Uutiset

Sukupolvet kohtasivat AlumniWeekend -seminaarissa

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun jo perinteeksi muodostunut AlumniWeekend houkutteli paikan päälle ennätysmäärän osallistujia.

Aurinkoinen sää lokakuisena päivänä Otaniemessä ja puheen sorinaa Sähkötekniikan korkeakoulun aulassa Otakaari 5:ssä. Alumnit eri vuosikymmeniltä kohtaavat ja mukaan keskusteluun osallistuvat myös sähköteekkarit kertoen opiskelusta vuonna 2015. Rakennus, joka on toiminut Sähkötekniikan korkeakoulun tiloina jo vuodesta 1969, toi monen mieleen mukavia muistoja.

Yliopistojen tulevaisuuden näkymät huolestuttivat myös alumneja.

– Ajan henki vaatii meiltä uudistumista ja uskomme pystyvämme siihen vahvalla tutkimuksella ja rajat ylittävällä yhteistyöllä, korkeakoulun dekaani Jyri Hämäläinen kertoo seminaarin avauspuheenvuorossa.

Ihmisten rooli teollisessa murroksessa muuttuu

ABB:n tervehdyksen tilaisuuteen toi tuotekehitysjohtaja Simo Säynevirta. Hän muistutti, että esineiden internet, jossa ihmiset ja esineet verkottuvat teollisessa ympäristössä, on jo nykypäivää. Uutta on se, että tietoa operoidaan vain yhdestä paikkaa, mutta sitä voidaan samanaikaisesti hyödyntää useassa eri paikassa.

– Ihmisten rooli teollisessa murroksessa on merkittävä. Palvelut digitalisoituvat ja työ sen mukana, mutta ihmistä tarvitaan edelleen, uskoo Säynevirta.

Aalto-yliopiston robotiikan professori Ville Kyrki pohti myös esityksessään robotiikkaa teollisesta näkökulmasta ja sitä, miksi robotiikan kehittyminen autoteollisuudessa on jo pidemmällä kuin esimerkiksi keittiössä.

– Tämä johtuu ympäristön tulkinnasta eli siitä, että keittiö on ympäristönä haasteellisempi kuin maantie. Yksi tulevaisuuden haasteista onkin selvittää, miten paljon robotti voi oppia.

Teollisen internetin kehitykseen ja laitteiden verkottumiseen liittyy vahvasti tietoturva, jota F-Securen Cyber Security Advisor Erka Koivunen korosti esityksessään. Sähkötekniikan korkeakoulu on tiiviisti mukana teollisen internetin kampuksen rakentamisessa Otaniemeen.  

Tervehdys Euroopan unionista

Tervehdyksen Euroopan unionista toi europarlamentaarikko Henna Virkkunen Skypen välityksellä. Energiaunioni on komission yksi kärkihankkeista. Omavaraisuus ja satsaus uusiutuviin energialähteisiin näkyvät komission pohtiessa energiaunionin perustamista.

– Tällä hetkellä Eurooppa tuo yli puolet käyttämästään energiasta Euroopan ulkopuolelta. Suomessakin tuontienergian osuus on yli puolet, Virkkunen kertoo.

Energiaunionin tavoitteena on vähentää tuontiriippuvuutta ja monipuolistaa energialähteiden käyttöä. Unionin tavoite vuoteen 2030 mennessä on vähentää energian kulutusta 27 prosenttia. Tässä energiatehokkuus on suuressa roolissa, jota myös Sähkötekniikan korkeakoulussa tutkitaan.

Jokainen jäsenmaa saa Euroopan unionissa päättää, mitä energianlähteitä maa käyttää päälähteenä.

– Tämä on tärkeää myös jatkossa, sillä jokaisen maan vahvuudet täytyy olla ensisijaisessa käytössä. Esimerkiksi Suomessa energiakulutuksen suurin energialähde on biopolttoaineet kun taasen Euroopassa yleensä, se on ydinvoima. Uusiutuvien osuus on kasvamassa koko ajan kaikissa jäsenmaissa.

AlumniWeekend -seminaariin osallistui lähes 200, joista osa oli innokkaita opiskelijoita. Iltapäivän osuudessa oli neljä rinnakkaista luentosarjaa. Luentosarjojen esitykset ovat ladattavissa .

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Sanaston mainos vihertävällä taustalla, avoin kirja ja kehotus kirjoittajille ja kääntäjille rekisteröityä.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Lainauskorvaukset Sanastosta

Lainataanko teostasi kirjastosta? Olet oikeutettu lainauskorvaukseen.
Ihmiset keskustelevat tech-messuosastolla, toinen reppu selässä, toisella sininen ruutupaita, koneita vieressä
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Kurkista syväteknologian huomiseen: NORDEEP Dipolissa 16.–17.9.2026

NORDEEPissä keksijät ja startup-yritysten perustajat kohtaavat sijoittajia, ja Aallon tutkijat voivat tutustua syväteknologiayrittäjyyteen sekä verkostoitua yrittäjyyden polulle jo lähteneiden tutkijakollegoiden kanssa. Aalto-yhteisö tarjoaa jäsenilleen lippuja tapahtumaan.
Shimberin koristeellisia puupalikoita ja kartioita, joissa kukka- ja mosaiikkikuvioita
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Haluaisitko itsellesi pienen palan tulevaisuuden muotoiluhistoriaa – kimaltavaa puuta?

Aalto University Shopiin tulee syyskuussa 20 kappaleen erä Shimberin ainutlaatuisia, käsin tehtyjä teoksia, jotka ovat 100% puuta. Teokset on viimeistelty Shimberin puupohjaisella rakenteellisella värillä – materiaalilla, joka saa pinnan hohtamaan ja elämään valon mukana.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

”Oppiminen ei lopu tutkintoon” – Heli Bergström tarttui tekoälyn murrokseen täysillä

Aalto-yliopiston alumni Heli Bergström haluaa tukea testamenttilahjoituksellaan Aallon tohtorikoulutuksen kehittämistä.