Uutiset

Seppo Junnila nimitetty Insinööritieteiden korkeakoulun varadekaaniksi

Junnilalla on laaja kokemus rakennetun ympäristön ja rakentamisen aloilta. Hän tutkii muun muassa keinoja hillitä ilmastonmuutosta soveltamalla elinkaariajattelua kaupunkirakentamisessa.
Seppo Junnila

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä on nimittänyt professori Seppo Junnilan Insinööritieteiden korkeakoulun tutkimuksesta vastaavaksi varadekaaniksi. Hänen kolmivuotinen kautensa alkaa 1.9.2021. Professori Pentti Kujala jatkaa korkeakoulun innovaatiotoiminnasta ja vaikuttavuudesta vastaavana varadekaanina.

”Arvostan Seppo Junnilan visionääristä ajattelua ja hänen laajaa kokemustaan rakennetun ympäristön ja rakentamisen aloilta. Tutkimus tarvitsee menestyäkseen riittävän rahoituksen ja Junnila tuntee hyvin tärkeimmät tutkimusrahoitusmuodot, kuten Suomen Akatemian ja strategisen tutkimuksen rahoituksen (STN) sekä Business Finlandin sekä EU:n tutkimusrahoituksen. Uskon siitä olevan etua koko koulun tutkimukselle. Myös tohtorikoulutuksen kehittäminen on lähellä hänen sydäntään”, sanoo Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Gary Marquis.

Seppo Junnila työskentelee kiinteistöliiketoiminnan professorina rakennetun ympäristön laitoksella. Hänen tutkimuksensa painottuu elinkaariajattelun teknologioihin ja elinkaarijohtamiseen kaupunki- ja kiinteistökehityksessä, kestävään kiinteistötalouteen sekä lean-ajatteluun, innovaatioihin ja yrittäjyyteen kiinteistö- ja palvelualalla. Professori Junnila on johtanut useita suuria tutkimushankkeita, joissa on ollut mukana kymmeniä teollisuuskumppaneita. Tällä hetkellä hän ohjaa kahdentoista tohtorikoulutettavan ryhmää.

Professuurin ohella Junnila on toiminut dosenttina Tampereen teknillisessä yliopistossa kiinteistöjen ja rakennetun ympäristön elinkaaren tutkimuksessa. Hän on työskennellyt useita kertoja vierailevana tutkijana Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä ja Stanfordin yliopistossa.

Ennen akateemista uraa Junnila työskenteli lukuisissa konsultointialan tehtävissä, esimerkiksi liiketoiminnan kehittämispäällikkönä ja osastopäällikkönä sekä liiketoimintajohtajana Suomen Innovaatiorahastossa (Sitra).

Junnila väitteli vuonna 2004 Teknillisessä korkeakoulussa, rakennus- ja ympäristötekniikan osastolla aiheesta The environmental impact of an office building throughout its life cycle. Väitöskirja sai Suomen Rakennusinsinööriliiton vuoden parhaan väitöskirjan apurahan.

Yhteystiedot

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Saija Simola
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Laaja selvitys OmaKannasta kertoo: Potilastiedot voivat loukata – etenkin mielenterveyteen hoitoa saaneet herkkiä sanavalinnoille

Virheet, epäkunnioittava kieli ja tarpeettomaksi koettu tieto voivat loukata sähköisissä potilastiedoissa.
Opiskelijoita tutkimassa LVI-mittauslaitteistoja.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Rakennustuotteiden Laatu Säätiö lahjoittaa 200 000 euroa Insinööritieteiden korkeakoululle

Lahjoituksella edistetään esimerkiksi kestävän ja terveellisen rakentamisen tutkimusta.
Aalto University professor Mikko Mottonen, photo Mikko Raskinen
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Mikko Möttönen arvostetun European Inventor Award 2026 -kilpailun finaaliin: ratkaisu mahdollistaa kvanttijärjestelmien seuraavan kehitysvaiheen

Möttönen on kehittänyt erittäin herkän kryogeenisen mikroaaltosensorin kvanttitietokoneiden häiriöiden diagnosointiin ja valittu finalistiksi European Inventor Award 2026 -kilpailun “Tutkimus”-kategoriassa. Voittajat julkistetaan palkintoseremoniassa 2. heinäkuuta 2026.

Maarit Korpi-Lagg, Pekka Marttinen, Robin Ras
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Uudet varadekaanit valittu Perustieteiden korkeakouluun

Perustieteiden korkeakoulun vaikuttavuuden varadekaaniksi valittiin Maarit Korpi-Lagg, opetuksen varadekaaniksi Pekka Marttinen ja tutkimuksen varadekaaniksi Robin Ras.