Uutiset

Ruokaa ajatuksella – Singaporen hawker centre -ruokakeskukset yhteistyöhankkeen tarkastelussa

Singaporen perinteiset hawker centre -ruokakeskukset valikoituivat tutkimuskohteeksi Aalto-yliopiston ja Singapore University of Technology and Design (SUTD) -yliopiston yhteishankkeessa.
Student exhibition is on display at the Singapore National Design Centre
Kuva: SUTD

Hawker centre -ruokakeskukset edustavat tyypillistä Singaporen ruokakulttuuria. Ulkoilmassa sijaitsevat ruokakeskittymät ovat täynnä kojuja, jotka myyvät toinen toistaan herkullisempia, edullisia annoksia kuten char kway teow -nuudelia, kanariisiä tai -laksaa. Tämä ikiaikainen katuruokakulttuuri on kuitenkin vaarassa, sillä kojujen pitäjät ikääntyvät ja lopettavat toimnintansa ja samalla kauppakeskusten ravintolat ovat alkaneet houkutella yhä enenevässä määrin asiakkaita.

Singaporen hawker centre -keskukset valikoituivat tutkimuskohteeksi Aalto-yliopiston ja Singapore University of Technology and Design (SUTD) -yliopiston yhteishankkeessa. Keskuksia tarkasteltiin myyntitorina ja ruokapaikkoina mutta myös yhteisön kokoontumispaikkoina sekä ympäristövastuun näkökulmasta. Hankkeeseen kuului seminaaritapahtuma sekä opiskelijoiden näyttely.

“Singaporessa hawker centre -ruokakeskukset ovat paikkoja, joissa juhlistetaan ruokaa ja yhteisöllisyyttä. Siitä syystä nämä paikat tarjosivat hedelmällisen tutkimuskohteen. Halusimme löytää keinoja, joilla keskuksilla voisi olla valoisa tulevaisuus”, kertoo apulaisprofessori Carlos Banon SUTD:n arkkitehtuurin ja kestävän muotoilun yksiköstä.  

Miniature of the architectural transformation of a Singapore hawker centre
Kuva: SUTD

Yliopistojen välinen opiskelijayhteistyö pureutui hawker centre -keskusten tulevaisuuteen. Opiskelijaprojektit käsittelevät ennakkoluulottomia aiheita kuten yhteisöllisiä hyötypuutarhoita, sadeveden keräämisen järjestelmiä sekä vanhenevan väestön tarpeita kaupunkitilassa. Tavoitteena on löytää holistinen suhtautumistapa kaupunkitilaan, jossa rakennukset, maisemat ja koko elävä urbaani järjestelmä järjestyy tasapainoisesti ja ympäristöä kunnioittaen.

Aalto-yliopistolla ja SUTD:llä on laajempi, strateginen yhteistyösopimus, jonka osa tämä hanke oli. Aallon opiskelijat vierailivat Singaporessa ja vastavuoroisesti singaporelaiset opiskelijat pääsevät tutustumaan Aaltoon.  

Projektista lisää:
Professori Pia Fricker pia.fricker@aalto.fi
Professori Toni Kotnik toni.kotnik@aalto.fi  

Opiskelijatöiden näyttely on esillä Singapore National Design Centre -keskuksessa 28 helmikuuta 2020 saakka.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Aalto-yliopiston kiertotalousnäyttely, puiset taustat, näyttelypöydät, näytteitä ja musta sekä pinkki asu.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston kiertotalousratkaisut New European Bauhaus -festivaalilla tukevat EU:n tavoitetta kasvaa kiertotalouden edelläkävijäksi

Aalto-yliopisto esitteli useita erilaisia kiertotalousratkaisuja Euroopan komission järjestämällä New European Bauhaus -festivaalilla Brysselissä. Tapahtuma kokosi yhteen EU:n poliittisia johtajia, tutkijoita, suunnittelijoita ja ruohonjuuritason toimijoita ympäri Eurooppaa.
Tummaan pukuun ja siniseen solmioon pukeutunut mies seisoo sisällä suuren valaistun A-kirjaimen edessä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Amerin Kulttuurisäätiö tukee Aallon Radikaalin luovuuden keskusta: ”Pelkkä hienosäätö ei enää riitä”

Amerin Kulttuurisäätiö lahjoittaa 600 000 euroa Aalto-yliopiston Radikaalin luovuuden keskukselle.