Uutiset

Suomalaiset yliopistot ryhtyvät yhdessä kouluttamaan 5G-osaajia

Tekniikan alan verkostoyliopisto FITech ja Helsingin yliopisto toteuttavat opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä miljoonan euron rahoituksella 5G-teknologiaan liittyvää kaikille suomalaisille avointa, maksutonta täydennyskoulutusta.
Etualalla seisovan naisen taustalla abstrakti taustakuva, ja kuvan päällä keltaisella ohjelmointitekstiä

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Aalto-yliopiston koordinoiman tekniikan alan yliopistoverkosto FITechin 5G-koulutushankkeelle 1,05 miljoonan euron rahoituksen, jonka turvin tarjotaan aiheeseen liittyviä, maksuttomia yliopistokursseja ainakin tuhannelle suomalaiselle. Rahoitus on osa OKM:n jatkuvan oppimisen vauhdittamiseen ja työikäisten osaamisen kehittämiseen suunnattua lähes 20 miljoonan euron lisärahoitusta.

FITech 5G -hankkeessa ovat mukana kaikki kahdeksan FITech-yliopistoa sekä Helsingin yliopisto. Hankkeen akateemiseksi johtajaksi on nimetty Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan professori Heikki Hämmäinen. Yliopistojen lisäksi mukana on useita alan johtavia yrityksiä, jotka ovat olleet keskeisessä roolissa osaamis- ja koulutustarvetta määriteltäessä.

Kurssitarjonta pyritään avaamaan kesään mennessä (www.fitech.io). Tarjonta laajenee syksyllä 2021. Tarjolle tulevien kurssien aiheita ovat esimerkiksi esineiden internet, sulautettu internet, järjestelmähaavoittuvuudet sekä langattomat teknologiat. Kursseille haetaan Opintopolku-palvelun kautta ja opiskelu on maksutonta hankekauden ajan, vuoden 2023 loppuun saakka. Kuka tahansa voi suorittaa tarjolla olevia kursseja, eli opiskelijan ei tarvitse olla kirjoilla yliopistossa.

Myönnettyä avustusta käytetään 5G-aiheisen opetuksen toteuttamiseen, aikuisopiskelijoiden edellyttämän tuen ja palveluiden järjestämiseen, koulutuksen markkinointiin ja hankkeen koordinaatioon. Samalla kehitetään opintojen laatua ja edistetään yhteistyötä yliopistojen kesken sekä yliopistojen ja yritysten välillä.

Suomi tarvitsee 5G-osaamista säilyttääkseen johtoasemansa

5G-teknologian osaajien tarve kasvaa nopeasti Suomessa ja maailmalla.

5G-verkkoteknologia mahdollistaa nopeat ja suuren kapasiteetin mobiiliyhteydet. Koronapandemia on entisestään kiihdyttänyt 5G-verkkoteknologiaan siirtymistä, sillä tarve etätyöskentelylle, tuotannon etäohjaukselle sekä muille uusille palveluille on lisääntynyt.

Suomelle on avautunut poikkeuksellisen vahva asema kehittää 5G-verkkoteknologiaa ja sitä hyödyntäviä teollisuuden tuotteita ja palveluita. Suomi on alalla maailmanlaajuisessa johtoasemassa ja aseman säilyttäminen riippuu siitä, miten kykenemme kouluttamaan osaavaa työvoimaa kasvavien markkinoiden tarpeisiin.

”FITech 5G on merkittävä lääke kotimaisen tietoverkko-osaamisen vajeeseen. Sekä yritysten henkilöstön täydennyskoulutus että viimeisen vuoden yliopisto-opiskelijoiden suuntaus 5G-opintoihin tuovat pika-apua teollisuuden tarpeisiin. Samalla tämä on osa alan teollisuuden pitkäjänteistä tavoitetta nostaa Suomea ICT-osaamisen kansainväliseen kärkeen”, professori Heikki Hämmäinen tiivistää.

äپdz:
Heikki Hämmäinen
Professori, Aalto-yliopisto
050 384 1696
heikki.hammainen@aalto.fi

FITech-verkostoyliopisto tarjoaa valikoituja opintoja kaikista tekniikan alan yliopistoista Suomessa. Kurssit ovat kaikille avoimia ja maksuttomia. FITech-verkostoyliopiston perustajajäseniä ovat yliopistojen lisäksi Teknologiateollisuus ry ja Tekniikan Akateemiset TEK ry.

Kuva: Aalto-yliopisto/Aki-Pekka Sinikoski

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

yrittäjyyden lehtori Antti Lähtevänoja
Opinnot Julkaistu:
Iso ryhmä ihmisiä seisoo näytön edessä, jossa lukee 'QDOC KICKOFF March 11-12, 2025'.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Mihin suuntaan kvanttiteknologia kehittyy – QDOC-tohtoripilotti tarjoaa ymmärrystä yrityskumppaneille

Kvanttiteknologian tohtoripilotin QDOCin yrityskumppanit näkevät, että yhteistyö ohjelman kanssa opettaa niitä erottamaan teknologiahypen ja juuri niille relevantin kehityksen.
Seitsemän ihmistä pitelee suuria shekkejä PORT_2026 Innovation Challenge -tapahtumassa. Shekit joukkueille NEXOS ja KOWI.
Mediatiedotteet Julkaistu:

PORT_2026 kokosi Aalto-yliopiston opiskelijat ratkaisemaan kulttuurin, median ja ilmaston haasteita

Lähes 60 Aalto-yliopiston opiskelijaa osallistui PORT_2026-innovaatiokilpailuun, jossa he kehittivät ja esittelivät ratkaisuja kulttuuriin, mediaan ja ilmastoon liittyviin haasteisiin.
Valkoinen sylinterimäinen kone, jossa 'Aalto University' logo teollisuusympäristössä.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto-yliopisto sai oman kvanttitietokoneen – AaltoQ20 kouluttaa tulevaisuuden kvanttiosaajat

AaltoQ20 on maailmallakin harvinainen ja Suomessa täysin ainutlaatuinen huipputason kvanttitietokone, jolla paitsi koulutetaan tulevaisuuden osaajia, myös tutkitaan kvantti-ilmiöitä ja kehitetään uutta teknologiaa.