ºÚÁÏÍø

Professori Sofia Pantouvaki, mitä tutkit ja miksi?

Suunnittelijana olen tehnyt sekä lavastuksia että puvustuksia, mutta Aallossa professuurini keskittyy pukusuunnitteluun. Vaikka pukuja on ollut olemassa ainakin yhtä kauan kuin vaatteita, niitä ei ole tutkittu systemaattisesti kuin vasta parin vuosikymmenen ajan. Toki puvut ja ymmärrys niiden merkityksestä ovat kehittyneet koko ajan, mutta alan ihmiset ovat keskittyneet enemmän pukujen tekemiseen kuin niiden tieteelliseen tutkimukseen.

Ala on minusta valtavan kiehtova, koska siinä on kyse ihmisistä, heidän havainnoinnistaan ja ymmärtämisestään. Pukusuunnittelijana puhunkin mieluummin ihmisten kuin hahmojen luomisesta – minulle puvut ovat paljon enemmän kuin vain vaatekappaleita.

Puku on eri asia kuin muoti tai vaate. Pukuun liittyy aina esiintyminen ja yleisö; pukua ei laiteta päälle, koska on kylmää tai kuumaa, vaan aina tietty suunnitelma, käsikirjoitus ja tavoite mielessä.

Miten sinusta tuli tutkija?

Synnyin tutkijaksi – elämääni on ohjannut etsiminen, tarve kyseenalaistaa ja syventyä asioihin. Väitöskirjaakin lähdin tekemään oikeastaan vain siksi, että aihe oli minusta niin kiehtova, ilman sen kummempia urasuunnitelmia.

Tulin Suomeen ensimmäisen kerran neljännesvuosisata sitten Erasmus-vaihdon kautta. Valitsin silloisen Taideteollisen korkeakoulun kahdesta syystä: se oli vaihtopaikoista ainoa, jossa saattoi keskittyä lavastustaiteen opiskeluun, ja Suomi vaikutti eksoottiselta paikalta. Ajattelin, että se oli ainutkertainen tilaisuus tutustua maahan, johon tuskin enää palaisin.

Ympyrä kuitenkin sulkeutui, sillä vuonna 2012 olin jälleen Suomessa. Olen romantikko ja ajattelen, että tämä on yksi tapa maksaa takaisin uraani vaikuttaneelle maalle ja yliopistolle. Itse asiassa juuri Erasmus-vaihdossa opiskelin ensimmäisen pukusuunnittelun kurssini. Sitä veti Helsingin Kaupunginteatterin lahjakas Maija Pekkanen, josta on vuosien aikana tullut yksi rakkaimmista ystävistäni, oikeastaan perheenjäsen.

Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia?

Yksi oli ehdottomasti väitöskirjani. Keskitysleireihin liittyvä aihe oli rankka, ja rahoitin tutkimuksen kokonaan itse, mistä olen hyvin ylpeä.

Suunnittelijana olen tehnyt paljon töitä teatteriin, oopperaan ja balettiin Kreikassa, Kyproksessa, Isossa-Britanniassa ja Suomessa. Kohokohtia ovat olleet erityisesti Kreikan Kansallisoopperalle 28-vuotiaana suunnittelemani jättiproduktio, johon kuului yli 300 pukua, sekä Ateenan Herodes Atticus Odeoniin suunnittelemani lavastus. Acropoliksen juurella sijaitseva teatteri on käsittämättömän upea. Suunnittelijalle se on kuitenkin haastava, koska taustaan ei voi koskea – lavastuksen ja pukujen pitää siis toimia mahtavia monumentteja vasten.

Myös Suomen Akatemialta vuonna 2014 saamani nelivuotinen FiDiPro-rahoitus oli tärkeä saavutus, sillä se oli ensimmäinen kerta, kun Akatemia myönsi pukututkimukselle merkittävän rahoituksen.

Mitä vaaditaan tutkijalta?

Tärkeintä on tuntea syvää uteliaisuutta ja rakkautta tutkimusaihetta kohtaan. Ilman niitä ei selviä eteen väistämättä tulevista haasteista ja vaikeista hetkistä. Toki tutkijan pitää olla myös järjestelmällinen ja sitkeä. Intohimo on kuitenkin ehdoton ykkönen.

Mitä odotat tulevaisuudelta?

Lyhyellä tähtäimellä odotan toimittamani kirjan valmistumista ja oman teokseni kirjoittamista. Tulevaisuudessa toivon myös saavani hakemani rahoituksen innovatiiviseen pukusuunnittelun tutkimukseen. Suunnittelijana ja tutkijana haaveilen pitkäkestoisesta yhteistyöstä jonkin oopperatalon kanssa. Musiikki on minulle suuri inspiraation lähde, ja haluaisin nähdä oopperan repäisevän itsensä kauemmas klassisista representaatioista ja päästä suunnittelemaan sinne innovatiivisempia henkilöhahmoja – aihe, jota voisimme lähestyä taiteellisen tutkimuksen keinoin tulevaisuudessa.

Sofia Pantouvaki ja muut Aalto-yliopiston uudet vakinaistetut professorit kertovat tutkimuksestaan 24. huhtikuuta järjestettävässä Installation Talks -tilaisuudessa, lämpimästi tervetuloa mukaan!

Katso tilaisuuden ohjelma ³Ùää±ô³Ùä.