Sini Koskimies nimitetty Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun viestintäpäälliköksi
Filosofian maisteri Sini Koskimies on aloittanut Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun viestintäpäällikkönä. Koskimies on kokenut viestinnän ammattilainen, joka on toiminut taiteen ja kulttuurin saralla monissa eri tehtävissä, mutta tuntee hyvin myös bisnesmaailman ja sen lainalaisuudet.
Ennen Aaltoon siirtymistään Koskimies työskenteli konsulttina viestintätoimisto Ellun Kanoissa. Sitä ennen hän on vetänyt Helsingin juhlaviikkojen viestintää, ollut sekä Suomen Kulttuurirahaston että Heurekan viestintätiimeissä ja tehnyt myös freelance-toimittajan töitä Ylelle ja A-lehdille.
Koskimies vastaa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun viestinnän kehittämisestä ja vetää viestintätiimiä. Krista Kinnunen toimii viestinnän erityisasiantuntijana etenkin sisällöntuotantotehtävissä. Erityisasiantuntija Tiina Toivolan vastuulla on Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun kumppanuusviestintä sekä yliopistotasoiseen Taide ja luovat käytännöt -aloitteeseen liittyvä monialainen viestintä. Lisäksi Aallon bränditiimin markkinointikoordinaattori Soile Vuorimäki avustaa viestintää erityisesti opiskelijamarkkinointiin liittyen.
Uudistuneen viestintätiimin tavoitteena on kehittää korkeakoulun viestintää entistä vaikuttavampaan ja strategisia tavoitteita tukevampaan suuntaan.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Viestintäpäällikkö Sini Koskimies, sini.koskimies@aalto.fi, p. 050 476 0694
Lue lisää uutisia
Siirretty: Huoltokatko Aalto Version -palvelussa 30.6. klo 9 alkaen
Katkon arvioitu kesto on 1 tunti.
Erdal Aydin on nimitetty määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle
PhD Erdal Aydin on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian tekniikan ja metallurgian laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen Associate Professorin tehtävään 1.9.2026 alkaen. Professuurin ala on Kemiallisten prosessien säätö ja automaatio.
Emrecan Gulay aloitti data-agenttina Kauppakorkeakoulussa
Data-agentit tukevat koulunsa ja laitostensa tutkijoita tutkimusdatanhallintaan liittyvissä kysymyksissä.