Uutiset

Strategiatyömme etenee seuraavaan vaiheeseen – vielä voit vaikuttaa yhteisötilaisuudessa 18.9.

18.9. järjestetään yhteisötilaisuus, jossa on mahdollisuus keskustella yhdessä ja vaikuttaa uuteen strategiaamme ja erityisesti sen keskeisiin painotuksiin ja valintoihin. Tervetuloa!
Two persons discussing in Aalto University community event on new strategy

Uutta strategiaamme on valmisteltu koko yhteisön voimin viime vuodesta alkaen. Aalto-yhteisön jäsenet ovat osallistuneet strategiatyöhön tänä vuonna monin eri tavoin, kuten keskustelemalla strategiaportaalissa sekä osallistumalla yhteisiin keskustelutilaisuuksiin. 

Olemme jo yhdessä saaneet hyvään vaiheeseen strategian keskeiset eli työtämme pitkällä tähtäimellä ohjaavat yliopiston kulmakivet: tarkoituksemme, arvomme ja tapamme toimia. 

Rehtori Ilkka Niemelä totesi lukuvuoden avajaispuheessaan:

”Viime vuonna käynnistimme uuden, elävän strategiamme luomisen. Uusi strategia ohjaa yliopistomme toimintaa vuoteen 2030 ja sen yli. Olen todella iloinen, että olemme pystyneet hyödyntämään oman yliopistomme akateemisia huippuosaajia strategiatyössämme. Vieläkin iloisempi olen koko yhteisömme valtavasta, luovasta osallistumisesta strategiamme rakentamiseen.” 

“Strategiamme viimeistellään syksyn aikana, ja toteutus alkaa vuoden 2020 alusta. Haluan kiittää lämpimästi koko Aalto-yhteisöä osallistumisestanne strategiatyöhön jo tähän mennessä, ja odotan innolla myös tulevaa yhteistyötämme yhteisen tulevaisuutemme luomisessa.” 

Strategiatyö jatkuu syksyllä – tule mukaan! 

Vieläkin ehdit mukaan vaikuttamaan Aalto-yliopiston tulevaisuuteen. Näiden kolmen askeleen avulla otat strategiaprosessin haltuusi ja voit osallistua:

  1. Tule yhteisötilaisuuteen 18.9. kuulemaan lisää ja keskustelemaan strategisista painotuksista ja valinnoista. Katso lisätiedot tilaisuudesta ja tämän linkin kautta.
  2. Vaikka et pääsisi tilaisuuteen, voit edelleen osallistua keskusteluun strategiaportaalissa (englanniksi, vaatii sisäänkirjautumisen). 
  3. Tutustu strategian valmisteluun liittyviin materiaaleihin: strategiamateriaalit verkkossa (englanniksi)

Strategiamme elää

Yhteisötilaisuuden keskusteluihin tukeutuen strategiatyö jatkuu siten, että teemme valmistelun pohjalta merkittäviä painotuksia ja valintoja, joihin meidän tulisi keskittyä pärjätäksemme jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössämme. Strategia viimeistellään loppusyksyllä, ja aloitamme toiminnan suunnittelun sen mukaisesti vuoden 2020 alusta lähtien. Osana elävää strategiaamme tarkistamme säännöllisesti valintojamme ja mukautamme niitä tarpeen mukaan. 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä seisoo portaikon yläpäässä keskittyneenä katsomaan jotain toisen henkilön matkapuhelimesta.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston pitkäaikainen FITech ICT -hanke päättyy kesällä 2026 – verkoston yhteistyö jatkuu muiden hankkeiden parissa

FITech-verkostoyliopiston ICT-hanke päättyy kesällä, minkä myötä FITechin kurssivalikoimaan tulee muutoksia.
#53 Maailman kansainvälisimmät yliopistot, Times Higher Education 2026
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto on maailman 53. kansainvälisin yliopisto

Suomalaisyliopistoista Aalto on kansainvälisyydessä ykkönen ja pohjoismaisista toinen.
Two persons holding doctor's hats
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Harkitsetko tohtoriopintoja? Tule mukaan 21. huhtikuuta

Mietitkö tohtoriopintoja maisterin tutkinnon jälkeen? Tule mukaan kuulemaan tutkijoiden kokemuksia eri puolilta Eurooppaa ja tutustumaan siihen, millainen ura tutkijana Aallossa voi olla.
Kaksi ihmistä pitämässä esitystä yleisön edessä koululuokassa. Näytöllä näkyy sijoitusstrategioita, joissa on säästöpossujen kuvia.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto Junior vie säästämisen ja sijoittamisen oppeja kouluihin OP Uusimaan tuella

OP Uusimaan lahjoitusten turvin Aalto-yliopisto Juniorissa on kehitetty Juniorpörssi-oppimisalusta, jota käytetään yläkouluihin ja toiselle asteelle jalkautuvissa Sijoita tulevaisuuteesi -työpajoissa. Toimintaa on nyt laajennettu myös alakouluilla järjestettäviin Taloustuokio-työpajoihin.