ºÚÁÏÍø

Uutiset

Suomen biolääketieteellisen kuvantamisen palvelukeskus hyväksyttiin osaksi Euro-BioImaging-kuvantamisverkostoa

Suomen biolääketieteellisen kuvantamisen palvelukeskus (Finnish Biomedical Imaging Node, FiBI) on hyväksytty osaksi laajaa eurooppalaista Euro-BioImaging-kuvantamiskonsortiota. Jäsenyys parantaa korkeatasoisen tieteen tekemisen edellytyksiä ja lisää tutkijoiden kansainvälistä yhteistyötä.
Brain

Euro-BioImaging on Euroopan parhaiden kuvantamispalvelukeskusten infrastruktuuri (European Research Infrastructure Consortium), johon kuuluu 16 jäsenmaata ja 25 palvelukeskusta. Euro-BioImaging tarjoaa sekä akateemisille että yritysten tutkijoille avoimen pääsyn tärkeimpiin biologisen ja lääketieteellisen kuvantamisen teknologioihin. Lisäksi se tarjoaa asiantuntemusta sekä koulutus- ja datapalveluja huippututkimuksen tarpeisiin.

Palveluilla on keskeinen merkitys esimerkiksi aivo-, syöpä- ja virustutkimuksessa. Euro-BioImagingilla on Euroopassa ns. lippulaiva-asema, ja sen palveluita käytetään ympäri maailman. Euro-BioImagingin isäntämaa on Suomi, ja sen johtokeskus sijaitsee Turussa.

Nyt mukaan hyväksytyn FiBI-kuvantamispalvelukeskuksen muodostavat Suomen merkittävimmät biolääketieteellisen kuvantamisen toimijat Turun PET-keskus, Itä-Suomen yliopistossa toimiva Kuopion Biolääketieteellisen kuvantamisen yksikkö, pääkaupunkiseudun NEUROIMAGING-infrastruktuuri sekä Helsingin yliopiston In vivo -kuvantamisen yksikkö. Palvelukeskusta johtaa Turun PET-keskus.

FiBI erottuu muista eurooppalaisista palvelukeskuksista ainutlaatuisella teknologiakattauksellaan. FiBI:llä on laajin PET-merkkiainevalikoima, ja se on Euro-BioImagingin ensimmäinen palvelukeskus, joka tarjoaa avoimen pääsyn myös magnetoenkefalografia- eli aivomagneettikäyräkuvantamismenetelmään.

– Avoin pääsy erilaisiin kuvantamisen huippupalveluihin kautta Euroopan tekee aiemmin mahdottomista tutkimuksista mahdollisia, parantaa korkeatasoisen tieteen tekemisen edellytyksiä ja lisää tutkijoiden kansainvälistä yhteistyötä. Ennen kaikkea kuvantamisverkostossa mukana oleminen antaa meille mahdollisuuden olla eturintamassa kehittämässä biolääketieteellisen kuvantamisen parhaita menetelmiä ja standardeja, mikä jatkossa parantaa tutkimuksen tasoa ja toistettavuutta eli parantaa tieteen luotettavuutta, Turun PET-keskuksen johtaja ja palvelukeskuksen johtaja, professori Juhani Knuuti sanoo.

– Kuopion johtava kansallinen rooli kokeellisessa magneettikuvauksessa on nyt tunnistettu myös eurooppalaisten infrastruktuurien tasolla. Esimerkiksi hyperpolarisoiduilla merkkiaineilla tehtävä aineenvaihdunnan kuvaus, aivojen edistynyt toiminnallinen magneettikuvaus ja Kuopion yliopistollisen sairaalan kanssa yhteistyössä tehtävä PET/MRI ovat Euroopan tasollakin harvinaisia tekniikoita prekliinisessä kuvantamisessa. FiBI:n kautta ne tulevat nyt entistä suuremman tutkijajoukon saataville, sanoo Kuopion Biolääketieteellisen kuvantamisyksikön johtaja, professori Olli Gröhn.     

– Aalto-yliopistossa, ja sen edeltäjässä Teknillisessä korkeakoulussa, on tehty MEG-menetelmän pioneerityötä usean kymmenen vuoden ajan. FiBI:n kautta maailmanlaajuisesti arvostettu suomalainen MEG-osaaminen menetelmäkehityksessä, kokeellisessa huippututkimuksessa ja kliinisissä sovelluksissa tulee laajasti eurooppalaisten tutkijoiden saataville, sanoo Aalto-yliopiston professori Riitta Salmelin NEUROIMAGING-konsortiosta, jonka muodostavat HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa sijaitseva BioMag-laboratorio ja Aalto-yliopiston Aalto Neuroimaging -yksikkö.

–  Helsingin yliopiston In vivo -kuvantamisen yksikkö, joka on osa HiLIFE Helsinki Institute of Life Science -tutkimusinfrastruktuuria, tarjoaa kuvantamispalveluita Helsingin yliopiston kolmella kampuksella esimerkiksi sydän-ja verisuonitautien, syöpätautien ja hermoston tutkimukseen. FiBI-palvelukeskuksessa erityisosaamisemme on optinen intravitaalikuvantaminen. Sen tuominen osaksi palvelukeskusta oli arvioitu hakemuksessamme hyväksi avaukseksi yhdistää uudella tavalla biologista ja biolääketieteellistä kuvantamista, kertoo yksikön johtaja, apulaisprofessori Pipsa Saharinen Helsingin yliopistosta.

Suomessa on kansainvälisesti tunnustettua huipputason osaamista sekä biologisessa että lääketieteellisessä kuvantamisessa. Nyt perustettu biolääketieteellisen kuvantamisen palvelukeskus on Suomen toinen Euro-BioImaging-palvelukeskus. Jo aikaisemmin toimintansa on aloittanut kehittyneen valomikroskopian palvelukeskus, joka toimii Turussa, Helsingissä ja Oulussa. Myös sen palvelut vahvistuivat hiljattain, kun Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM hyväksyttiin mukaan palvelukeskuksen toimintaan.

Suomen kaksi Euro-BioImaging-palvelukeskusta on yhdessä hyväksytty Suomen Akatemian kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle 2021–2024.

Lue lisää:

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Professori Juhani Knuuti, PET-keskus (Turun yliopisto, Ã…bo Akademi, Turun yliopistollinen keskussairaala), +358 50 059 2998, jknuuti@utu.fi

Professori Olli Gröhn, Kuopion Biolääketieteellisen kuvantamisen yksikkö (Itä-Suomen yliopisto), +358 50 359 0963, olli.grohn@uef.fi

Professori Riitta Salmelin, NEUROIMAGING (Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, HUS Helsingin yliopistollinen sairaala), +358 50 344 2745, riitta.salmelin@aalto.fi

Apulaisprofessori Pipsa Saharinen, In vivo -kuvantamisen yksikkö (Helsingin yliopisto), +358504486361, pipsa.saharinen@helsinki.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Paula Nybergh. Mustavalkoinen muotokuva hymyilevästä lyhyttukkaisesta naisesta, jolla on silmälasit ja vaalea takki.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Paula Nybergh lahjoittaa Aallon Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoimintaan

Alumnimme, tekniikan lisensiaatti, tekniikan tohtori h.c. Paula Nybergh on tehnyt merkittävän lahjoituksen Bioinnovaatiokeskuksen innovaatiotoiminnan tukemiseksi.
primo.aalto.fi etusivu
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-Primo uudistui

Aalto-Primo on päivitetty uuteen versioon.
Talvitakkinen henkilö lataa lumista sähköautoa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Sähkön riittävyys voi olla koetuksella Suomessa jo 2030-luvulla – sähköautojen lataamisella merkittävä vaikutus

Sähköautojen yleistyessä latauksen ajoittaminen voi auttaa varmistamaan sähkön riittävyyden erityisesti talvella.
The Zipizop team, an alumni company from the Aalto Startup Center
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Helene Auramon ura yrittäjänä alkoi Taikin Arabus-hautomosta

Taideteollinen korkeakoulu käynnisti Luovien alojen Arabus-yrityshautomon vuonna 2007 Arabianrannassa. Pari vuotta myöhemmin Arabus sulautui osaksi Aalto StartUp Centeriä ja muutti Salmisaareen.