ºÚÁÏÍø

Uutiset

Suomen Cup -huumaa tiedossa: Jalkapallojoukkue KY United kohtaa HIFK:n edustusjoukkueen perjantaina 28.3.2025

KY United saa vastaansa Suomen korkeimmalla sarjatasolla pelanneen HIFK:n edustusjoukkueen Suomen Cupin 2. kierroksella.
KY United vs. HIFK
Kuvassa tunnelmia KY Unitedin ja HIFK:n aiemmista otteluista.

Pääosin kyltereistä, mutta myös muutamasta teekkarista, koostuvalla KY United -jalkapallojoukkueella on edessä historiansa toistaiseksi ikimuistoisin peli. HIFK, eli Stadin kingit, on seurataustaltaan vertaansa vailla. Aktiivisesta ja intohimoisesta fanikulttuuristaan tunnettu seura tuo maaliskuiseen iltaotteluun ennennäkemätöntä tunnelmaa.

KY United toivoo näkevänsä paljon kannattajia dollarinvihreissä haalareissa ja muissa asusteissa kannustamassa joukkuetta Algeco Areenalla (os. Lucina Hagmanin kuja 2, Pihlajamäki) perjantaina 28.3. klo 20 alkaen. Suomen Cupissa kotijoukkueella on valta päättää ottelun lipunmyynnistä, ja KY United on tehnyt päätöksen pitää ottelun Aallon kauppiksen opiskelijoille ilmaisena – saavu siis paikalle dollarinvihreissä haalareissa tai näytä KY-merkkiä lipuntarkastuksessa! Muille kuin KY:n opiskelijoille lipun hinta on 5 euroa – maksutapana joko MobilePay tai käteinen.

Areenalla on kahvio, josta voi ostaa kahvia, teetä, makkaraa ja muita virvokkeita. Kahvion takana olevalta terassialueelta tarjoillaan myös olutta.

Mikäli et pääse paikan paikalle Algeco Areenalle, voit seurata peliä livenä ilmaiseksi myös Liukkari TV:n kautta YouTubessa, joskin futis on parasta paikan päällä!

Paikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin. Esimerkiksi junalla voi matkata Pukinmäen juna-asemalle, josta on 500 metrin kävely areenalle.

Forza KY!

Kauppakorkeakoulu

Teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta.

Tästä Kauppiksen verkkosivujen etusivulle
Four students descending stairs in the School of Economics building. Photo taken by Unto Rautio.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä seisoo huoneessa, jossa on siniset, piikikkäät seinät ja lattia, todennäköisesti kaiuton huone akustiikan testaukseen.
Yliopisto Julkaistu:

Seuraa Sähkötekniikan korkeakoulua LinkedInissä!

LinkedInin lisäksi löydät meidät Facebookista, Instagramista ja TikTokista.
""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Kevät tuo uutuuksia UniSportiin – katso, mitä on luvassa!

Uusi vuosi alkaa UniSportilla energisesti ja tuo mukanaan paljon uutuuksia Aalto-yliopiston henkilökunnalle ja opisekelijoille – mm. uudet ryhmäliikuntatunnit kampuksilla, Viikin liikuntakeskuksen suunnitelmat, ilmainen haaste ja paljon muuta.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Käynnistä vuosi uusilla oivalluksilla – hae kevään FITech-kursseille!

Täydennä osaamistasi suomalaisten tekniikan alan yliopistojen kursseilla, jotka vastaavat työelämän tarpeisiin ja auttavat syventämään osaamistasi maksuttomasti.
Useita violetteja kukkakimppuja ruskeassa paperissa rivissä pöydällä.
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Sähkötekniikan korkeakoulussa juhlittiin vuoden 2025 saavutuksia

Perjantaina 19.12.2025 Sähkötekniikan korkeakoulun henkilökunta kokoontui juhlimaan vuoden merkittävimpiä saavutuksia niin opetuksen, tutkimuksen kuin vaikuttavuuden saralla. Juhlallisuuksien jälkeen nautittiin perinteisestä joululounaasta.