ºÚÁÏÍø

Uutiset

Suomen Akatemialta 13,6 miljoonaa euroa profiloitumisen tueksi

Rahoitus käytetään professorien rekrytointeihin yliopiston strategian mukaisille avainalueille.

Suomen Akatemia on myöntänyt Aalto-yliopistolle 13,6 miljoonaa euroa rahoitushaussa, jossa vahvistetaan yliopistojen profiloitumista. Rahoitusmuoto on uusi ja sillä tuetaan yliopistojen valitsemia tutkimuksen vahvuusalueita. Hakuaika oli tammikuussa ja päätös julkaistiin tänään.

Aalto-yliopisto haki rahoitusta neljälle tutkimuksen avainalueelle: ICT ja digitalisaatio, materiaalit ja kestävä luonnonvarojen käyttö, liiketoiminta muuttuvassa kansainvälisessä ympäristössä ja taiteen ja designin tiedon muodostus. Rahoitus käytetään tenure track -urajärjestelmän mukaisten professorirekrytointien jatkamiseen näille neljälle alueelle.

– Olemme erittäin iloisia rahoituspäätöksestä. Tuen avulla pystymme jatkamaan strategiamme mukaista uudistustyötä, toteaa Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

Suomen Akatemia jakoi rahaa kaikkiaan 50 miljoonaa euroa. Akatemia teki rahoituspäätökset kansainvälisen paneelin arviointien pohjalta.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

(aka.fi)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näytöllä 3D-aivokuva, jossa värikkäät hermoradat läpinäkyvässä pään mallissa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä

Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.
Ulkoilmassa puiset leposohvat, joita ympäröivät harsot verhot ja korkeat kasvit rapistuvassa pihassa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan

Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä
The SisuSemi team in lab coats, smiling at the camera. 6 people, 5 men and 1 woman
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutustu startuppiimme: SisuSemi puhdistaa puolijohteet atomitasolla

Kun yksikin atomi ratkaisee, virheille ei ole varaa. Syväteknologiayritys SisuSemin keksintö voi mullistaa puolijohdeteollisuuden, joka käy jatkuvaa taistelua epäpuhtauksia vastaan.