Sähköpajakurssilla opiskelijoiden kekseliäisyys on rajaton
Perinteisessä Sähköpajakurssin loppunäytöksessä opiskelijat esittelivät sähkötekniikan oppien soveltamista käytännössä. Ryhmät koostuvat pääasiassa ensimmäisen vuoden opiskelijoista. Kurssin vetäjä Kimmo Silvonen kertoi kurssia esitellessään, että kaikissa töissä oli nyt keväällä käytetty mm. mikro-ohjaimia.
Lopputuotoksina yleisölle esiteltiin mm. Arduinolla ohjelmoituja kitaraefektejä, bluetoothilla toimiva auto, 3-徱äٳö, koripallopeli, tuulitunneli ja Quadrokopteri.
Quadrokopteri
Quadrokopteri pääsi liikkeelle Arduinon ja 3D-tulostettujen osien avulla. ”Aina kun mukaan lisää jotain uutta, tulee mutkia matkaan”, oli kaksikko Bruce Clayhills ja Tomas Saaristola havainnut projektin edetessä. Periaatteessa kaikki koneen osat olivat jossain matkan varrella hajonneet, mutta lopputilaisuudessa esitetyssä videossa kone lensi ja ohjautui mallikkaasti.
Bluetooth-auto
Auto oli mallinnettu alusta loppuun itse, ja sen osat laserleikattu. Ohjaimen koodauksessa oli käytetty ArduinoNanoa, joka lähetti ohjaustiedot autoon. Autoa olivat rakentamassa Olavi Korhonen, Risto Koverola, Vesa-Pekka Palmu ja Sami Rahkola.
3-徱äٳö
Ryhmä sai mallia ja inspiraatiota ledinäytön tekemiseen Youtube-videoita katsomalla. Esimerkiksi piirilevyt piirrettiin itse, mutta tilattiin valmiina ja tämän jälkeen uunitettiin itse. Tässä lopputyössä animaatiot heijastettiin ledinäytölle. Projektissa mukana olivat Jaakob Lidauer, Joakim Lyyski, Vili Ojala ja Kalle Petäjäaho.
Oppimisen iloa jo vuodesta 2013
Kevään sähköpajakurssilaisten lopputyöt esiteltiin yleisölle loppunäytöksessä maanantaina 22. toukokuuta. Kurssi järjestetään kaksi kertaa vuodessa kevät- ja syyslukukaudella ja loppunäytös kokoaa yhteen yleisön ja opiskelijat Otaniemeen Sähkötekniikan korkeakoulun tiloihin.
Sähköpajakurssi järjestettiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2013. Kurssi on koettu innostavaksi ja motivoivaksi, ja siellä on koettu olevan hyvä ja kannustava ilmapiiri. Kurssilla halutaan opettaa käytännössä, mihin teoriaa tarvitaan. Se on saanut kiitettävää palautetta niin opiskelijoita kuin korkeakoulun ulkopuolisiltakin tahoilta. Kurssi on suunnattu pääasiassa ensimmäisen vuoden opiskelijoille, mutta mukaan tulee vuosittain lisää innokkaita osallistujia kaikista Aalto-yliopiston korkeakouluista.
Kuvat: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Lue lisää uutisia
Alanvaihtaja Arttu Jääskeläinen laajentaa energiamarkkinoiden osaamistaan
Energy Systems and Markets -pääaineessa Arttu Jääskeläinen haluaa keskittyä energiamarkkinoiden strategisen tason osaamiseen.
Laaja-alaiset tekniikan opinnot antavat opiskelija Tonya Yastrebovalle mahdollisuuden löytää oma ala
Tonya Yastrebovalle laaja-alaisen tutkinnon valitseminen tarkoitti, että ovet pysyivät avoinna erilaisille mahdollisuuksille samalla, kun hän pääsi syventymään matematiikkaan, ohjelmointiin ja mallintamiseen. Aallossa opintojen vapaasti räätälöitävä rakenne on auttanut häntä löytämään uusia kiinnostuksenkohteita, kartuttamaan teknistä osaamistaan ja rakentamaan omaa polkuaan kohti tulevaisuutta.
Ota tohtoriopintojen uusi THOPS-työkalu käyttöön – tukiklinikat apunasi syyskuussa
Uusi digitaalinen THOPS-työkalu tohtoriopiskelijoiden henkilökohtaisen opintosuunnitelman tekemiseen ja käsittelyyn on saatavilla kaikille tohtoriopiskelijoille MyStudies-työpöydällä.