Uutiset

Sari Antila nimitetty kehityspäälliköksi Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun Pekka Saarelan jäädessä eläkkeelle

Dekaani Tuomas Auvinen on nimittänyt Sari Antilan Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kehityspäälliköksi 1.4.2022 alkaen.
A logo around campus
Kuva: Mikko Raskinen

Dekaani Tuomas Auvinen on nimittänyt Sari Antilan, (KTK), Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kehityspäälliköksi 1.4.2022 alkaen, nykyisen kehityspäällikön Pekka Saarelan jäädessä eläkkeelle.  

Sari Antila on työskennellyt Aalto-yliopistossa vuodesta 2012, ensin yliopistotason palvelujen talouspäällikkönä ja joulukuusta 2014 alkaen koulun talouspäällikkönä. Viimeisen reilun vuoden ajan hän on toiminut koulun laajan opetusportfoliouudistuksen projektipäällikkönä.

“Olen todella iloinen, että yhteistyömme Sari Antilan kanssa jatkuu ja syvenee uuden roolin myötä. Arvostan erityisesti hänen strategista ymmärrystään sekä halua ja kykyä kehittää koulun toimintaa. Sari Antila tuntee erinomaisesti koulun toiminnan, sen sidosryhmät sekä edustamamme alat, tunnistaen samalla tulevaisuuden haasteemme", sanoo dekaani Tuomas Auvinen.

Sari Antila
Kuva: Sari Antila

”Samalla kun toivotan Sarin tervetulleeksi uuteen rooliinsa haluan kiittää huhtikuussa eläkkeelle jäävää kehityspäällikkö Pekka Saarelaa hänen pitkästä ja omistautuneesta työrupeamastaan. Pekka aloitti Taideteollisessa korkeakoulussa jo vuonna 1995 ja toimi 2007 perustetussa, uutta yliopistoa suunnittelevassa ryhmässä sekä myöhemmin 2008 perustetussa muutostiimissä. Tätä kautta hänellä on ollut keskeinen rooli Aalto-yliopiston alkuaskeleiden valmistelussa. Koko koulu pitää arvossa hänen laaja-alaista työtään ja osaamistaan”, jatkaa dekaani Tuomas Auvinen.

”On ollut hienoa todistaa yliopistolaitoksen uudistuminen vuodesta 2005 lähtien. Aalto-yliopisto on ollut menestystarina monella tapaa. Se on ollut omiaan kirittämään ja uudistamaan myös muita suomalaisia yliopistoja”, toteaa Pekka Saarela.

”On kerrassaan innostavaa saada jatkaa työskentelyä arvostetussa ja ainutlaatuisessa Aalto ARTS-yhteisössä luovia aloja edistäen ja tukien. Pekan saappaita on luonnollisesti mahdoton kenenkään täyttää, mutta lupaan tehdä parhaani”, Sari Antila sanoo.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:
The PulseOn team posing for the camera. 7 men in suits, 5 standing and 2 sitting on the sides
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

PulseOn Oy syntyi Nokian Bridge-ohjelman ansiosta

Nokia Oyj käynnisti vuonna 2011 laajan Nokia Bridge -ohjelman, jolla tuettiin irtisanottujen osaajien polkua yrittäjyyteen ja työllistymiseen. Aalto Startup Center tarjosi Bridge-ohjelmaan osallistuville yrityskiihdyttämöpalveluja ja valmensi osallistujia innovointi- ja kaupallisprosesseihin.
Huppariin pukeutunut henkilö käyttää valaistua fotoboksia vilkkaassa messuhallissa
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto 126. sijalla QS:n yliopistovertailussa

Aalto pärjäsi vertailussa parhaiten valmistuneiden työllistymisen ja kestävyyden osa-alueilla.
Henkilöitä pöydän ääressä kirkkaassa sisätilassa, kasvot blurattuina, jutellen ja taputtaen.
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Opiskelijoille lisää valinnanvaraa kieltenopiskeluun – neljä pääkaupunkiseudun yliopistoa avaavat tarjontansa

Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Taideyliopisto ja Hanken ovat käynnistäneet uuden kieltenopiskelua edistävän verkoston.