Suomalaisen Tiedeakatemian Väisälän palkinnot 2017 professori Camilla Hollannille ja Sabrina Maniscalcolle
Professori Camilla Hollanti, kuva Lasse Lecklin.
Suomalainen Tiedeakatemia on myöntänyt vuoden 2017 Väisälän palkinnot kahdelle ansioituneelle, nousevien alojen tieteentekijälle. Aalto-yliopiston matematiikan ja systeemianalyysin laitoksen professori Camilla Hollanti ja Turun yliopiston professori ja Aalto-yliopiston Adjunct Professor Sabrina Maniscalco ovat omien alojensa huippututkijoita ja edustavat nopeasti kehittyviä ja laajasti kilpailtuja tutkimusaloja.
Camilla Hollanti johtaa Aalto-yliopistossa ryhmää, joka tutkii algebraa, lukuteoriaa, kombinatoriikkaa, koodausteoriaa ja informaatioteoriaa. Niiden menetelmiä Hollanti soveltaa erityisesti viestintäteknologiaan, muun muassa tiedon tallentamiseen pilveen, tiedon salaukseen ja 5G-verkkoihin.
Hollanti on tutkimusvapaalla Aalto-yliopistosta München teknillisen yliopiston vierailevana tutkijana syksyyn 2018 asti.
Sabrina Maniscalco on Turun yliopiston teoreettisen fysiikan professori ja Aalto-yliopiston Adjunct Professor sekä Aalto-yliopiston johtaman Suomen Akatemian kvanttiteknologian huippuyksikön varajohtaja. Maniscalcon tutkimusala on kvanttifysiikka ja kvanttiteknologian peruskysymykset. Kvanttiteknologian ala on kiivaasti kilpailtu, sillä kvantti-ilmiöitä hyödyntävät sovellukset kykenevät mullistamaan lukuisia aloja. Kvanttitilojen lomittuminen ja superpositiot mahdollistavat esimerkiksi huippunopean laskennan sekä murtamattomat salaustekniikat, jotka voivat viedä niin informaation käsittelyn, viestintäteknologiat kuin ultraherkät mittausmenetelmät täysin uudelle tasolle.
Maniscalco on tunnettu myös aktiivisena tiedeviestijänä ja tieteen popularisoijana. Hän on järjestänyt muun muassa Finnish Game Jam -tapahtuman tutkijoille ja pelisuunnittelijoille: he luovat pelejä, joilla voidaan ratkoa tieteellisiä ongelmia ja ymmärtää kvantti-ilmiöitä.
Lue lisää .
(Sabrina Maniscalcon kuva: Turun yliopisto.)
Lue lisää uutisia
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuottaan: Rakentamassa siltaa tutkimuksesta vaikuttavuuteen
Aalto Inventors juhlii ensimmäistä vuosipäiväänsä: se on osallistuttanut kuuden kurssin kautta 190 tutkijaa eri aloilta kuten tekoäly, kvanttiteknologia ja biomateriaalit. Uusia kursseja on suunnitteilla seuraavalle lukuvuodelle – pysy kuulolla ja liity postituslistalle.
Kuinka saada työntekijät takaisin toimistolle
Työpaikalle paluuta koskevat ohjeistukset miellyttävät työnantajia. Jotta työntekijät suhtautuisivat niihin myönteisesti, heille tulee tarjota kohtuullinen vastine autonomian rajoittamisesta.
Arkkitehtuuriprojekti Milanossa yhdisti lasten ideat ja huippuarkkitehtien visiot
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitos oli mukana kansainvälisessä One Earth – House of the Heart -projektissa, joka esiteltiin huhtikuussa Milano Design Weekillä.