Sharetribe – start-up, jolla on juuret Aallossa – sai miljoonan dollarin investoinnin
Sharetribe tarjoaa yritteliäille ihmisille mahdollisuuden oman markkinapaikan pyörittämiseen verkossa tehokkaasti ja helposti. Yrityksen markkinapaikka-alustalla on valmiit maksu-, paikannus- ja viestintäjärjestelmät, joten asiakkaiden ei tarvitse käyttää aikaa niiden rakentamiseen. Kuka tahansa voi käyttää alustaa vaikka oman lainelautojen tai koiravahtien välityspalvelun perustamiseen. Sharetribe ei siis itse vuokraa, myy, eikä välitä tavaroita tai varsinaisia palveluita - eikä edes Sharetriben asiakas – vaan asiakkaan asiakas voi sen avulla tarjota tuotteitaan tai palveluitaan esimerkiksi kotikaupunkinsa ihmisille. Sharetriben perustajat Juho Makkonen ja Antti Virolainen aloittivat aiheen parissa työskentelyn Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksella vuonna 2008 MIDE-projektissa. Marraskuussa 2014 SLUSH:ssa Sharetribe sai miljoonan dollarin investoinnin suomalaisilta sijoittajilta.
Lue lisää uutisia
Kolme nousevaa Aalto-yliopiston tutkijaa sai EU:n kilpaillun rahoituksen
Dominik Baumann, Tero Mäkinen ja Owies Wani kehittävät tutkimushankkeissaan tekoälyagenttien kouluttamista vahvistusoppimisessa, materiaalivaurioiden fysiikan malleja ja elektrolyyttirakennetta energian varastointiin.
Damyn Tulevaisuus-palkintofinalisteina Aallosta hiljattain valmistuneita nuoria suunnittelijoita
Arkkitehtuuri- ja designmuseon ystäväyhdistys Damy jakaa vuosittain Tulevaisuus-palkinnon valmistumisvaiheessa oleville suunnittelijoille.
Hae rahoitusta pääkaupunkiseutua koskevaan vaikuttavuustutkimukseen
Kaupunkivaikutus-hankkeen rahoitushaku on auki 11.10.2026 asti.