Uutiset

Reijo Luostarisen työuran pohjalta voidaan luoda uusi kansainvälisen liiketoiminnan tutkimussuunnitelma

Panelistit keskustelivat toisesta pohjoismaisesta kansainvälistymisprosessin mallista Euroopan kansainvälisen liiketoiminnan akatemian EIBAn vuosikokouksessa.
Yhdeksän hengen paneeli, joka keskusteli Reijo Luostarisen elämäntyön merkityksestä EIBAn vuosikonferenssissa.
Panelistit

Reijo Luostarinen (1939–2017),Helsingin kauppakorkeakoulun kansainvälisen liiketoiminnan professori ja EIBAn jäsen, julkaisi ensimmäisen yritysten kansainvälistä toimintaa käsittelevän työnsä ”Planning for Export Operations” (vientitoiminnan suunnittelu) vuonna 1966. Hänen tutkimuksensa aiheesta huipentui vuonna 1979 yritysten kansainvälistymistä käsittelevän väitöskirjan ”Internationalization of the Firm” julkaisuun. Työ sisälsi intensiivisen tutkimuksen, joka koski tuolloin kansainvälisen toimintansa aloittaneiden teollisuusyritysten populaatiota. Tutkimuksen tärkeimmät menetelmät olivat kenttähaastattelut, toimintatutkimus (Luostarinen teki kiireisen konsultointiuransa aikana tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa) sekä laajamittainen suomalaisyrityksiä koskeva pitkittäistutkimus.

Luostarisen 15-vuotinen tutkimustyö on vailla vertaa 

Reijo Luostarisen tutkimustyöhön sisältyneet tietoaineisto ja yrityspopulaation analyysi olivat varsin laajat. Luostarisen väitöskirjan pohjana olevaan tutkimukseen sisältyi 77 prosenttia kansainvälisesti aktiivisista suomalaisista yrityksistä (1 006 yritystä noin 1 300 yrityksen populaatiosta). Kyseisten yritysten osuus Suomen vientituloista oli tuolloin 95 prosenttia. Tästä vaikuttavan laajasta aineistosta hän kehitti yritysten kansainvälistymisprosesseja koskevan mallin. Luostarinen jatkoi aineistojen keräämistä useiden vuosikymmenten mittaisessa FIBO-projektissaan (Finland’s International Business Operations). Luostarinen ja hänen tutkimusryhmänsä toistivat alkuperäisen tutkimuksen vuosina 1983, 1990 ja 1997. Lisäksi hän keräsi suuria aineistoja ulkomaisten yritysten toiminnasta Suomessa ja suomalaisista tytäryhtiöistä ulkomailla ja toteutti muita tutkimusprojekteja.

Reijo Luostarisen teoreettisen panoksen katsotaan usein vahvistaneen Uppsalan kansainvälistymismallia, joka kehitettiin samaan aikaan kuin hänen oma mallinsa. Professori Rebecca Piekkari ja ansioitunut vieraileva professori Catherine Welch järjestivät paneelikeskustelun Reijo Luostarisen työurasta Leedsissä järjestetyssä EIBAn (European International Business Academy) vuosikokouksessa. Panelisteina olivat Mika Gabrielsson (Itä-Suomen yliopisto), Perttu Kähäri (Aalto-yliopisto), Mikko Kosonen (Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtaja), Jorma Larimo (Vaasan yliopisto), Rebecca Piekkari (Aalto-yliopisto), Elizabeth Rose (Leedsin yliopisto), Catherine Welch (Aalto-yliopisto ja Sydneyn yliopisto) ja Lawrence Welch (Melbourne Business School). Panelistit katsoivat, että näkemystä Reijo Luostarisen työstä on arvioitava uudelleen. Luostarisen panos yritysten kansainvälistymisen teorioihin on paljon tätä monipuolisempi, eikä sitä ole tutkittu riittävästi kansainvälisen liiketoiminnan tutkimuksessa.

äپٴᲹ:
Professori Rebecca Piekkari
rebecca.piekkari@aalto.fi

Jos olet kiinnostunut katsomaan paneelikeskustelun, voit pyytää siihen linkin Rebecca Piekkarilta.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Abstrakti lähikuva värikkäästä lasista, jossa on pyörteisiä kuvioita oranssin, sinisen ja violetin sävyissä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Tohtoriopintojen uusi THOPS-​työkalu julkaistu

Uusi digitaalinen THOPS-työkalu on korvannut opiskelijoiden vanhat THOPS-tehtävät MyStudies-työpöydällä ja vastuuprofessoreiden hyväksyntämenetelmän Student Success Hubissa.