jäi eläkkeelle
Tuomo Saalin fb-päivitys, 28.8.2021, on saanut satoja tykkäyksiä, eikä ihme. Päivityksessään hän julistaa 35-vuotisesta uransa maalauksen opettajana Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, Aalto-yliopistossa (entisessä Taikissa) tulleen juuri päätökseen. Postausta kuvittavat hänen viimeisellä kurssillaan syntyneet maalaukset ripustettuina Hertsin Prismaa vastapäätä olevaan tilaan. Uransa aikana Saali kertoo saaneensa valtavasti positiivista palautetta ja paljon hyviä ystäviä, mistä hän kiittelee eritoten opiskelijoita. Saali on uransa aikana opettanut monia eturivin taiteilijoita kuten Katja Tukiaista, Maiju Salmenkiveä ja Samuli Heimosta, ja satoja muita, sekä ennen kaikkea Kuvataidekasvatuksen opiskelijoita, Aalto-yliopistossa.
Useita vuosia Tuomo Saalin kurssien vastuuopettajana toiminut Marja Rastas muistelee arvostaen, kuinka avoimesti ja uteliaasti Saali suhtautui pitkän uransa aikana opetusolosuhteissa ilmenneisiin muutoksiin ja haasteisiin, sekä sitä, miten Saali ratkaisi ne lempeästi, luovasti ja ammattimaisesti. ”Tuomon maalauskursseista näytti muodostuvan opiskelijoille erityisiä tiloja, ”kotipesiä”, joissa ympäröivän levottomuuden ja epävarmuuden saattoi unohtaa ja keskittyä olennaiseen. Opiskelijoiden lähtökohtia ja pyrkimyksiä arvostava opetus loi pohjaa turvalliselle ja kannustavalle ilmapiirille, jossa oli hyvä vahvistaa taiteellisia taitoja ja tutkia omaa taiteellisen identiteettiä, yhdessä toisten kanssa.”
Rastas tuo esiin jokaisen kurssin päätteeksi järjestetyt näyttelyt omana lukunaan Saalin pedagogiikassa: ”Kurssinäyttelyjä on rakennettu ennakkoluulottomasti erilaisiin tiloihin ihmisten kohdattavaksi: vankilaan, lentoasemalle, kahviloihin, kauppakeskuksiin jne. Monelle opiskelijalle tämä on tarkoittanut ensimmäistä tilaisuutta näyttää taiteellinen työnsä julkisesti ja saada palautetta jopa tuntemattomilta ihmisiltä”.
Kuvataidekasvatuksen opiskelija, Säde RinneSaali ei suosinut tietynlaisia maalaustyylejä, vaan hän tarkasteli jokaisen opiskelijan taiteellista ilmaisua rauhassa tämän kanssa.
Opiskelija Alisa Horsmanhiemo osallistui Tuomo Saalin viimeiselle maalauskurssille ja kuvailee ensimmäistä kertaansa Tuomo Saalin opetuksessa. Horsmanheimolle ei jäänyt arvoitukseksi, miksi Saalia ylistettiin. ”Jo muutaman viikon aikana hahmottui Tuomon erityisyys opettajana. Yhdessä opiskelijoiden kanssa Tuomo loi kurssista syvästi vaikuttavan kokemuksen, joka oli täynnä oppimista, oivalluksia, pelkojen selättämistä ja rohkeuden löytämistä", hän sanoo.
”Saali ei suosinut tietynlaisia maalaustyylejä, vaan hän tarkasteli jokaisen opiskelijan taiteellista ilmaisua rauhassa tämän kanssa”, Säde Rinne muistelee lämmöllä. Eräs Saalin lausahdus Rinteen maalauksesta jäi erityisesti hänen mieleensä: “No onhan se aika outo, mutta sehän siitä hienon tekeekin! Nythän vasta kiinnostaakin mitä seuraavaksi lähdet tekemään!” Myös Lauri Vase muistelee, kuinka Tuomo neuvoi aina rauhallisesti ja osasi ehdottaa erilaisia kokeilevia ratkaisuita: ”Hänen ohjauksellaan päädyin tutustumaan öljyvärimaalaukseen maalaamalla hanskoilla. Se oli erityisen hauskaa, sillä sivellin tuntui aika vaikealta.” Niin ikään Saalin viimeisellä kurssilla ollut Saban Ramadani iloitsee, kuinka Tuomon viimeinen kurssi oli käänteentekevä hänen taiteelliselle työlleen. ”Se tulee jäämään ikuisesti mieleeni. Oli kunnia ja ilo olla hänen kurssillansa.” hän ylistää.
Lue lisää uutisia
Aallon Opetusvaikuttaja-palkinto elokuvataiteen laitokselle – pitkä työ näkyy kansainvälisenä menestyksenä
Elokuvataiteen laitos sai Aalto-yliopiston Opetusvaikuttaja-palkinnon tunnustuksena laadukkaasta ja vaikuttavasta opetuksestaan.
Lainauskorvaukset Sanastosta
Lainataanko teostasi kirjastosta? Olet oikeutettu lainauskorvaukseen.
Laaja-alaiset tekniikan opinnot antavat opiskelija Tonya Yastrebovalle mahdollisuuden löytää oma ala
Tonya Yastrebovalle laaja-alaisen tutkinnon valitseminen tarkoitti, että ovet pysyivät avoinna erilaisille mahdollisuuksille samalla, kun hän pääsi syventymään matematiikkaan, ohjelmointiin ja mallintamiseen. Aallossa opintojen vapaasti räätälöitävä rakenne on auttanut häntä löytämään uusia kiinnostuksenkohteita, kartuttamaan teknistä osaamistaan ja rakentamaan omaa polkuaan kohti tulevaisuutta.