Uutiset

St1 lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle – tavoitteena kestävän energiasiirtymän vauhdittaminen

Lahjoituksella tuetaan uusien energiateknologioiden ja energiastrategian professuurien perustamista.
Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiisiä rakennuksia, raitiovaunukiskoja ja taustalla järvi ja metsä
Energiayhtiö St1 lahjoittaa Aalto-yliopistolle 3 miljoonaa euroa, joilla tuetaan kahden uuden professuurin perustamista. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Energian tuotanto ja kulutus muodostavat noin 75 prosenttia globaaleista hiilidioksidipäästöistä. Puhtaaseen energiaan siirtyminen onkin ylivoimaisesti tärkein keino hillitä ilmastonmuutosta, mutta se edellyttää koko energiajärjestelmän muutosta.  

Muutos ei onnistu ilman läpimurtoja energian tuotannossa, varastoinnissa ja jakelussa osana monipuolisia ja kestäviä ratkaisuja, jotka parantavat energiajärjestelmän joustavuutta ja vähentävät sen haavoittuvuutta esimerkiksi geopoliittisille jännitteille. 

Nyt energiayhtiö St1 lahjoittaa Aalto-yliopistolle 3 miljoonaa euroa, joilla tuetaan kahden uuden, kestävän energiasiirtymän ydinteemoihin keskittyvän professuurin perustamista: uudet energiateknologiat ja -innovaatiot sekä energiastrategia. 

”St1:n energiasiirtymä nojaa olemassa olevien teknologioiden lisäksi uusien energiaratkaisujen kehittämiseen ja skaalaamiseen, mikä edellyttää uutta osaamista, jatkuvaa innovointia ja erityisesti kokonaisvaltaista energiastrategiaa. Siksi lahjoituksemme Aalto-yliopistolle kohdistuu energiasiirtymän ydinteemoihin keskittyviin professuureihin, jotka edistävät energiajärjestelmän kestävää ja oikeudenmukaista uudistamista yhteistyössä yritysten ja eri sidosryhmien kanssa”, sanoo St1:n toimitusjohtaja Henrikki Talvitie

Uusien energiateknologioiden ja -innovaatioiden professuuri keskittyy kehittämään puhtaaseen energiantuotantoon vaadittavia teknologioita ja vauhdittamaan niiden kaupallistamista sekä kouluttamaan tulevaisuuden energiaosaajia.  

Energiastrategian professuurin tehtävä on luoda tiekarttaa kestävään energiasiirtymään vaadittavista toimenpiteistä ja auttaa teollisuutta ja yhteiskuntaa niiden toteuttamisessa. Lisäksi se yhdistää siirtymän tekemiseen tarvittavia tutkijoita ja sidosryhmiä energiasektorilta ja sen ulkopuolelta, sillä koko yhteiskuntaa mullistavaan muutokseen tarvitaan monipuolista osaamista ja näkemystä. 

Professuurit tulevat osaksi Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta (House of Energy Transition), joka kokoaa yhteen Aalto-yliopiston energiaan liittyvän opetuksen ja tutkimuksen sekä vahvistaa entisestään yhteistyötä teollisuuden ja yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa. 

”Tiivis vuoropuhelu takaa, että lahjoitus tukee parhaalla mahdollisella tavalla suomalaisten yritysten menestystä ja Suomen taloutta ja siten kansalaisten hyvinvointia. Haluan kiittää St1:tä lämpimästi merkittävästä lahjoituksesta ja luottamuksesta koko Aalto-yhteisön puolesta”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.  

St1 on energiasiirtymäyhtiö, jonka visiona on olla johtava CO₂-hyvän energian valmistaja ja myyjä. Yhtiö toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa. St1:n energiaportfolioon sisältyvät öljytuotteet, biokaasu, uusiutuva lentopolttoaine (SAF), uusiutuva diesel (HVO) sekä aurinkovoima. Lisäksi edistämme useita energiasiirtymähankkeita, mukaan lukien siirtymäinvestoinnit Göteborgin öljyjalostamollamme. St1:llä on kaikkiaan 1150 vähittäismyyntiasemaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Pohjoismainen verkostomme tarjoaa monipuolisia palveluita: polttoaineita, kasvavan määrän sekä sähköautojen latauspisteitä että raskaan liikenteen biokaasun tankkauspisteitä ja autopesupalveluita. Asemien yhteydessä toimii myös myymälöitä ja ravintoloita. St1:llä on yli 1 000 työntekijää.

äپٴᲹ:

Henrikki Talvitie, toimitusjohtaja, St1 Nordic (yhteyshenkilö: Liisa Joenpolvi, Senior Advisor, Corporate Affairs St1 Nordic Oy, p. 050 411 0025)

Ilkka Niemelä
Rehtori, Aalto-yliopisto
president@aalto.fi

Ilmakuva modernista kampuksesta, punatiilirakennuksia, raitiotiekiskoja ja puita aurinkoisena päivänä

Ainutlaatuinen yhteisponnistus – Aalto-yliopistolle yhteensä 9 miljoonan euron lahjoitukset energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n, Fortumin, St1:n ja Walter Ahlströmin säätiön lahjoitukset käytetään uusien professuurien perustamiseen. Samalla lahjoitukset tukevat Aalto-yliopiston energiasiirtymän osaamiskeskuksen perustamista.

Uutiset
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.

Uutiset
Kuusi aikuista poseeraa siisteissä vaatteissa tiilirakennuksen ja kampusalueen ulkopuolella

ABB lahjoittaa 1,5 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n lahjoitus kohdistuu uuteen Energiasiirtymän osaamiskeskukseen.

Uutiset
Lähikuva tuulivoimalasta metsän yllä, taustalla useita voimaloita ja auringonlaskun taivas

Fortum lahjoittaa Aalto-yliopistolle 1,5 miljoonaa euroa

Lahjoitus kohdistuu professuuriin, joka tulee osaksi Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta.

Uutiset
Kaksi miestä frakeissa seisoo lavalla mikrofonin äärellä ja puhuu sisätiloissa istuvalle yleisölle.

Walter Ahlströmin säätiö lahjoittaa 3 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle

Lahjoituksella Aalto perustaa kestävän teollisen tuotannon professuurin.

Uutiset

Merkki muutoksesta

Valtion tuki yliopistolle on laskenut. Tarvitsemme tukeasi. Tee lahjoitus toiveikkaamman tulevaisuuden puolesta!

Lue lisää:
Merkki muutoksesta: Aalto-yliopisto vaikuttaa yhteiskunnassa ja on mukana muutoksessa paremman maailman puolesta.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Metakidepaneeli ohjaa langatonta verkkoa sisäkatossa olevasta reitittimestä kulman takana olevan käyttäjän tarpeeseen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Edullinen ratkaisu 6G-katveeseen: tutkijoiden kehittämät metakidepaneelit ohjaavat langattomia signaaleja myös kulman taakse

Tutkijoiden kehittämät paneelit ohjaavat radioaaltoja fyysisten esteiden ympäri – ilman ylimääräistä elektroniikkaa, virtalähteitä tai aktiivista viritystä.
Henkilö valkoisessa laboratoriotakissa seisoo kirkkaassa laboratoriossa laitteiden keskellä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvun avaimet: Näin energiamurros tekee öljystä tarpeettoman

Puhtaaseen energiaan siirtyminen on yhteiskunnalle yhtä suuri mullistus kuin digitalisaatio, ja Suomella on siihen monta valttikorttia, sanoo Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta vetävä professori Annukka Santasalo-Aarnio.
Lähikuva tuulivoimalasta metsän yllä, taustalla useita voimaloita ja auringonlaskun taivas
Mediatiedotteet Julkaistu:

Fortum lahjoittaa Aalto-yliopistolle 1,5 miljoonaa euroa

Lahjoitus kohdistuu professuuriin, joka tulee osaksi Aalto-yliopiston uutta Energiasiirtymän osaamiskeskusta.
Kuusi aikuista poseeraa siisteissä vaatteissa tiilirakennuksen ja kampusalueen ulkopuolella
Mediatiedotteet Julkaistu:

ABB lahjoittaa 1,5 miljoonaa euroa Aalto-yliopistolle energiasiirtymän vauhdittamiseen

ABB:n lahjoitus kohdistuu uuteen Energiasiirtymän osaamiskeskukseen.